Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Jean Sibelius -viulukilpailu pääkuva

Abel Puustinen: "Seuraavaan erään pääsyä ei pitäisi miettiä"

Abel Puustinen.
Abel Puustinen. Kuva: Yle/Laila kangas abel puustinen

Kotimaisten viulistien vuoden 2015 tehokilpailija astuu Ylen asiantuntijatiimiin levollisena. Puustinen muistaa keränneensä muinoin kokemusta myös hiihtokilpailuista. Voitto napsahti ainoalle osanottajalle.

Abel Puustinen (s. 1996)

  • Janne-solistikykykilpailun 1. sija 2015
  • RSO:n nuorten solistien konsertti 2015
  • Itä-Helsingin musiiikkiopisto (opettajat Géza Szilvay, Lauri Untamala)
  • Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus (Laura Vikman)
  • Sibelius-Akatemia (Laura Vikman, Antti Tikkanen)
  • soittimena Jean Baptiste Vuillaume 1846 (Fortumin omistama)
"Kilpailuun valmistautuminen on iso prosessi, jossa väistämättäkin joutuu tekemään kompromissejä vapaa-ajan käytössä. Vuoden alussa käytyyn Kuopion viulukilpailuun aloin harjoitella osaa ohjelmistosta varsin myöhään, minkä takia sain työskennellä otsa hiessä alkueriin asti. Silloin opettavaista oli etenkin itsensä vieminen äärirajoille harjoittelutuntien suhteen. Optimaalisinta olisi saada tehtyä hienosäädöt ohjelmistoon jo viimeistään kuukautta ennen kilpailua, ja sitten vain 'lasketella' rennolla fiiliksellä alkueriin.

En lähtisi sulkeutumaan pieneen koppiin harjoittelemaan ja odottamaan kilpailuja. Perhe, ystävät ja vapaa-ajan aktiviteetit, olivatpa ne melkein mitä tahansa, ovat tärkeää vastapainoa harjoittelulle. Välillä täytyy laittaa aivot narikkaan!

Opettavaista oli itsensä vieminen äärirajoille harjoittelutuntien suhteen.
Kisoissakin tavoitteena pitäisi olla hyvän konsertin pitäminen ja ennen kaikkea esiintyminen yleisölle. Ei pitäisi miettiä niinkään suoriutumista ja seuraavaan erään pääsyä lavalle mennessä ja valmistautuessa esitykseen.


Itse tykkään syödä hyvin ja tehdä jotain aivan päinvastaista verrattuna soittamiseen. Riittävä lepääminen ja nukkuminen on hyödyllistä. Kavereiden ja tuttujen kanssa ajan viettäminen on pelkästään tervetullutta aktiviteettia, kunhan osaa löytää itselleen tilaisuuden rauhoittumiseen."

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.