Sävelnimet ovat suomeksi melkein kuin aakkoset. Sävel c aloittaa aina uuden oktaavin. Puoli sävelaskelta korkeammat tai matalammat sävelet merkitään korotuksella (♯) tai alennuksella (♭). Sävelet palautetaan juurisäveliksi palautusmerkillä (♮).
Suomessa käytetään germaanisia sävelnimiä, joiden ylennetyn ja alennetun sävelen tunnukset ovat päätteet -is ja -es. Poikkeuksia ovat alennetut sävelet es, as ja b. Anglosaksisessa järjestelmässä h merkitään b:ksi.
Etumerkit voivat ilmaista korotettuja tai alennettuja säveliä joko kiinteinä tai tilapäisinä. Kiinteä etumerkintä ilmaisee musiikin sävellajin. Etumerkinnän mukaiset sävelet ovat kantasäveliä ja niiden korotetut/alennetut muunnokset muunnesäveliä. Jos säveltä halutaan korottaa tai alentaa vielä puoli sävelaskelta lisää, käytetään kaksoiskorotusta tai -alennusta.
Samannimiset sävelet toistuvat nuottiviivastolla useaan kertaan erikorkuisina. Sävelet jaetaan oktaavialoihin, jotka alkavat c:n kohdalle kirjoitetusta nuotista (c, ces, ceses, cis, cisis) ja loppuvat sitä lähinnä ylempänä olevan h:n kohdalle kirjoitettuun nuottiin (h, b, bb, his, hisis).
Oktaavialojen merkintänä käytetään ylä- ja alaindeksinumeroita sekä isoja ja pieniä alkukirjaimia.
Liiallisten apuviivojen käyttöä voidaan välttää ja nuotin luettavuutta lisätä kirjoittamalla nuotit oktaavia matalammalle tai korkeammalle. Nuotin yläpuolelle sijoitettava merkintä 8va (ottava alta) tarkoittaa, että nuotti on soitettava oktaavia korkeammalta. Nuotin alapuolelle kirjoitettu 8va tai 8vb (ottava bassa) tarkoittaa, että nuotti on soitettava oktaavia matalammalta.