Hyppää pääsisältöön

Houston, teillä on puhdassointinen sävelavaruus!

John Cage on hiljaisuuden mies, jonka innovaatiovoimasta osataan pitää julkisuudessa älämölöä. Erik Satie on tämän kulttihohtoinen oppi-isä, mutta Morton Feldmanista puhuvat vain "piirit". ECM-yhtiön pakkaus niputtaa nämä kolme dominanttisoinnun välttelemisen ylipappia. Jos musiikki olisi pelkkää datan ja viestin välittämistä, tämän uutuuslevyn formaatti olisi vanha kunnon savumerkin tupruttelu keskellä mölyistä Twitter-helvettiä.

Rothko Chapel -levyn kansikuva.
Rothko Chapel -levyn kansikuva. morton feldman

Feldman kiinnostui sanattoman laulun ja pitkien nuottien mahdollisuuksista 1960-luvulla. Hän oli päivänselvä Cagen opetuslapsi. Levyn kuunteleminen on matka, jossa minkäänlaisia musiikkifilosofisia töyssyjä ei tule vastaan. Hiljaisuuden ja tyyneyden ytimessä kahlailussa on originellin uskottavuuden leima.

"Rothko Chapel" -nimen levylle tarjoava Morton Feldmanin teos on kuin levyn tunnelma laajamittaisen yksittäisteoksen muodossa. Feldman sävelsi sen Houstonissa sijaitsevan tunnustuksettoman kappelin sekä sen edesmenneen freskomaalarin kunniaksi.

Houstonin kamarikuoro sekä valokeilassa olevat soitin- ja laulusolistit kurottavat korkealle ajantajun kadottavan alkuperäistavoitteen kanssa. Ajan katoaminen on sekä vastaanottohetken aivotemppu että yhtä lailla säveltäjän ajattomuutta. Ovathan kaikki kolmikosta tyyliltään varsin taipumattomia omien aikojensa muotivillitysten kategorisoinnille.

Albumin teosjärjestyksen oivaltava rytmi ilahduttaa eniten, kun pianisti Sarah Rothenberg vie Feldmanin ulkoavaruudellisen hartauselämän jälkeen kuulijaa kohti pikkuruisia miljöön ja eurooppalaisen taidemusiikkiperinteen tarjoamia säikeitä. Ei ole turhaa glorifiointia sanoa Satieta neroksi. Vanhan mestarin Ogive- ja Gnossienne -pianominiatyyrien kuuleminen yksiäänisyydestä ammentavien teosten keskellä saa hengityksen salpautumaan. Tällaista pulloharjan kaltaista puhdistajaa ei voisi hienommin eikä toisaalta brutaalimmin tunkea ihmisen korvakäytävään. Myös Ogives pohjautuu hengellisen harjoittamisen rakennukseen, sillä nimi tulee Notre Damen katedraalin katossa olevasta, kahden niin sanotun tunneliholvirakenteen törmäyskohdasta.

En voi muuta kuin tarjota ilmaista vinkkiä kirkkomusiikin johtaville vaikuttajille. Entä jos hengellinen musiikki muistaisi aivan täsmällisesti omien juuriensa voiman ja inspiroisi sitä kautta nykypäivän ihmistä? On olemassa muitakin teitä kuin virsiperinteen päälle liimattu nykyaikaistaminen. Eikö kiehtovaa olisi myös historiallinen rikkaus, jota keskiaikaisen laulun ja kirkkoakustiikan sekä -arkkitehtuurin yhteys tarjoavat? Monet löytävät uskomattoman, yksinkertaisen riemun ainakin nyt julkaistun ECM-levyn kautta.

"Rothko Chapel". Morton Feldman: Rothko Chapel. Erik Satie: Gnossienne nro 1,3 ja 4; Ogive nro 1 ja 2. John Cage: Four²; ear for EAR (Antiphonies); Five; In a Landscape. - Kim Kashkashian, alttoviulu, Sarah Rothenberg, piano, Steven Schick, lyömäsoittimet, Houstonin kamarikuoro/Robert Simpson. (ECM 2378)

Kuuntele Uudet levyt 27.11.2015, toimittajana Tatu Tamminen.

  • Elokuvalegendan tarjouksesta ei sellistikään voi kieltäytyä

    Levyarvostelu

    Michel Legrand on säveltänyt tunnetuin seurauksin huikean määrän elokuvamusiikkia. Mikko Franckin johtaman Ranskan radion filharmonisen orkesterin Legrand-uutuus paljastuu yhdeksi koukuttavimmista potrettilevyistä pitkään aikaan, sillä niin maistuvia ovat 85-vuotiaan legendan tätä vuosikymmentä edustavat pianokonsertto ja sellokonsertto.

  • Trikolorin värit pianopainallusten pikavalintoina

    Levyarvostelu

    Michel Legrandin, Aaron Coplandin, Philip Glassin ja monen muun sävellyksenopettaja Nadia Boulanger on viime vuosisadan musiikin suuria jos-tarinoita. Pedagogin rooliin noin 30-vuotiaana rajoittautunut Boulanger olisi selvien ennusmerkkien mukaan voinut loistaa pitkään säveltäjänäkin. Saksalaispianisti Florian Uhligin levyttämällä niukkojen pianokonserttojen levyllä Boulanger esitellään kiehtovassa seurassa.

  • Täyttä Chaminadea Stuttgartista

    Levyarvostelu

    Cécile Chaminaden sävellystuotanto on oiva ikkuna sen näkemiseen, miten Brahmsin kamarimusiikki oli lumonnut ranskalaiset perässähiihtäjät 1880-luvun koittaessa. Tiedetäänhän sekin, että asetelma selkeytti omalla tahollaan Gabriel Fauré. Saksalainen Trio Parnassus haluaa kuitenkin uutuudellaan jättää pölyiset spekuloinnit pois ja välittää kernaasti sen määrän tunnetta kuin mitä yhdellä viululla, sellolle ja pianolla pystyy.