Amran yllätyspäivään Marja Hintikka Liven Jenny Lehtisen kanssa kuului ratsastusta, 11 eri puolilta Suomea kotoisin olevaa ystävää ja lopulta yllätysjuhla heidän kanssaan. Amralle tärkeintä päivässä olivat ystävät.
Ystävien tärkeyden ymmärtää, kun kuuntelee Amran tarinaa. Hän muutti lapsena yhdessä isänsä, äitinsä ja siskonsa kanssa Suomeen Bosniasta, Kroatian kautta.
– Olin 12-vuotias kun tultiin Suomeen. Se oli 27. helmikuuta, 20 vuotta sitten. Ensivaikutelma oli se, että ripset jääty yhteen. Sekä fyysisesti että henkisesti erilainen ympäristö ja kulttuuri olivat aika kova shokki.
Myös ihania asioita löytyi.
– Toisaalta täällä oli taas todella kaunis ja lumoava luonto. Mutta vaikka minulla oli oma perhe, joka on tosi tärkeä, elämä oli silti tosi rankkaa. Oli aika vaikeaa löytää ystäviä, koska en osannut puhua kieltä. Käyttäydyinkin hieman eri tavalla, kun olen tällainen, että kädet heiluu ja suu käy! Ystävien löytämiseen meni noin pari vuotta.
Amra oppi nopeasti Suomen kielen, mikä lopulta auttoi ystävien saamisessa. Nyt Amra on naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Parilla on kaksospojat. Lasten saanti ei ollut Amralle ja Tomille helppoa. Toive lapsista täyttyikin tuplana.
Amran ystävän Tiina Myllärin mukaa Amra on "muumimamma" siksi, että kiireenkin keskellä ystävät ovat aina tervetulleita käymään. Tarjolla on aina kahvia ja usein vähän enemmänkin. Amran kaapeista löytyy itse tehtyjä mehuja, hilloja ja säilöttyjä kurkkuja.
– Viimeksi eilen Amra pyysi minua mustikkaan, sillä mansikathan on jo pakastettu talvea varten, tietenkin! Tiina kertoo.
Yllätyspartio saapuu Suomen mailta ja mannuilta
Yllätyspäivästä muodostui jännittävä myös Amran ystäville. Yksitoista ystävää saapui Tampereelle ympäri Suomea sillä välin kuin Marja Hintikka Liven Jenny Lehtinen vei Amran ratsastamaan. Ratsastaminen säilyi yllätyksenä Amralle viime metreille asti: koko yllätystiimi vedätti Amraa väittäen vievänsä hänet työpaikalle, joka oli sattumoisin ihan ratsastustallin lähistöllä.
Perusratsastus sujui liikunnanohjaajalta mallikkaasti, vaikka edellisestä kerrasta oli kulunut jo 15 vuotta.
Yllätyspäivä jatkui, kun Amra lähti ratsastuksenopettaja Karoliina Kovasen kanssa Pikolinnan niemenkärjessä sijaitsevalle rantasaunalle. Siellä Amra kuuli Jennyltä, että oven takana odottaa vielä yksi yllätys. Amran ilo ja hämmästys ovat aitoja! Oven takaa löytyy 11 ystävää valmiina halaamaan Amraa ja kertomaan miten tärkeä ihminen Amra heille on.
– Mä olen ihan älyttömän otettu, että mun kaikki rakkaimmat ihanimmat ihmiset on päässyt tänne tänään ja järjestänyt mulle näin ihanan päivän. Että mulla on näin paljon ihmisiä, jotka tukee ja antaa mulle turvaa aina. Mä olen niin onnellinen siitä. En voisi kuvitella elämää ilman niitä, sanoo Amra.
Lisää ohjelmasta





