Tatu Tamminen
Yle
Tiistaina käynnistyi kolmipäiväinen finaalihuipennus Musiikkitalossa. Viulumusiikin professori Kaija Saarikettu kertoo viulunsoittajan kehityskulusta, ja Ylen asiantuntija Tero Latvala arvioi päivän esityksiä. Tiistai oli myös se hetki, kun eräs Sibelius-kisaan liittyvä konsertto saavutti pyöreän merkkipäivän.
Kilpailemisen kautta omaksuu konserttoja, joita pitäisi joka tapauksessa harjoitella osana perusohjelmistoa. Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Kaija Saarikettu käsittelee työssään enemmän työelämävalmennusta kuin mitä alkuun saattaisi arvata. Hänen mielestään alan ihmiset ymmärtävät laajasti, että yksilö kilpailee lähinnä itsensä kanssa.
"Työelämässä vastaan tuleva koesoittokin on kilpailu. Soittaja tarvitsee tällaisia välineitä oppimiseen ja kokonaiskehitykseen. Konsertot tulevat kantaohjelmistossa vastaan vääjäämättömästi, ja niiden haltuunotto levittyy opiskelussa pitkälle ajanjaksolle."
"Kun kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja on valittavissa paljon, opiskelija saa tiheästi uusia mahdollisuuksia. Se kasvattaa myös aivan olennaista suhteellisuudentajua."
Saarikettu korostaa, kuinka konserttojen harjoittelu pianistien kanssa antaa vasta köyhän version yhteissoittovalmiuksista. Orkesteri on solistin kumppanina ja koneistona jotain aivan muuta.
Professorin mukaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on ottanut edistysaskelia muusikon ergonomian opettamisessa. Soittoasennoissa, harjoittelun rytmittämisessä ja yhtä lailla henkisessä valmentautumisessa pitää olla tarkka heti koulutuksen alussa. On ymmärrettävä seikkaperäisesti, mistä jokin yksittäinen kehon jännitystila johtuu ja miten ongelmia puretaan.
"On tärkeää, että viulisti oppii kokonaisvaltaisen rentouden. Rentous ei ole vain ergonominen kysymys, vaan se vaikuttaa suoraan äänen laatuun", Saarikettu sanoo. "Itsenäistä tiedostamista ja oman voinnin kuuntelemista ei voi korostaa liikaa."
Kahden vuosikymmenen ajan nykyistä virkaansa pidellyt pedagogi on vuoden 1980 Sibelius-viulukilpailun finalisti. Tämänkertaista tasoa hän kuvailee "mahtavan korkeaksi".
"Tapahtuma on aitiopaikka kuulla tämän sukupolven huippusoittajia. Oppilaalle se on tarkkaavaisen havainnoinnin tilaisuus."
Kaija Saarikettu kertoo videolla soiton aiheuttamasta kehon rasituksesta:
(Haastattelu Tatu Tamminen, kuvaus Sandra Saulo)
Asiantuntija Tero Latvalan poiminnat
Tero Latvala linjasi, että hän haluaa kuulla kilpailijoilta molemmat konsertot ennen varsinaista suosikkiensa valitsemista. Näin asiantuntijamme kertoi niistä kahdesta soittajasta, joiden vuoro on seuraavan kerran vasta torstaina:
Friederike Starkloff (Sibelius): "Hyvä avaus Sibeliuksen konsertosta. Toisen osan alussa hänellä oli ongelmia viedä musiikkia eteenpäin. Siinä täytyy olla liideri, jotta orkesteri pystyy reagoimaan. Nopeissa osissa hän tuntui paljon kirkkaammalta osaajalta ja tradition tuntijalta."
Emmanuel Tjeknavorian (Brahms): "Välieristä tutut pienet kysymysmerkit jäivät nytkin omaan mieleeni. Solistinen ote oli erinomainen, mutta Tjeknavorianilla oli äänellisiä ja muodollisia kantavuusongelmia. Homma toimi, kun hän malttoi soittaa asiat loppuun saakka. Guadagnini-viulusta ei tullut merkittävää eroa."
"Sibeliuksen partituuri on kadenssin kohdalla erittäin tarkka. Erikoista on se, miten laadukkaaseen lopputulokseen voi päästä keskittymällä vain ohjeisiin."
Katso kaikki ensimmäisen finaali-illan suoritukset
Mihin katosi "Prokan toka"?
Tiistaina tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun Sergei Prokofjevin toinen viulukonsertto g-molli, op. 63 esitettiin ensimmäisen kerran. Kukaan 39 alkueräviulistista ei ilmoittanut teosta vapaavalintaiseksi finaalikonsertokseen. Saman säveltäjän ensimmäinen konsertto sai kolme rastia ruutuun. Mikä selittää poisjäännin?
Viulunsoiton lehtori Jaakko Ilveksen mukaan Prokofjevin toisella konsertolla on vaikea tehdä vaikutus: "Verrattuna D-duurikonserttoon se ei ole ehyt vaan rapsodinen. Teemojen aiheet ovat hienoja, mutta hajanaisuus on yleisönkin kannalta vaikea asia. Prokofjevin D-duuri tarjoaa aivan omanlaisensa kontrastin Sibeliuksen konserton kanssa."
"Tässä kävi hyvin pitkälti sattuma", Kaija Saarikettu sanoo. "Prokofjevin toinen on lyyrisempi ja melodisempi tapaus. Ensimmäinen konsertto antaa mahdollisuuden scherzossa myös virtuoosisempaan ilotulitukseen. Aika usein näitä molempia teoksia pääsee valitsemaan kisoissa."
Niin ikään Paganinin (nro 1) ja Nielsenin konsertot jäivät valitsematta. Lue, mitä mieltä viulisti Pekka Kuusisto on jälkimmäisestä.
Päivän kommentti
"Montako väärää ääntä säännöt sallivat?" nimimerkki "Airi" kysyi lähetysikkunassa.
Katso ja kuuntele ensimmäinen finaalilähetys. Tutustu keskiviikon finalisteihin:
