Tatu Tamminen
Yle
Laajamuotoisissa musiikkiteoksissa, kuten sinfonioissa ja konsertoissa, tempot vaihtelevat. Säveltäjät korostavat vastakohtia ja nimeävät eri osia tempojen nimillä.
Agogiikka tarkoittaa esityksen tempon määrittämistä ja vaihteluita. Musiikin yksi käytetyimmistä agogiikkamerkinnöistä on fermaatti, joka pysäyttää sykkeen. Nimet ovat italiankielisiä, kuten muutkin nuottimerkintöjen musiikkisanat. Taidemusiikkiteosten osilla on nimenä monesti vain tempomerkintä.
Esitysnopeudesta tulee tietty luonne koko materiaalille. Merkintä antaa musiikin esittäjälle tulkinnallisen liikkumavaran, mutta iskuina minuuttia kohden ne tarkoittavat seuraavia arvoja (eli absoluuttisia tempoja):
| grave | 'raskaasti' | 40-50 |
| largo | 'leveästi' | 40-50 |
| lento | 'hitaasti' | 50-60 |
| adagio | 'mukavasti' | 60-72 |
| maestoso | 'juhlavasti' | 72-84 |
| andante | 'käyden' | 80-100 |
| moderato | 'kohtuullisesti' | 100-120 |
| allegro | 'iloisesti' | 120-160 |
| vivace | 'eloisasti' | 144-160 |
| presto | 'nopeasti' | 160-200 |
| prestissimo | 'mitä nopeimmin' | 168-208 |
Finlandiassa ei ole tempomerkintöjen ääripäitä, mutta hymniosan lopussa kuullaan selkeä temponvaihdos. Kuuntele, kuinka orkesteri leventää viimeistä tahtia ennen äkkinäistä allegro-kohtaa.
