Hyppää pääsisältöön

Jani Parkkari: Ulkomaille muuttaminen on vaikeaa - kun ei ole pakko

Muuttaminen
Muuttaminen Kuva: Shutterstock muuttaminen

Ulkomailla muuttaminen on vapaaehtoista. Juuri se tekee siitä niin vaikeaa, kirjoittaa toimittaja Jani Parkkari kolumnissaan.

Pakko on hyvästä. Kun on pakko, ei tarvitse miettiä. Sitä vain mennään ja tehdään.

Harvoin on pakko.

Satoja suomalaisia perheitä muuttaa vuosittain ulkomaille, vaikka kotimaastakin töitä löytyisi. He muuttavat, koska he haluavat muuttaa. Meidän perheemme suuntaa vuodenvaihteessa Brysseliin. Elämä saa vähän tuuletusta. Edessä on uusia ihmisiä, paikkoja, työhaasteita. Vaihtelua. Siksi me sinne muutamme. Samoista syistä kuin kaikki muutkin.

Lapset eivät kuitenkaan muutosta kaipaa. Heille olisi parempi jatkaa tutussa ympäristössä vanhojen kavereiden kanssa. Lapset ovat tyytyväisiä elämäänsä pohjois-helsinkiläisessä lähiössä. Eivätkä toki vanhemmatkaan aivan onnettomia ole. Miksi siis mennä häiritsemään tasapainoa? Korjaamaan ehjää? Eikö lasten paras olekaan elämäni korkein arvo?

Kyse ei ole siitä, etteivätkö lapset pärjää uusissa ympyröissä. Totta kai he pärjäävät. Oleellista onkin tämä: Kuinka paljon rasitusta pienen ihmisen täytyy vanhempien pyrkimysten vuoksi kestää? Voisiko olla, että omat mielikuvat ja haaveet tietynlaisesta elämästä estävät huomaamasta, miten muutos vaikuttaa lapseen? Esikoisemme osaa jo kaivata vanhoja kavereitaan, ihmetellä ja kysellä: Miksi me muutetaan? Onko pakko? Mitä siihen voi vanhempana vastata? Hänen on, minun ei.

Jokainen ulkomaille suuntaava vanhempi pyrkii tekemään muutoksesta lapsilleen mahdollisimman pehmeän. Helppoa se ei ole. Vanhemmat lapset kaipaavat ystäviään, pienempien kannalta suurin asia on kieli. Jos ei halua jättää lastaan ummikkona vieraskieliseen ympäristöön, vaihtoehdot ovat vähissä. Pitää järjestää suomenkielinen lastenhoitaja ja suomalaisten lasten seuraa. Brysselissä tämä on onneksi suhteellisen helppoa. Suomalainen yhteisö on suuri, ja se pitää keskenään tiiviisti yhteyttä. Paikallisen merimieskirkon ympärille on kehkeytynyt monenlaista kerhoa ja lapsipiiriä, joten yhteisen kielen jakavia leikkitovereita ei tarvitse kauaa etsiä. EU-virkamiehillä on myös mahdollisuus laittaa lapsensa suomenkieliseen kouluun.

Tällaisen suomi-elämän rinnalla toinen vaihtoehto on integroida lapsi muitta mutkitta paikalliseen elämänmenoon. Lapsi laitetaan vieraskieliseen päiväkotiin tai kouluun. Monet arastelevat tätä vaihtoehtoa. Kaiken muun huolen lisäksi on kestettävä se, että lapsi ei kykene ilmaisemaan itseään ja tarpeitaan omalla kielellään. Tämä tapahtuu juuri samalla hetkellä, kun lapsen ystävänpiirinsä vaihtuu ja tarve luoda uusia kaveruussuhteita korostuu. Integraation joutuvat valitsemaan ne, jotka jäävät ulkomaille useiksi vuosiksi tai jopa pysyvästi. Yhteiskunnan ulkosyrjällä pysyminen ei ole tällöin järkevää.

Joillekin ammattiryhmille muutot maasta toiseen ovat arkisempia. Diplomaattien nomadiseen elämäntyyliin kuuluu asemapaikan vaihto tasaisin väliajoin. Perhe kulkee mukana. Suurin osa tällaisen elämän valinneista ihmisistä on päätynyt uralleen ennen lasten syntymää. Muuta selitystä en keksi. Lapsiperheen arki kun ei maata vaihtamalla ainakaan helpotu. Iso kysymys onkin, onko kaikki vaiva lopulta sen arvoista? Sitä joutuu jokainen ulkomaille suuntaava vanhempi punnitsemaan. Tietysti jälkeenpäin reissu muistetaan aina hyvänä.

Pakkohan se on.

Yle Vanhemmuus kysyi Brysselissä asuvilta suomalaisilta vanhemmilta, mikä on parasta ja ikävintä ulkomailla asumisessa?

isä ja poika
Juha ja Lauri 2 v. "Lasten kanssa arki on aika samanlaista maasta riippumatta. Ei se siitä kauheasti muutu. Jossain asioissa Belgia on lasten kannalta mukavampi paikka kuin Suomi. Esimerkiksi liikenteessä lapset otetaan täällä paremmin huomioon." isä ja poika Kuva: Yle/Jani Parkkari isä ja poika
äiti ja tyttö
Anu ja tytär Alissa. "Käytännön asioiden hoitaminen on vaikeampaa kuin Suomessa, mutta se tietysti helpottuu ajan myötä. Brysselissä on onneksi aika paljon toimintaa suomalaisille perheille, joten tänne tuleminen on suhteellisen helppoa. Lapsille järjestetään paljon kerhoja. Se on positiivista." äiti ja tyttö Kuva: Yle/Jani Parkkari äiti ja tyttö
tyttö ja isä
Pekka ja Hilma, 3 v. "Hoitoavun saaminen on vaikeampaa, kun isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat Suomessa. Se on yksi aika iso miinus. Toisaalta tutustuminen muihin suomalaisiin lapsiperheisiin on helppoa. Kaikki maahan saapuvat ovat kuitenkin hyvin samanlaisessa tilanteessa. Tarvitaan leikkikavereita ja näin. Brysselissä suomalaiset muodostavat aika tiiviin ryhmän." tyttö ja isä Kuva: Yle/Jani Parkkari tyttö ja isä
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus