Tatu Tamminen
Yle
Kapellimestari näkee partituurista, mitä orkesterin eri soittimet soittavat. Partituuriksi nimitetään vähintään kolmen nuottiviivaston yhdistelmänuottia.
Partituurissa olennaista on helppolukuisuus: soitinryhmillä on keskenään yhteiset tahtiviivat ja satunnaisesti muitakin yhteisiä merkkejä. Musiikkia voidaan hyvin merkitä niinkin, että samankaltaiset stemmat (yhden soittimen osuudet) yhdistetään tarvittaessa yhdelle viivastolle. Tätä kutsutaan divisikirjoitukseksi.
Soitinten järjestys orkesteripartituurissa
- Puupuhaltimet
- Vaskipuhaltimet
- Lyömäsoittimet
- Harppu, piano, solisti(t), kuoro-osuus
- Jousisoittimet
Transponointi tarkoittaa sävelkorkeuksien siirtämistä ylös- tai alaspäin. Transponoiville soittimille kirjoitetaan nuotit eri korkeudelle kuin mistä ne todellisuudessa soivat. Tämä johtuu erilaisista viretasoista soitinten muodostamien soitinperheiden sisällä. Esimerkiksi klarinetin kohdalla partituurin ensimmäisen sivun vasemmassa reunassa lukee "in B". Vertailu tehdään aina "in C" -periaatteeseen nähden. Tässä esimerkissä soitin soi kokosävelaskelta alempaa kuin mitä nuotissa lukee. Nuottiin merkitään d, jos tarvitaan soiva c.
Pianopartituuri eli pianovedos on pelkistetty versio orkesteripartituurista. Mukana ovat teoksen tärkeimmät melodia- ja harmonialinjat. Korrepetiittori eli harjoituspianisti käyttää orkesteri- tai kuoroteoksen pianopartituuria kuorojen tai tanssijaryhmien harjoittelutilanteissa. Ennen äänilevyjen ja äänentoistotekniikan yleistymistä pianopartituureilla oli suuri merkitys myös sinfonisten teosten tutustuttamistapana musiikin harrastustoiminnassa.
