Hyppää pääsisältöön

Cicciolina vilautti eduskunnalle

Italialainen pornotähti ja kansanedustaja Ilona Staller alias Cicciolina vieraili Suomessa syksyllä 1988. Hän kävi pehmoleluineen myös eduskunnassa tervehtien kollegoitaan protokollaan kuulumattomalla rinnanvilautuksella.

Ajankohtaisen Kakkosen vierailuraportissa Staller seuraa eduskunnan istuntoa lehteriltä. Ollessaan poistumassa parvelta hän paljastaa hetkeksi toisen rintansa ja saa toimestaan pienet aplodit. Puhemies palauttaa nuijallaan salin kohta järjestykseen, mutta hänenkin tuntuu olevan vaikea löytää oikeita sanoja.

Italialainen kansanedustaja Ilona Staller (Cicciolina) vilauttaa rintaansa eduskunnan lehterillä.
Vilautus lehterillä sekoitti puhemiehenkin pasmat. Italialainen kansanedustaja Ilona Staller (Cicciolina) vilauttaa rintaansa eduskunnan lehterillä. Kuva: Yle kuvanauha kansanedustajat

Samaisessa ajankohtaislähetyksessä suurten lehtien päätoimittajat keskustelevat politiikan henkilöitymisestä ja viihteellistymisestä, jonka oli koettu tapahtuneen Suomessakin. Turun Päivälehden (SDP) Aimo Massinen pitää ilmiötä kuitenkin marginaaliseksi ja rauhoittelee: "Meillä ei ole tätä Kikkioliina-ongelmaa."

Staller valittiin Italian parlamenttiin radikaalipuolueen edustajana vuonna 1987. Vuoteen 1992 asti istunut kansanedustaja vastusti ydinvoimaa ja Natoa ja puolusti luontoa, eläimiä ja vapaata seksiä.

Toimittaja Maarit Tastulan huomion mukaan Staller oli kuitenkin ekologian saralla epävarmempi kuin erotiikan. Kysyttäessä täsmällisempiä ajatuksia ydinvoiman korvaamisesta hän tarjoaa ratkaisuksi "rakkauden energiaa".

Politiikan karnevalisoija

Cicciolina saapui Suomeen markkinoimaan muistelmakirjaansa. Tv-uutisten reportaasissa hänet nähdään kirjakaupassa kiinnostuneen kirjallisen yleisön ympäröimänä.

Televisiokameroille parlamentaarikko ehti paljastaa rintansa vierailun aikana ainakin neljään eri otteeseen.

Tutkija Sari Näreen mukaan Staller "karnevalisoi" politiikan rikkomalla rajan, joka perinteisesti erotti erotiikan lain ja järjestyksen alueesta. Italialaisedustaja itse kehotti poliitikkoja olemaan "enemmän ihmisiä".

Poikkeuksellinen aihe lienee johdattanut arvioimaan uutisjutussa myös vierailijan ja tämän suomalaisten kollegojen rintojen ominaisuuksia. Viimemainittujen naisten avuista esittää otaksumiaan kansanedustaja Jörn Donner (rkp), joka oli profiloinut erotiikan tuntijaksi jo 1960-luvun elokuviensa myötä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto