Hyppää pääsisältöön

Taylor Swiftistä poru Uudessa-Seelannissa: Videokuvaukset uhanalaisten lintujen pesimäpaikan vieressä

Tuotantoyhtiötä on syytetty siitä, että se toi kuvauspaikalle paljon enemmän autoja kuin mihin sillä oli lupa.

Taylor Swift. // Kuva: Rolf Vennenbernd / EPA

Supertähti Taylor Swift on joutunut eläinsuojelijoiden moitteiden kohteeksi Uudessa-Seelannissa. Hänen videokuvaustensa väitetään häiriköineen uhanalaisten lintujen pesintää.

Poppari oli saarivaltiossa kuvaamassa uutta musiikkivideota, ja Huffington Postin mukaan kuvauksia tehtiin rannalla Aucklandin alueella rannalla. Kyseisellä rannalla asustaa harvinaisia uudenseelanninkurmitsoja, jotka on luokiteltu uhanalaisiksi.

Swiftin kuvaustiimillä oli lupa tuoda kaksi ajoneuvoa rannalle. Radio New Zealandin mukaan kuvauksia varten rannalle saapui kuitenkin tusinan verran autoja. Niiden pelättiin häiritsevän harvinaisten lintujen pesintää.

- Uudenseelanninkurmitsoja on jäljellä vain 1700, joten tämä on meille todellinen huolenaihe, kansallispuiston edustaja Sandra Coney sanoi radiokanavalle.

Kuvauksista vastannut yhtiö julkaisi tapauksen jälkeen tiedotteen, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja todettiin, että Taylor Swiftillä tiimeineen ei ollut osuutta asiaan. Lisäksi tiedotteen mukaan kuvaukset hoidettiin kaukana lintujen pesistä, eikä kuvauksista aiheutunut kurmitsoille haittaa.