Hyppää pääsisältöön

Näille kirjoille lapset antaisivat 30 000 euroa

Eläintarhan ala-asteen raatilaisia ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaat 2015
Eläintarhan ala-asteen lukuraatilaisia ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaat 2015. Kuvassa Elsa, Salmaan, Milla ja Olivia Eläintarhan ala-asteen raatilaisia ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaat 2015 Kuva: Erik Vierkens / Mikko Lehtola lapsiraati

Mitä lapset itse ovat mieltä Finlandia Junior -palkintoehdokkaista? Lihantuotannosta kertova kirja herätti lapsissa jopa inhon tunteita. Lapsiraadin valitsemista voittajasuosikeista toinen kuvaa ADHD-nuoren elämää.

Eniten keskustelua herätti Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin kirja Nakki lautasella. Kuva lehmästä ja kinkuista ja makkaroista sen vieressä riitti herättämään tunteita. 11- ja 12-vuotiaat koululaiset puistelivat ällötyksestä päätään.

- Kamalaa. Ei tämä sovi lapsille, Salmaan sanoo.
- Tässä näytetään teurastusta ja eläinten sisältöä, Alisa ja Mia sanovat.
- Mua ällöttää joskus syödä lihaa, kun tietää, että se tulee eläimestä, Mia sanoo.
- Ei tätä kannata kolmevuotiaan lukea, kun se luulee, että se voi liiskata jonkun kananpoikasen, kun se luulee, että sen saa tappaa, Alisa kertoo.

Elina Lappalainen, Christel Rönns: Nakki lautasella. Tammi, 2015
Elina Lappalainen, Christel Rönns: Nakki lautasella. Tammi, 2015 Elina Lappalainen, Christel Rönns: Nakki lautasella. Tammi, 2015 Kuva: Tammi christel rönns: nakki lautasella. tammi

- Mua on aina ärsyttänyt lastenkirjojen ylisöpö ja romantisoitu maatalouskuva, kirjan kirjoittaja Elina Lappalainen kertoo.

- Edes koulukirjoissa ei kerrota lihantuotannosta kattavasti. Eli jonkun piti kertoa, mistä se ruoka tulee.

Lastenkirjallisuuden tutkijaPäivi Heikkilä-Halttunen selittää lasten reaktiota suojelunhalulla.

- Eihän tässä mitään raflaavaa ainesta ole. Isommat haluavat suojella pienempiään, vaikka pienemmätkin pystyisivät ottamaan tätä vastaan.

- Kirja on tehty koululaisille, mutta olen lukenut tätä nuoremmillekin, Lappalainen kertoo.

Lappalainen kävi lasten kanssa eläintiloilla ja teki kirjan lasten kysymysten ja kommenttien pohjalta.

KulttuuriCocktailin lapsiraadin kauhisteluista huolimatta kirja on asiallinen. Vastikään julkaistuihin teurastamovideoihin suhteutettuna jopa kaunisteleva. Teurastusta ei siinä tietenkään näytetä, vaan siitä ainoastaan kerrotaan. Kaiteisiin kytkettyjen lehmien surulliset ilmeet aiheuttavat kuitenkin sydämenpistoja. Miten me saatammekin olla nakkeja syödessämme julmia ja tunteettomia petoeläimiä?

- Vanhemmat kokevat aiheen kiusalliseksi ja lapsia ihan tietoisesti pidetään pimennossa ja vastataan kierrellen ja jopa valehdellaan, Lappalainen sanoo.

Maanviljelysvoittoinen Suomi muuttuu yhä urbaanimmaksi.

- Onhan sitä tehty tutkimuksiakin siitä, miten kaupunkilaislapset eivät enää osaa kävellä kompastumatta luonnossa. Eli se luontosuhde on jotain aivan toista kuin valtaosalla suomalaisilla ennen. Siksi tällaiset kirjat ovat myös tärkeitä, että ne sitten herättelevät ajattelemaan, että tosiaan, mistä se ruoka oikein tuleekaan, Heikkilä-Halttunen sanoo.

Kun lapset olivat lukeneet kirjan tarinan, mielipiteet olivat vähän muuttuneet.

- Ei se nyt niin paha ollutkaan, Salmaan sanoo.
- Luulin, että mulle ei maistuis enää sen jälkeen mikään liharuoka, mutta kyllä mä oon syönyt lihaa ihan normaalisti, Elsa kertoo.
- No hyvää se, että siinä puhuttiin siitä, että ne on hyvissä oloissa ne eläimet, että ne kasvatetaan hyvin, Alisa sanoo.
- Mutta jotkut lehmät joutuu kärsimään, Mia huomauttaa.
- Eihän se ruoka ilmesty vaan kauppoihin. vaan kyllä se tulee sieltä farmeilta. Se on ihan hyvä tietokirja, mutta ei ihan pienille lapsille, koska siinä kerrotaan, miten niitä eläimiä teurastetaan, Salmaan summaa.

Lapsiraadin antamien kouluarvosanojen keskiarvo Nakki lautasella -kirjalle oli 6,8


Jännittävä Pako ja ADHD -nuoresta kertova Rambo saivat saman pistemäärän


Tuula Kallioniemen Pako ja Nadja Sumasen Rambo olivat lapsiraadin suosikit. Äänestyksessä Pako voitti.


Tuula Kallioniemi: Pako. Otava, 2015
Tuula Kallioniemi: Pako. Otava, 2015 Tuula Kallioniemi: Pako. Otava, 2015 Kuva: Otava ehdokas

Tuula Kallioniemi: Pako

Kiihkeä vyörytys alkaa jo heti ensimmäisiltä sivuilta, kun yksi päähenkilöistä jää häiriintyneen ukin ja tämän lapsenlapsen vangiksi. Kirjassa aikuiset eivät kuuntele eivätkä ole läsnä, vaan touhottavat töissään tai makaavat päätään selväksi. Pako on neljän erilaisen nuoren selviytymistarina, jossa kekseliäisyys ja rohkeus nousevat arvoon arvaamattomaan.

Lapsiraadin keskiarvo: 9,1

- Tää on jännittävä kirja. Suosittelisin tätä ihan kaikille, Salmaan sanoo.
- Tässä on hyvä juoni, Olivia sanoo.
- Tää on erittäin sujuva kirja, mutta tämä jää vähän kesken, Milla kritisoi.
- Takakannessa kysytään kuka on Karita, mutta ei tässä kirjassa selviä kauheen hyvin, kuka se oikeesti on, Olivia jatkaa.
- Tää vois olla vaikka vähän paksumpikin, huomauttaa Milla.


Nadja Sumanen: Rambo. Otava, 2015
Nadja Sumanen: Rambo. Otava, 2015 Nadja Sumanen: Rambo. Otava, 2015 Kuva: Otava rambo

Nadja Sumanen: Rambo

Aikuislukija luulee takakansitekstin perusteella, että nyt sukelletaan "ADHD-nuoren" päänsisäiseen angstiin ja syvälle. Mutta Rambo onkin ihan yllättävän tavallinen kundi, jonka äiti ei vaan jaksa. Olemassa olemisen hyväksyvää tunnetta janoavat lopulta kaikki ihmiset. On ehkä varmuuden vuoksi hyvä keskustella tätä lukevan nuoren kanssa siitä, miten perusteettomasti diagnooseja nykyään tehdään. Ettei vaan jäisi käsitystä siitä, että tällaisia ovat ADHD-tapaukset.

Lapsiraadin keskiarvo: 9,1

- Tämä on vähän isompien arjesta kertova kirja, Alisa arvioi.
- Välillä kielenkäyttö oli aika rumaa, Mia sanoo.
- Koskettavaa siinä oli se, että kun Rambon äiti oli masennuksessa ja Rambo joutui jäämään yksin sinne sukulaisten mökille, se sitten ystävystyi sen Liinan kanssa, Alisa jatkaa.
- Mutta tätä piti lukea hitaasti, sillä välillä se juoni hyppi, eikä oikein tiennyt, millä tasolla liikutaan, Mia huomauttaa.


Mila Teräs, Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen. Karisto, 2015
Mila Teräs, Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen. Karisto, 2015 Mila Teräs, Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen. Karisto, 2015 Kuva: Karisto karoliina pertamo: hämärinkäinen. karisto

Mila Teräs, Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen

Hellyttävä, herttainen ja vain hieman hämärä on tämä runollisentaiteellisen kuvakirjan muotoon luottava satu. Täydellinen kaamostarina, jonka kuvien mystinen sävymaailma ja hahmojen ristiriitainen persoonallisuus jaksavat kiinnostaa hämmästelevää sadunkuuntelijaa kerrasta toiseen.

Lapsiraadin keskiarvo: 8,7

- Tää oli enemmän sellainen pienten kirja, Mia arvioi.
- Tämä oli sellaista hauskaa satua, eikä mitään hirveätä, mitä pikkulapset ei sais kuulla, Alisa sanoo.
- Se oli hyvä, että tässä oli kaikkia sellaisia pieniä hauskoja olentoja, Olivia sanoo.
- Nää kuvat oli kivat, Milla hehkuttaa.


Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. WSOY, 2015
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. WSOY, 2015 Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. WSOY, 2015 Kuva: WSOY lasinterävä. wsoy

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Enorannan luomien saarivaltioiden erilaisten kulttuurien havainnointi saa kyseenalaistamaan myös oman kulttuurisidonnaisuutensa. Haastava romaani fantasian ystäville, niin nuorille kuin vanhemmillekin. Jos ahmit yhtä soittoa kaikki Tolkienit, kirjaa tämä viisisataasivuinen saaga pukin toivelistalle!

Lapsiraadin keskiarvo: 8,6

- Tässä on surullisia kohtauksia ja tässä on jännittävä, maaginen ja mutkikas juoni, joten suosittelisin tätä vähän isommille, arvioi Salmaan.
- Tää oli hyvä kirja, mutta tää juoni oli liian mutkikas. niistä henkilöistä ei esimerkiksi oikein tiennyt, kuka on sukua kenellekin ja missä ne asuu, sanoo Milla.
- Tän tarkoituskin on olla pitkä ja viisisataasivuinen, koska tämä on hyvä kirja.
- Mutta mä en aluksi esimerkiksi ymmärtänyt, että tässä on kolme eri saarta, eikä ne tiennyt toistensa olemassaolosta. Se oli epäselvää.


Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin. Otava, 2015
Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin. Otava, 2015 Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin. Otava, 2015 Kuva: Otava veera salmi

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin

Kun ystävä lähtee Egyptiin, jää jäljelle sydäntäriipivä ikävä. Maurin luovasta logiikasta ja isän karhumaisesta huumorista on kuitenkin lässytys kaukana. Arkirealismi kohtaa absurdiuden, kun tunnelinkaivaja yhtäältä varustautuu levottomuuksien varalta ja toisaalta kysyy neuvoa näkymättömiltä halihaleilta.

Lapsiraadin keskiarvo: 9

- Hyvää tässä oli se, että kun sen yhden pojan kaveri lähtee, niin se yrittää kaivaa tunnelia sinne Egytpiin, minne se kaveri muutti, Elsa arvioi.
- Mutta niistä halihaleista ei oikein ottanut selvää ja kyllästytti lukea niitä whatsap-viestejä. Ne teki mieli skipata, mutta ei niitä sitten kuitenkaan skipannut, kritisoi Mia.

Finlandia -junior -palkintoehdokkaat 2015
Finlandia Junior -palkintoehdokkaat 2015 Finlandia -junior -palkintoehdokkaat 2015 Kuva: Yle / Jenni Stammeier junior

Näille kirjoille lapsiraati antaisi 30 000 euroa

Millainen sitten on hyvä kirja? Tykkäävätkö lapset enemmän fantasiasta vai arkirealismista? Se riippuu lukijasta. Tämän raadin 11-12 -vuotiaista Milla suosii juuri nyt arjen kuvauksia. Alisa ja Olivia taas ovat fantasian faneja. Salmaan näkee kummassakin hyviä puolia.

KulttuuriCocktail pyysi lapsia kertomaan, mille kirjalle he antaisivat Finlandia Junior -palkinnon arvoisen summan.


John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe. WSOY, 2014
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe. WSOY, 2014 John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe. WSOY, 2014 Kuva: WSOY john green: tähtiin kirjoitettu virhe. wsoy

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe



Milla:

- Siinä on tyttö, jolla on syöpä, ja se miettii maailman asioista vähän eri tavalla. Se kamppailee sen sairauden kanssa ja yrittää päästä eteenpäin ja elää mahdollisimman normaalia elämää. Ja se tapaa tyypin, jolla myös on syöpä ja ne lähtee Amsterdamiin selvittämään yhtä kirjajuttua. Se kirja kulkee myös hyvin, se on vaan tosi hyvä kirja.

- Tykkään arkielämästä kertovista kirjoista. Arjen vaikeista tapahtumista voi saada itselleen ideoita siihen, miten itse selviää oikean elämän tilanteista. Ja jos kirjassa jollain on huono tuuri, niin voi itselleen löytää samoja keinoja, miten voi päästä niistä tilanteista eteenpäin.



Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas, Otava 2009
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas, Otava 2009 Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas, Otava 2009 Kuva: Otava jali ja suklaatehdas

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas



Alisa:

- Kun luin tätä kirjaa, en edes tiennyt, missä mä olin. Olin niin lumoutunut siitä maailmasta.

- Mä tykkään fantasia-kirjallisuudesta, kun niissä käytetään mielikuvitusta ja niissä on hienoja fantasiaolentoja. Kyllä arkeakin käsittelevät kirjat on ihan hyviä, mutta niissä on vaan sitä, mitä tapahtuu oikeassa elämässä eikä sitä, mitä vois tapahtua jossain muussa elämässä.


Kirsti Manninen: Suden arvoitus. Otava, 2006
Kirsti Manninen: Suden arvoitus. Otava, 2006 Kirsti Manninen: Suden arvoitus. Otava, 2006 Kuva: Otava kirsti manninen

Kirsti Manninen: Suden arvoitus


Elsa:

- Siinä on tyttö, joka löytää kaksi sutta, jotka on orpoja. Ja koska mä tykkään eläimistä, niin se on hyvä kirja.

- Tosielämästä kertovissa kirjoissa on hyvä se, että saa tietää muiden elämästä. Ja mua ainakin kiinnostaa ne. Mä katon aika paljon noita eläindokumentteja, ja se ois aika hienoa, jos olis sellainen dokumenttikirja. Vaikka sellainen, että siinä kerrottais leijonan elämästä. Ei kuitenkaan mikään tietokirja, vaan sellainen, että vois kuvitella, millaista sen leijonan elämä on.


Angie Sage: Magiaa. WSOY, 2010
Angie Sage: Septimus Heap. Magiaa. WSOY, 2010 Angie Sage: Magiaa. WSOY, 2010 Kuva: WSOY angie sage: magiaa. wsoy

Angie Sage: Septimus Heap. Magiaa



Salmaan:

- Sen päähenkilö Silas Heap kuvasti just minua. Se oli semmonen henkilö, joka sä ite haluaisit olla. (Magiaa -kirjassa velho Silas Heap päättää ottaa hylätyn vauvan perheeseensä. Myöhemmin käy ilmi, että ottotyttö onkin todellisuudessa prinsessa.)

- Tykkään jännittävistä kirjoista ja fantasiakirjoista. Kun sä luet arkielämän kirjoja, niin sä et lumoudu siihen, se on vain jännittävä.
Toisaalta kun joku kertoo omasta elämästään, niin siinä ajattelee, että mitä nyt tapahtuu ja tulee kuuma olo. Ja joissain kirjoissa se voi kätevästi muuttua hyväksi.
Esimerkiksi luin ekalla luokalla yhtä englanninkielistä kirjaa, siinä sitä päähenkilöä kiusattiin. Ja just ykkösellä mua kiusattiin, mut se kiusaaminen on nyt loppunut kokonaan ja mä oon saanut kavereita. Se kirja auttoi.



Erin Hunter: Soturikissat. Art House
Erin Hunter: Soturikissat. Art House Erin Hunter: Soturikissat. Art House Kuva: Art House villiin luontoon

Erin Hunter: Soturikissat -sarja


Olivia:

- Niitä kirjoja on paljon ja ne on jännittäviä, ja niissä on hyvä juoni. Mä myös ite tykkään kissoista. Siksi se on myös hyvä.

- Arkiset asiat on kirjoissa tärkeämpiä, mutta itse tykkään enemmän fantasiasta.


Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, WSOY
Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, WSOY Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, WSOY Kuva: WSOY arthur conan doyle: baskervillen koira

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes ja Baskervillen koira



Mia:

- Mä tykkään vanhoista kirjoista ja tyypeistä, jotka on eläneet kauan sitten.
- Hyvään kirjaan pitää pystyä samaistumaan, että tarinaan pystyy meneään mukaan, eikä jää tarinan ulkopuolelle. Että sen tarinan pystyy mielikuvittelemaan.
Nää Sherlock Holmesit on enemmän sellaisia arkielämästä kertovia kirjoja. Niissä on on yleensä henkilö, jolla on joku ongelma, ja se pystyy ratkaisemaan sen ongelman. Myös siihen henkilöön pystyy samaistumaan ja ajattelemaan, että se on itse.



Korjattu kirjoitusvirheitä klo 14.06