Kati Sinisalo
Yle
Milos Formanin kuviakumartelematon, vapauttava komedia on herkullinen ajankuva 1970-luvun alun Amerikasta. Kotoa karanneiden lasten vanhemmat oppivat itse nauttimaan elämästä, kun teinit eivät ole nurkissa riesana. Mukana paljon musiikkia, hippejä, pössyttelykoulutusta ja amatöörien laulukilpailuja.
Milos Forman on Roman Polanskin ohella kuuluisin niistä itäeurooppalaisista elokuvaohjaajista, jotka 1960-luvun lopulla siirtyivät länteen kyllästyttyään kulttuurielämän rajoituksiin ja puhdistuksiin kotimaissaan. Yhdysvalloissa Forman teki sittemmin sellaiset modernin amerikkalaisen elokuvan huipputeokset kuin Yksi lensi yli käenpesän, Amadeus ja Man on the Moon.
Formanin ensimmäinen amerikkalainen elokuva Taking Off – otetaan hatkat (Taking Off, 1971) ei ole yhtä tunnettu teos, mutta sen ei yhtään tarvitse hävetä ohjaajan hienossa filmografiassa. Elokuva on mainio satiirinen kuvaus ajan keskiluokasta, nuorisosta ja sukupolvien välisestä kuilusta, samalla kertaa älykäs, ymmärtävä ja maukkaan humoristinen.
Taking Off kertoo avioparista (erinomaiset Buck Henry ja Lynn Carlin), jonka aikuisuutta lähestyvä tytär (amatöörinäyttelijä Linnea Heacock ainoassa elokuvassaan) livistää salaa koelaulutilaisuuteen. Huolestuneet vanhemmat uskovat tytön karanneen kotoaan, ja palattuaan tämä närkästyy syytöksistä niin että karkaa nyt oikeasti.
Tapaus järkyttää vanhemmat irti arkirutiineistaan. He alkavat etsiä paitsi tytärtään myös uusia kokemuksia. He päätyvät kokeilemaan jopa marihuanaa ja räsypokkaa, ja elokuvan alkuperäinen nimi Taking Off saa näin monenlaisia lisämerkityksiä.
Milos Forman ei aikuisten ja nuorten välisessä törmäyksessä asetu kenenkään puolelle. Hänelle vanhemmat ja lapset ovat epävarmoja ihmisiä, jotka ovat iältään ja arvoiltaan niin erilaisia etteivät voi ymmärtää toisiaan eikä siten myöskään toistensa ongelmia. Niinpä heidän välilleen on syntynyt täydellinen murros. Vaikka molemmat sukupolvet ovat ironisesti kiinnostuneet samoista asioista – päihtymisestä, seksistä, musiikista, tanssista, ystävistä – he osaavat tuskin edes puhua toisilleen.
Taking Off ei kuitenkaan ole yhtään lohduton tai ankea elokuva. Forman tietää myös, että tämä kaikki on osa ihmisen elämää ja toistuu uudelleen jokaisen sukupolven kohdalla. Aina tietysti auttaa, jos pitkätukkahippi jonka tytär tuo kotiin tienaa 300 000 dollaria vuodessa.
Koska Forman käsittelee aihettaan ja ihmisiään niin ymmärtävästi ja lämmöllä, Taking Off on kestänyt aikaa paljon paremmin kuin useimmat muut ajan “nuoriso-ongelmaa” rajummin ja kovapintaisemmin käsitelleet elokuvat. Samalla Taking Off on toki myös herkullinen aikakapseli 1970-luvun alun Amerikasta Tina Turnerin konserttiesityksiä myöten.
Formanin uralla Taking Off muodostaa myös kerrontatavaltaan kiinnostavan linkin ohjaajan 1960-luvun vapaamuotoisempien tshekkielokuvien ja tulevien amerikkalaisfilmien välillä. Elokuva koostuu pitkistä kohtauksista samoissa, usein ihmistäyteisissä tiloissa, joista Forman mestarikuvaajansa Miroslav Ondricekin ja terävän leikkauksen avulla poimii yksityiskohtia, aitoutta ja tunteita.
Tämä ihmisiä tarkkaileva ja ymmärtävä ote näkyy hienosti heti alun koelaulutilaisuudessa. Pelkästään lyhyiden välähdysten kautta Forman välittää katsojalle nuorten naisten odotukset, epävarmuuden ja halun onnistua. Hän luo suorastaan pieniä tarinoita näistä esiintyjistään – joiden joukosta voi bongata Carly Simonin ja Kathy Batesin.
Esittelyteksti: Vesa Nykänen
- Taking Off – otetaan hatkat (Taking Off), USA 1971. Ohjaus Milos Forman. Pääosissa Buck Henry, Lynn Carlin, Vincent Schiavelli.
