Marja Hintikka
Yle
Tein toimituksessamme nopean gallupin: ketä on lapsena kuritettu fyysisesti? Vastaus: kaikkia. Jokainen meistä on saanut luunappeja ja tukkapöllyä, osa myös remmiä tai vitsaa - tai ainakin näillä on uhkailtu.
Tästä syntyi kiinnostava keskustelu, jossa toinen yleishavainto oli, että monet nykyiset isovanhemmat kauhistelevat lasten kovaäänistä ojentamista ruokapöydässä, mutta näyttävät autuaasti unohtaneen, kuinka itse kasvattivat koivuvitsaa ja korvatillikoita apuna käyttäen.
Lasten kasvatusmenetelmät ovat kokeneet valtaisan murroksen yhden sukupolven aikana. Samalla kun kasvatuksen laatuvaatimukset nousevat, kasvatuskeinojen valikko sen kun pienenee.
Supernannyn mainostama jäähypenkki on jo tuomittu yhteisöstä eristämiseksi. Lapselle ei saisi sanoa, että äidille tuli paha mieli, koska sen viesti on psykologisesti haitallinen. Omat lapsensa aikuisiksi saanut emeritusprofessori ohjeistaa, ja vanhemmat kuuntelevat. Vanhemmat, jotka itse on kasvatettu pelolla ja fyysisellä väkivallalla.
Jäähypenkki on jo tuomittu yhteisöstä eristämiseksi. Lapselle ei saisi sanoa, että äidille tuli paha mieli.
Asiantuntijat tarjoavat keinoiksi rauhallisuutta, keskustelua ja yhteistoiminnan ilmapiiriä, ja vastareaktiona tälle syntyy ruumiillista kuritusta puolustava nettiadressi. Mutta kenellä on selkeitä ja oikeasti käyttökelpoisia keinoja siihen, kuinka nousta tilanteen herraksi uhmaikäisen raivokohtauksen äärellä, kunt yöunet ovat jääneet kolmeen tuntiin, rahat on loppu, töissä on YT:t ja samalla henkilökohtaiset lapsuuden kurituskokemukset nousevat pintaan? Jos oma kasvatus on hoidettu luunappien ja häpeän kautta, eivät sisäinen Dalai Lama ja ”yhteistoiminnan ilmapiiri” löydy automaattisesti.
Ahdistuksen keskellä pitää muistaa, että paljon hyvää on jo tapahtunut. Lapsen ruumiillisen koskemattomuuden kulttuuri on nimittäin nuori ilmiö: Vielä 1800-luvulla lapsen oma tahto katsottiin perisynniksi, joka nujerrettiin ruumiillisella väkivallalla.
Omien vanhempiemme lapsuudessa jälkikasvun tahto oli vanhempien kädessä. Kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa lailla toisena maana maailmassa, ja se tapahtui vasta vuonna 1984. 80-luvun alussa vielä puolet suomalaisista hyväksyi kuritusväkivallan, nykyään lähes kaikki lapsiperheelliset tuomitsevat sen.
1970-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat suomalaiset äidit ja isät ovat omaksuneet väkivallattoman kasvatuksen.
Tutkijoiden mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuvaa asennemuutosta voidaan pitää hämmästyttävänä. 1970-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat suomalaiset äidit ja isät ovat omaksuneet väkivallattoman kasvatuksen. Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa vanhemmat saavat edelleen lyödä laillisesti lapsiaan, kunhan voimankäyttö on ”kohtuullista”. Ranskassa ruumiillinen kuritus on edelleen sallittua ja 80% kansalaisista vastustaa sen kieltämistä.
Yhdeltäkään vanhempien sukupolvelta ei kuitenkaan ole vaadittu kasvattajina yhtä paljon kuin äideiltä ja isiltä vaaditaan nyt. Ja vaatimuksissa ei ole mitään pahaa. Aniharva meistä kaipaa tukkapöllyä takaisin, mutta uusia ja toimivia keinoja me todellakin kaipaamme!
Marja Hintikka Live
Yle TV2 maanantaisin klo 21 alkaen 12.10.
Yle Puhe tiistaisin klo 16 alkaen 13.10.
yle.fi/mhl
#yleMHL
MHL Facebookissa
MHL Twitterissä
MHL Instagramissa
Lisää ohjelmasta
