Hyppää pääsisältöön

Nettihitti: Kolme autoa pomppasi yhtäkkiä ilmaan vilkkaassa risteyksessä Kiinassa – osa epäili syyksi noituutta

Tilanne näyttää yliluonnolliselta, mutta sen selitykseksi on varmistunut kadulle pudonneen metallikaapelin pingottuminen.

Valvontakameran kuvaamasta videosta tuli viime viikolla Kiinassa nettihitti, kun lukuisat ihmiset ihmettelivät, mikä sai kolme autoa pomppaamaan samanaikaisesti ilmaan keskellä risteystä, Yle Uutiset kertoo.

Video on kuvattu vilkkaassa risteyksessä Xingtain kaupungissa, Hebein maakunnassa Pekingin eteläpuolella.

Videolla kolme autoa pomppaa samanaikaisesti ilmaan parin sekunnin ajaksi. Kaksi risteykseen tulossa ollutta minibussia pomppaa ilmaan, samoin kuin vastakkaiseen suuntaan kulkenut henkilöauto. Näyttää siltä, että autot pongahtavat ilmaan ilman syytä.

Toinen minibusseista kaatui kyljelleen ja toinen kolaroi kadulla pysyneen auton kanssa. Osa tapahtuman nähneistä jalankulkijoista pakeni nopeasti paikalta – eikä ihme, sillä kyllähän tilanne näyttää pelottavalta.

Tuhannet ihmiset jakoivat videon painovoimaa uhmaavista autoista ja erilaiset selitykset tapahtuman syystä alkoivat levitä. Osan mielestä syynä oli noituus, jotkut taas uskoivat yliluonnollisiin voimiin.

Selitys on kuitenkin yksinkertaisempi.

Kadulle pudonnut metallikaapeli sotkeentui ruudun oikeassa laidassa näkyvän kadunlakaisukoneen harjoihin ja sai sen pingottumaan kadun poikki. Juuri samaan aikaan kolme autoa oli ilmaan nousseen kaapelin kohdalla. Kyse on siis uskomattomasta sattumasta.

-Ajoin hitaasti eteenpäin, kun yhtäkkiä auto nousi ilmaan. Kadunlakaisin veti kaapelia mukanaan ja se sattui olemaan juuri automme alla ja nosti meidät ilmaan, toisen minibussin kuljettaja kertoi Kiinan valtiolliselle CCTV-televisiokanavalle.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.