Hyppää pääsisältöön

Musiikkia lentokentille ja kylpyhuoneisiin

lentokone, suihkukone dramaattista taivasta vasten
lentokone, suihkukone dramaattista taivasta vasten Kuva: YLE Kuvapalvelu suihkukone

”Jos me malttaisimme olla kolme minuuttia hiljaa, se muuttaisi maailman.”

Brittiläinen urkuri Gillian Weir haluaa tehdä maailmasta hiljaisemman paikan.

”Meillä ei ole toivoakaan minkäänlaisesta hengellisestä elämästä, jos meillä ei ole hiljaisuutta”, hän pohtii ja sanoo tahtovansa viedä lapsia maaseudulle, keskelle peltoa sateen jälkeen ja sanoa heille: ”Kuunnelkaa ja kertokaa kuinka monta ääntä te nyt kuulette”.

On sateinen tammikuun ilta Lontoossa vuonna 1975. Tuottaja ja muusikko Brian Eno on poistumassa myöhäisestä studiosessiosta, kun eräs Lontoon mustista takseista töytäisee hänet katuun suojatiellä.

Tämä onnettomuus synnyttää uuden musiikin. Musiikin, joka on sukua hiljaisuudelle.

Brian Eno joutuu vuodepotilaaksi ja makaa liikuntakyvyttömänä kotonaan, kun eräs häntä tervehtimään tullut vieras tuo mukanaan äänilevyn, jolla on 1600-luvun harppumusiikkia.

Lähtiessään hän jättää levyn soimaan, mutta vieraan lähdettyä vuodepotilas huomaa stereolaitteiston soivan aivan liian hiljaa. Lisäksi toinen kaiutin on rikki. Huoneen ikkuna on auki, ulkoa kantautuu sisään sateen ja tuulen ääniä.

Sängyssä makaava liikuntakyvytön potilas yrittää kuunnella musiikkia, mutta turhaan. Vain kaikkein voimakkaimmat äänet nousevat kuuluviin, kuin jäävuoren huiput.

Jonkin ajan kuluttua Brian Eno huomaa olevansa hyvin lumoutunut tästä tunnelmasta. Yhtäkkiä hän oivaltaa, että tällaista hän haluaa musiikkinsa olevan: musiikkia, joka on osa tilaa, osa ympäristöä, osa tunnelmaa, kuin valo tai värisävy.

Tarina jatkuu Kölnin lentokentällä pari vuotta myöhemmin. Brian Eno odottaa koneensa lähtöä, aurinkoisena aamuna, lähes tyhjässä asemahallissa, jossa soi paikkaan ja tunnelmaan täysin sopimaton musiikki.

Brian Eno alkaa miettiä, millaista olisi se musiikki, joka sopisi lentokentälle.

Sen tulisi olla voimakkuudeltaan ja ääniltään sellaista, ettei se häiritsisi ihmisten keskustelua. Sen tulisi olla keskeytettävissä kuulutusten ajaksi. Sen tulisi olla pitkäkestoista, niin ettei musiikin tunnelma muutu alinomaa. Ja mikä tärkeintä, sen tulisi kuvastaa sitä paikkaa jossa se soi, ja niitä tunnelmia, joita lentoasemahallissa vallitsee.

Musiikin tulisi olla rauhoittavaa ja poistaa mahdollista lentopelkoa. Sen tulisi ikään kuin etukäteen kuulokuvallaan valmistaa ihmistä lentämisen tunteeseen.

Näiden ajatusten siivittämä syntyy musiikkia lentokentille, Music for Airports.

Brian Eno julkaisee levyn vuonna 1978 omalla Ambient Music –levymerkillään.

Sanakirjan mukaan "ambience" tarkoittaa ympäristöä, ilmapiiriä, atmosfääriä ja tunnelmaa.

Music for Airports –albumin kannessa lukee kookkain kirjaimin AMBIENT. Levyn kansitekstissä Brian Eno kutsuu levyn musiikkia nimellä ambient music. Uusi musiikki on syntynyt.

Ajatus rauhallisesta ja tunnelmaa luovasta musiikista ei tietenkään ollut uusi. Esimerkiksi Erik Satie ja John Cage olivat jo ehtineet liikkua hetkittäin hyvinkin samanlaisissa maisemissa ja tunnelmissa. Hengenheimolaisuus on ilmeinen.

Erik Satien pianomusiikkia vuodelta 1886:

John Cagen pianomusiikkia vuodelta 1948:

Eräs länsimaisen musiikkihistorian eriskummallisimmista ja samalla ambient-musiikkia ennakoineista sävellyksistä on Erik Satien Vexations. Sen nuotit mahtuvat hyvin yhdelle nuottipaperin sivulle, nuotteja on vain muutamalla rivillä. Kummalliseksi ja erilaiseksi tämän Erik Satien sävellyksen tekee se, että se on tarkoitettu soitettavaksi 840 kertaa peräkkäin. Säveltäjä kehottaa teoksen esittäjää valmistautumaan hyvin etukäteen, täydellisessä hiljaisuudessa ja vakavassa liikkumattomuudessa.

Satie sävelsi tämän hyvin käsitetaiteellisen teoksen 1800-luvun loppuvuosina, ja jotakin sen outoudesta kertoo, että se esitettiin ensi kerran vasta 70 vuotta myöhemmin, 1960-luvun alussa. Tuolloin sävellyksen esittäminen kesti 18 tuntia. Sen jälkeen sävellys on esitetty useasti ja esitykset ovat kestäneet jopa yli 20 tuntia. Kukaan ei ole milloinkaan yrittänyt esittää sävellystä yksin, vaan pianistit ovat vuorotelleet, rasitusvammojen estämiseksi.

Vexations ei ollut Erik Satien ainoa ambient-musiikkia ennakoinut sävellys. 1920-luvulla hän sävelsi Kalustusmusiikkia, musiikkia jota ei ollut tarkoitus kuunnella, vaan kuulla. Musiikkia oli tarkoitus soittaa esimerkiksi näytelmien väliajoilla tai taidenäyttelyissä. Tarkoituksena oli, ettei yleisö kuuntelisi musiikkia, vaan seurustelisi tavalliseen tapaan, mutta silti kuulisi musiikin.

Musiikkia ei ollut tarkoitettu kuunneltavaksi kaiken aikaa keskittyneenä, vaan sen oli tarkoitus soida huoneessa, tilassa, ympäristössä, osana kokonaistunnelmaa. Kalustusmusiikkia tiedetään esitetyn vain yhden ainoa kerran Erik Satien elinaikana. Puoli vuosisataa myöhemmin Brian Eno jatkojalostaa Erik Satien ideaa.

Brian Enon ajatus hiljaisesta ja rauhoittavasta ambient-musiikista ei ole mikään välitön menestys, vaan musiikkia pidetään aluksi lähinnä tekotaiteellisena vitsinä. Mitä on tämä musiikki, jonka on tarkoitus soida taustalla?

Onko se taustamusiikkia, sitä samaa tylsää ja persoonatonta äänitapettia, jota amerikkalainen Muzak-yhtiö oli jo kaupannut tehtaisiin, toimistoihin ja tavarataloihin? Onko se hissimusiikkia?

Amerikkalainen Muzak-yhtiö alkaa 1950-luvulla markkinoida uutta ideaansa: teollista taustamusiikkia. Lukuisten tieteellisten kokeiden tuloksena tavarataloihin, tehtaisiin ja toimistoihin tuotetaan musiikkia, jonka on soitava huomaamattomasti, mutta alitajuisesti vaikuttaen.

Tavarataloissa muzakin tarkoitus on saada asiakkaat viihtymään ja kuluttamaan. Tehtaissa ja toimistoissa musiikin tarkoitus on rytmittää työpäivää ja lisätä työtehoa. Musiikin tulee olla persoonatonta, säännönmukaisesti kepeää ja kasvottomaksi sovitettua instrumentaalimusiikkia, jottei sitä huomata liikaa, jotta sitä ei keskitytä kuuntelemaan.

Muzakilla on skitsofreeninen tehtävä: sen pitää olla mahdollisimman huomaamatonta ja epädramaattista, mutta samalla sen pitää stimuloida työntekijöitä ja asiakkaita. Sitä on tarkoitus kuulla, mutta ei kuunnella.

Brian Eno on sitä mieltä, että taustamusiikin käsite ja sen huono maine on estänyt sekä kuulijoita että säveltäjiä suhtautumasta vakavasti koko asiaan. Hän kuvailee ambient-musiikkia kuin ilmapiiriksi, ympäröiväksi tunnelmaksi, tai värisävyksi.

Hän sanoo, että sen ei ole tarkoitus olla puhtaaksipestyä ja kiillotettua, eikä sen tarkoitus ole piristää tai aktivoida fyysisesti, vaan rauhoittaa ihmistä ja antaa tilaa ajattelulle.

Kaikki eivät vieläkään ymmärrä. Monet ovat sitä mieltä, että ambient on hyvää musiikkia, mutta vain yhteen asiaan, nimittäin nukahtamiseen.

Tämän huomasi myös amerikkalainen Robert Rich. Hän järjesti opiskeluaikoinaan 1980-luvun alussa legendaarisia yökonsertteja Stanfordin ja Berkeleyn yliopistoissa. Konsertit kestivät läpi yön ja yleisö joko kuunteli tai nukkui, tai teki vuorotellen molempia. Musiikki oli Robert Richin itse tekemää ja esittämää, hyvin pitkälinjaista ja rauhallista elektronimusiikkia.

”Musiikki oli äärimmäisen hiljaista", muistelee Robert Rich. ”Se oli ajoittain lähes kuulumatonta ja hyvin staattista. Halusin luoda akustisia ympäristöjä, yritin musiikin avulla häivyttää seinät tilan ympäriltä, saada aikaan jonkinlaisen suuremman akustisen maiseman, ainakin ihmisten mieliin".

Yökonserteissaan Robert Rich oli kiinnostunut valveen ja unen rajatiloista, niistä hetkistä, jolloin ihminen vaipuu uneen tai jolloin hän herää. Hän halusi kuuntelijoiden liikkuvan edestakaisin valveen ja unen välillä. Hän sanoo, että sinänsä noissa läpi yön kestäneissä konserteissa ei ollut mitään mystistä tai ihmeellisen salaperäistä. Vain paljon toisilleen vieraita ihmisiä, makuupusseja ja kuorsausta.

Rentoutumiseen, rauhoittumiseen, keskittymiseen ja nukahtamiseen on ollut tarjolla myös muita keinoja: reseptilääkkeitä, kirjallisuutta ja rentoutuskasetteja.

Näin suomalaisia opetettiin rentoutumaan 1980-luvulla. Samoihin aikoihin meille kulkeutui myös uusi aikakausi ja uusi kulttuuri, new age, joka toi mukanaan paitsi uuden musiikin, myös uuden filosofian, uuden urbaanin henkisyyden.

”Meidän täytyy kohdistaa katseemme historiaan”, kirjoittaa amerikkalainen Jonathan Fairchild. Hän puhuu Euroopan yli 1800-luvun lopulla pyyhkäisseestä kulttuurisesta, taiteellisesta, kirjallisesta ja filosofisesta aallosta, teosofiasta ja spiritualismista. Hän kertoo myöhemmin, 1960-luvulla tulleesta seuraavasta aallosta, joka vaikutti sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Se oli kukkaiskansan ja rauhan sukupolven aikaa.

Tuo sukupolvi innostui tutkimaan tajuntaa ja kokeilemaan uudenlaisilla tietoisuuden tiloilla: joogalla, meditaatiolla ja tajuntaan vaikuttavilla aineilla. Tuo sukupolvi etsi vaihtoehtoa tavalliselle keskitien elämälle. Se etsi vaihtoehtoa, joka vastaisi paremmin nuorison käsityksiin vapaudesta ja elämästä, ajatuksiin uudenlaisesta maailmasta, onnellisuudesta ja ihmisen mahdollisuuksista.

Miljoonat nuoret ympäri maailmaa etsivät vastauksia elämän ja olemassaolon kysymyksiin. He mietiskelivät, kääntyivät kohti sisäistä maailmaa ja myös etääntyivät niin kutsutusta normaalista yhteiskunnasta sitä mukaa kun uudet henkiset vaikutteet tulivat osaksi heidän arkipäiväänsä.

Tuota henkistä etsiskelyä säesti uusi musiikki: new age.

New age -musiikki oli aluksi pienipainoksista ja omakustanteista musiikkia, marginaalimusiikkia, josta tuli hetkeksi suuri ilmiö, sekä taiteellisesti että taloudellisesti. 1980-luvulle tultaessa siitä tuli haukkumasana kaikelle tyhjänpäiväiselle ja näennäishengelliselle terapiamusiikille.

”Amerikassa sitä kutsuttiin myös kylpyhuonemusiikiksi, musiikiksi joka oli niin mitäänsanomatonta, että se kelpasi vain kuumien kylpyjen taustamusiikiksi”, kirjoittaa Mark Prendergast kirjassaan The Ambient Century. Hän sanoo, että musiikki sopi parhaiten kiireisille, hermostuneille ja stressaantuneille toimistotyöntekijöille, joiden piti saada itsensä rauhoittumaan työpäivän jälkeen. Yleensä se oli tyhjänpäiväisellä näennäismystiikalla maustettua, vaisua ja harmonista instrumentaalimusiikkia.

New age alkoi pienenä vastakulttuurisena suuntauksena, se oli osa uutta hengellisyyttä, uutta utopiaa ja toivetta paremmasta maailmasta. Se oli uudenlaisen estetiikan ja uudenlaisten merkitysten musiikkia. Se oli uuden aikakauden ja uuden maailman musiikkia.

Aluksi sitä julkaistiin pienillä levymerkeillä ja omakustanteina. Sitä tekivät tuntemattomat artistit. Sillä oli oma taiteellinen koodistonsa, oma estetiikkansa, oma merkityksensä ja oma tarkoituksensa. Kunnes joku huomasi, että sillä voi tehdä rahaa. Siitä tuli trendikäs kauppatavara. Siitä tuli kulttuurituote, joka sopi hyvin läntiseen maailmaan, uusien henkisten tai näennäisuskonnollisten virtausten taustamusiikiksi. Ja yhtäkkiä kaikki ambient-musiikkia tekevät taiteilijat halusivat jyrkästi sanoutua irti new agesta.

New age oli kauppatavaraa ja ambient oli taidetta. Musiikkien ero oli pikemminkin lähtökohdissa kuin lopputuloksissa. Ero oli siinä, oliko musiikki tarkoitettu kylpyhuoneeseen vai lentokentille.

Brian Enon musiikkia lentokentille on soitettu muutamalla lentokentällä, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Musiikin tarkoitus on tyynnyttää lentopelkoisia matkustajia ja luoda rauhallista ilmapiiriä kiireiselle lentokentälle, mutta hyvätkään ideat tai teoriat eivät aina toimi arkisessa todellisuudessa.

Sao Paulon kansainvälisellä lentokentällä Brasiliassa päätettiin soittaa Brian Enon lentokenttämusiikkia. Kun Brian Eno itse saapui lentokentälle, hän huomasi musiikkinsa soivan siellä, mutta käsittämättömän suurella äänenvoimakkuudella. Musiikki kaikui lentokentän äänentoistojärjestelmän sadoista kaiuttimista särkyneenä ja riipivänä. ”Se ei todellakaan ollut parhaita hetkiäni”, muistelee Brian Eno. ”Musiikki kuulosti huonolta heavy metalilta”.

Jukka Mikkolan toimittama seitsemänosainen radiosarja Atomien laulu (2.11. - 14.12.2015, Yle Radio 1) on kulttuurisesti seikkaileva matka varhaisista elektronisen musiikin merkkiteoksista uuden vuosituhannen konemusiikkiin. Se on samalla myös tarina leikkivästä ja keksivästä ihmisestä, ihmisen loputtomasta halusta ilmaista itseään taiteen ja tekniikan avulla.

Kuuntele Atomien laulun musiikkia:

BONUS! 160 miljoonaa ihmistä kuulee päivittäin muzakia! Thank You For The Music - A Film about Muzak -elokuvan traileri:

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua