Heikki Laine
Miksi hakeuduit opiskelemaan hammaslääkäriksi?
Olin aiemmin töissä Nokian tuotekehityksessä, mutta kaipasin enemmän konkretiaa työhöni. Hyvä ystäväni opiskeli tuolloin hampaalla ja kertoili, miten hammaslääkärin työssä yhdistyvät työn mielekkyys, ihmisten kanssa työskentely ja käsillä tekeminen. En aivan kerennyt vuoden 2010 pääsykokeisiin, koska olin kokeilemassa sukelluksenopettajan ammattia, mutta seuraavana vuonna hain ja pääsin hampaalle. Sillä tiellä ollaan eikä ole kaduttanut päivääkään.
Mikä tuntui kandikesän aikana lääkärintyössä vaikeimmalta?
Hankalinta varmaankin oli se kesän alku. Tuntui, että sitä tulee lähes tyhjästä vastuulliseen asemaan, vähällä kokemuksella, rutiinilla ja osaamisella. Se oli tosi vaikea paikka, mutta siitäkin selvittiin ihan hyvin. Nyt on jo paljon varmempi olo hoitaa ihmisiä ja tehdä itsenäisiä päätöksiä.
Mitä tv-sarjan kuvauksista jäi erityisesti mieleen?
Kuvauksiin osallistuminen toi mielenkiintoisen lisän työhön. Totta kai ne välillä aiheuttivat esimerkiksi muutaman minuutin odotteluja, mutta toisaalta teki hyvää selittää päätöksiään maallikoille. Siinä tuli kerrattua opittua ja huomattua asioita, joita en vielä tiennyt. Olisi varmaan ollut paljon tylsempi kesä ilman kuvauksia!
Mutta ihmisen hoitaminen kokonaisuutena - se on enemmän taiteenlaji.
Millaisia ominaisuuksia hyvältä lääkäriltä vaaditaan?
Hyvältä hammaslääkäriltä vaaditaan mielestäni ennen kaikkea taitoa kohdata ihminen. Tekniset kädentaidot ja tieto - ne tulevat kyllä koulutuksessa, eli suun ja hampaiden hoitoa voi opettaa ja oppia. Mutta ihmisen hoitaminen kokonaisuutena - se on enemmän taiteenlaji.
Miten haluat kehittyä työssäsi?
Suurin kehityskohteeni on edelleen se perustietotaito: saada työntekoon sellainen rutiini ja varmuus, että päivittäinen työ sujuu helposti. Vaikka uskonkin aika hyvin tietäväni, mihin haluan tulevaisuudessa keskittyä, pyrin ensisijaisesti opettelemaan kaiken tutkintoon tarvittavan riittävän hyvin.
Onko oma erikoistumisalasi jo selvillä?
En ole varma, haluaisinko erikoistua. Pidän tästä monipuolisesta yleishammaslääkärin työstä. Kirurgia on kiinnostanut alusta asti, mutta erikoistuminen on pitkä prosessi ja kaipaan jo välillä työelämään. Eihän sitä tiedä, jos vielä joskus innostun.
Millaisia terveisiä lähetät hammaslääkärin ammatista haaveileville?
Yleensä ennen koulutusta ei ole paljoakaan kosketuspintaa siihen, millaista tämä arki on. Teoriaa on kuitenkin opiskeltavana paljon, joten pitää olla vahvat istumalihakset, että jaksaa istua luennoilla ja kirjan ääressä. Jos pitää käsillä tekemisestä ja on valmis myös panostamaan teorian opiskeluun, tämä on hyvä valinta.