Hyppää pääsisältöön

Susi tulee ja vie

kirjailija Marjo Niemi
kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

Monimuotoisuus on tulevaisuuden läsnäoloa. En puhu mistään lautasmallista, vaan siitä tuutista joka pursuaa pursuamistaan mitä kekseliäimmin tavoin takapihoilla, asunnoissa, luonnoissa, näyttämöillä, suurissa huoneissa, päissä, missä tahansa, sekä paperilla, kankailla, saven, puun, soittimien, ihmisruumiiden, koneiden, kipsin ja vielä tuntemattomien materiaalien muodoissa. Sekä missä muodossa tahansa. Ei se ole kaaos, se on taiteen ekosysteemi. Se on herkkä kuin mikä.

Kukaan viisas ihminen ei kyseenalaista sen ekosysteemin arvoa, mutta maailmasta on tullut niin monimutkainen ja arvaamaton, että mittatikku on hädässä kärsivälle kouriintuntuvuudessaan parempi turvarätti kuin mielikuvitus ja ajatuksen rohkeus. Sillä tikulla voi mitata vain rahaa ja sitäkin vain nopealla aikavälillä.

Koko ekosysteemi helisi, vuosi vuodelta yhä vaimeimmin kilahduksin.

Amerikan Yhdysvaltojen vanhimman kansallispuiston Yellowstonen sudet tapettiin 1920-luvulla. Se oli huonompi juttu. Peurat ja hirvet alkoivat liikkua laiskasti, pysytellä sijoillaan ja vaihtaa paikkaa vasta kun alue oli kaljuksi syöty. Koko ekosysteemi helisi, vuosi vuodelta yhä vaimeimmin kilahduksin.

Vuonna 1995 neljäkymmentäyksi sutta siirrettiin puistoon. Nopeasti peurojen ja hirvien kannat pienenivät, tervehtyivät ja eläimet alkoivat taas liikkua. Metsät ja kasvit kukoistivat jälleen, jonka jälkeen kukista riippuvaisten hyönteisten kannat kasvoivat, josta seurasi taas lintukantojen kasvu ja monipuolistuminen. Koska oli taas puita ja puhdasta vettä, alkoivat majavakannat rehottaa, puhdas vesi ja majavien patotyöskentely paransivat kalakantoja ja laajensivat ekologista lokeroa muillekin eläimille. Susien pistettyä kojoottikannat kuriin kasvoivat jänisten ja hiirten suvut, sitten niitä metsästävien kotkien, kettujen, mäyrien ja hillerien. Susien jättämät haaskat auttoivat karhukantaa ja elpyneistä metsistä riitti marjoja kouraistavaksi. Susien paluu lopetti eroosion, puut ja kasvit vakauttivat jokien törmät uudelleen. Alunperin vain neljäkymmentäyksi sutta muuttivat alueen maantiedettä nopeammin kuin kukaan osasi kuvitellakaan.

Marginaalitaide on susi. Se mahdollistaa taiteen monimuotoisuuden.

Marginaalitaide on susi. Se mahdollistaa taiteen monimuotoisuuden, uudistumisen ja tulevaisuuden.

Taide menee kovaa vauhtia tulevaisuutta kohti, Suomi on ollut viisas panostaessaan pitkäjänteisesti taiteen rahoitukseen. Koska kielialueemme ja väestömme on pieni, eivät yleisö ja yksityinen rahoitus hyvällä tahdollakaan pidä ekosysteemiä elossa. Ja jos vain sudetkin poistetaan, jätetään taiteen ekosysteemi eroosion armoille.

Suden lailla usein vaaralliseksi, pelottavaksi ja turhaksi koetun marginaalisen taiteen merkitystä ei aina ymmärretä kokonaiskuvassa. Oma maku ei ole hyvä mitta, sillä kaikki taide vaikuttaa siihen, että on olemassa myös taide josta minäkin nautin.

Miksi tanssijat sätkivät mustassa laatikossa, miksi väriä on ruiskittu taululle kun piirtääkin osattaisiin, miksi alaston performanssitaiteilija seisoo nurkassa sormi pyllyssä?

Jonkun saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi tanssijat sätkivät mustassa laatikossa tunteellisesti, miksi väriä on ruiskittu taululle kun piirtääkin osattaisiin, miksi alaston performanssitaiteilija seisoo nurkassa sormi pyllyssä, miksi kirjan sivu on täynnä sanoja ilman välimerkkejä tai yhtään ymmärrettävää lausetta. Siinä hämmentyy, ei tiedä mihin mittatikun työntäisi.

Herää kysymys siitä mitä hyötyä tällaisesta on. Mitä hyötyä on tanssijoista jotka sätkivät nolosti mustassa studiossa? Mitä hyötyä on kokeilevasta runoudesta, joka vaikuttaa siltä kuin joku olisi istahtanut joutessaan näppäimistön päälle? Mitä hyötyä on performanssitaiteesta, jossa jonkun pitää aina vilauttaa, tai tauluista joita naapurin Maire-mummokin osaisi maalata?

Palataan Yellowstoneen. Ihmiset eivät kovin pidä susista. Tapetaan sudet. Jätetään vain mukavat pörröiset luontokappaleet. Parit karhut voi jättää, ne ovat niin mukavan pulleita, suloisen äksyjä ja liittyvät ihmisen alkurituaaleihin nyt kuitenkin. Sitten katsellaan miten hirvet ja peurat syövät itsensä ja ekosysteemin kuoliaaksi. Kun viimeinenkin ennen pullea karhu on nääntynyt, seistään yhdessä hetki alavalla kuivalla kaljulla. Tunnetaan hämmennystä omista voimistamme. Koetaan tuuli ja nälkä. Muistellaan ekosysteemiä, potkaistaan kuivaa maata.

Valtavirta tarvitsee marginaalia, kuten Yellowstone susia.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri