Hyppää pääsisältöön

Psykopaattista Siltaa on ihana katsoa, koska se kertoo myös suvaitsevaisuudesta ja hyväksynnästä

Sagan uusi työpari Henrik oli kolmannen kauden villi kortti, joka kannatti pelata. Juttu ei sisällä paljastuksia kolmannen tuotantokauden jaksoista.

Saga Norén (Sofia Helin)

Merkit eivät näyttäneet suotuisilta, kun Sillan kolmas tuotantokausi syyskuussa alkoi. Toinen päähenkilöistä, Kim Bodnian näyttelemä tanskalaispoliisi Martin Rohde, hoideltiin edellisen kauden päätteeksi vankilaan.

Päähenkilöistä jäljellä oli vain malmölainen Saga Norén (Sofia Helin), mitä ilmeisimmin jotakin autismin muotoa edustava huippupoliisi. Töksäyttelevän ja asosiaalisen Sagan olisi vähän pakko saada rinnalleen joku toinen päähenkilö.

Mutta voisiko kukaan täyttää Martinin saappaita? Ja oliko myös Sagasta lypsetty jo kaikki tehot irti? Olisiko huippulaadukas rikosdraama kannattanut lopettaa toiseen tuotantokauteen?

Onneksi Siltaa tekevät niin älykkäät ihmiset. Se on päällimmäinen ajatus, kun kolmannesta tuotantokaudesta on näkemättä vielä kaksi jaksoa.

Kausi on taas ollut niin jännittävää, odottamatonta ja syvällistä katsottavaa, että edes lähestyvä maanantai ei pysty pilaamaan sunnuntai-iltoja. Näyttää ilmeiseltä, että Hans Rosenfeldtin luotsaama käsikirjoittajatiimi tarjoilee vielä harkitun, tunteikkaan ja yllättävän huipennuksen.

Kolmannella kaudella ratkotaan jälleen kauheaa sarjamurhaajan arvoitusta. Saga on pantu kohtaamaan henkilökohtaisia kriisejä ja menneisyyden aaveita intensiteetillä, jollaista hän ei ole sarjassa aiemmin kohdannut. Se lienee reagointia Martinin poistumiseen. Sagan tanskalaiseksi työpariksi pantu Henrik (Thure Lindhardt) on hyvä, oikein hyvä hahmo, jonka salaperäisestä menneisyydestä janoaa lisätietoja.

Silti viime viikkoina on tullut yhä enemmän selväksi, että Sillan tärkein päähenkilö on juuri Saga.

Henrik Sabroe (Thure Lindhardt)

Pystyykö Saga yksin kannattelemaan kokonaista tv-sarjaa?

Kaikki eivät ole ihastuneet malmölaispoliisiin. Sagaa on pidetty taas yhtenä esimerkkinä sosiaalisesti taidottomasta, epätasapainoisesta mutta briljantista päähenkilöstä, joita vilisee populaarikulttuurissa: tohtori House, Bones-sarjan Temperance "Bones" Brennan, Benedict Cumberbatchin Sherlock Holmes ja Community-sitcomin Abed ovat kaikki nerokkaan synkeitä asperger-tosikkoja, joilla ei ole taitoja eikä oikein haluakaan sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Sagan kotimaasta Ruotsistakin löytyy näitä arkkityyppejä, joista tunnetuin on Stieg Larssonin luoman Millennium-kirjasarjan Lisbeth Salander. Suuresti fanitettu Salander on hakkeriajan yksinäinen ratsastaja, joka huokuu nyrpeyttä ja epäkiinnostusta kanssaihmisiä kohtaan.

Voi toki ajatella, että Saga on jälleen yksi tästä puusta veistetty klisee: hän töksäyttelee asioita järkyttävistä menetyksistä toipuville omaisille ja tekee ilmoituksia muotoseikkoja rikkovista kollegoistaan. Hän ei ymmärrä vitsejä, uppoutuu työhönsä parisuhteensa kustannuksella ja sotkeutuu jankkaamaan, koska ottaa kaiken kirjaimellisesti.

Saga ja Silta ovat kuitenkin paljon muutakin. Sarjassa yksi toistuva teema on Sagan pyrkimys oppia sosiaalisia taitoja. Miksi ihmiset käyttäytyvät välillä epärationaalisesti tai sanovat asioita, joita eivät prikulleen tarkoita? Vaihtelevalla menestyksellä Saga yrittää ymmärtää tunteen varassa toimivia ja soveltaa oppimaansa.

Ponnistelu on välillä riipaisevaa katsottavaa. Saga ei ole tasapainoton tai tunteeton, vaan Silta on monta kertaa näyttänyt, miten hän kärsii vastoinkäymisistä ja muiden ihmisten ilkeydestä. Siksi hän onkin motivoitunut oppimaan, miten ja miksi ihmiset toimivat.

Ja toisin päin: ensin Martin ja nyt Henrik ovat pyrkineet ymmärtämään Sagan pitkälle vietyä logiikkaa ja yrittäneet auttaa tätä selviämään vaikeista tilanteista muiden ihmisten kanssa. Viimeisimmissä jaksoissa Saga on omalla tavallaan auttanut, tai pyrkinyt auttamaan, Henrikiä tämän omien demonien hallitsemisessa.

Sillasta voi nauttia myös ”vain” hyvin laadukkaana rikosdraamana: jokaista tuotantokautta varten on rakennettu hieno, pirullinen palapeli, jonka palasten loksahtaminen kohdalleen kauden päätteeksi on tuntunut kaikessa karmivuudessaan palkitsevalta ja oivaltavalta.

Erilaisuudestaan huolimatta päähenkilöt ovat katsoneet toisiaan omien ajattelumaailmojensa läpi ja löytäneet oudosti toimivasta ihmisestä jotakin samaistuttavaa ja jotakin opittavaa.

Jos kuitenkin ajattelee koko kolmen tuotantokauden mittaista kaarta, koskettavinta on ollut se pyrkimys ymmärrykseen ja suvaitsevaisuus, jota päähenkilöt ovat toisiaan kohtaan osoittaneet. Saga on välillä uskomattoman rasittavaa seuraa; Sagalle taas muiden ajoittainen järjettömyys on turhauttavaa ja vähän käsittämätöntä. Erilaisuudestaan huolimatta päähenkilöt ovat katsoneet toisiaan omien ajattelumaailmojensa läpi ja löytäneet oudosti toimivasta ihmisestä jotakin samaistuttavaa ja jotakin opittavaa.

Siksi psykopaattisen väkivaltaista ja raakaa Siltaa on ihanaa katsoa. Kun nykymaailman ihanteena on ulospäin suuntautunut verkostoituja, Sillan päähenkilö on äärimmäinen introvertti, joka kärsii sosiaalisesta kyvyttömyydestään – ja saa lähimmiltään myös tukea ja hyväksyntää.

Eräs usein esitetty Siltaa koskeva huomio on se, miten paljon täydellisen minimalistisesti sisustettuja skandinaavikoteja sarjassa vilisee. Se on totta: kolmannellakin tuotantokaudella yksi tärkeimmistä tapahtumapaikoista on upea, modernin kulmikas merenrantahuvila, jonka läpivalkoinen sisustus huokuu kliinistä luksusta.

Sillan ehkä kotoisimmalta tuntuva paikka on Malmön poliisiasema, jossa siiviliasuiset kollegat pohdiskelevat rikoksia vähän vanhentuneelta näyttävien pintojen ja huonekalujen keskellä. Kaikkein eniten kodilta se taitaa tuntua Sagallekin.

Sumuisessa Juutinrauman askeesissa lymyääkin hienovaraista inhimillisyyttä, ja juuri sen ansiosta Saga Norén nousee Lisbeth Salanderin ja tohtori Housen yläpuolelle. Salanderilla ja Housella on tietysti ihmissuhteita ja yhteentörmäyksiä. Heillä autismin kirjoon viittaava sosiaalinen taidottomuus on kuitenkin perustila ja kaikkivoipaisuuden selittävä deus ex machina -voima; rivien välissä haavoittuvaisen Sagan asperger laittaa ponnistelemaan, terästäytymään ja ulottautumaan toisten aaltopituudelle.

Kolmannen kauden rakentaminen ei varmaan ole ollut tekijätiimillekään helppoa, kun toinen päähenkilö Martin oli kirjoitettu sarjasta ulos.

Kauden lopun lähetessä on kuitenkin käynyt yhä selkeämmin ilmi, että Silta on ennen kaikkea Sagan tarina. Aiemmin tämä ei ollut itsestään selvää: ensimmäisen kauden rikosvyyhti kytkeytyi lopulta henkilökohtaisella tasolla Martiniin, mikä antoi ymmärtää, että sarja kertoo sekä Sagasta että Martinista.

Oikeasti sarja kertoo Sagasta sekä ihmisistä hänen ympärillään. Silta ehkä metaforana viittaa yhteistyöhön tanskalaisten ja ruotsalaisten poliisien välillä – mutta sarjan ytimessä ovat ne kuilut, joita ihmiset ylittävät ymmärtääkseen toisiaan.