Ääni ja sävel

Ääni syntyy värähtelevästä esineestä tai oliosta. Konserttimusiikki koostuu suurimmaksi osaksi sävelistä, vaikka myös hälyä esiintyy. Sävelellä on tietty korkeus, voimakkuus, kesto ja äänenväri.

Ääni on aineen värähtelystä syntyvä fysikaalinen ilmiö. Jokin kappale värähtelee noin 16–20.000 kertaa sekunnissa ja saa ympäröivän ilman värähtelemään. Taajuus eli frekvenssi ilmoittaa äänen korkeuden. Sen mittayksikkö on hertsi (Hz) eli värähdysten määrä sekunnissa.

Värähtelytaajuus 440 Hz on ääni, jonka avulla sinfoniaorkesteri monesti virittää. Kutsumme tätä ääntä yksiviivaiseksi a:ksi.

Sävel on sellaista ääntä, jonka värähtely on säännöllistä ja jolle voidaan määritellä tarkka äänenkorkeus. Lähes kaikki kuulemamme äänet sisältävät kuulojärjestelmässämme perustaajuutena havaitun perusääneksen lisäksi suuren määrän ylä-ääneksiä. Yhdessä niitä nimitetään osaääneksiksi. Jokaisella soittimella on omanlaisensa osaäänesspektri. Sointiväri määräytyy suurimmaksi osaksi ylä-äänesten lukumäärän sekä keskinäisten voimakkuuserojen perusteella.

Häly on epäsäännöllisesti värähtelevää ääntä, jolla on suurpiirteisesti tai ei ollenkaan havaittava sävelkorkeus. Monilla lyömäsoittimilla muodostettu ääni on hälyä. Sävelen ja hälyn välillä ei ole jyrkkää rajaa. Merkittävänä elementtinä häly tuli länsimaiseen taidemusiikkiin italialaisen futurismin ja toisaalta säveltäjien Edgar Varèse sekä John Cage myötä. Myös elektronimusiikissa hälyllä on keskeinen asema.

Sävelen ominaisuuksia ovat korkeuden ja sointivärin lisäksi voimakkuus ja kesto. Äänivärähtelyt ovat aaltoliikettä, ja aallonkorkeus tarkoittaa tällöin värähtelyn laajuutta eli amplitudia. Sävelen kesto riippuu siitä, kuinka kauan ääntä synnyttävä kappale värähtelee.