Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Jean Sibelius -viulukilpailu pääkuva

Rento itsensä kuuntelija on voittaja

Viulisti ja pedagogi Kaija Saarikettu.
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Kaija Saarikettu. Viulisti ja pedagogi Kaija Saarikettu. Kuva: Sandra Saulo/YLE kaija saarikettu

Tiistaina käynnistyi kolmipäiväinen finaalihuipennus Musiikkitalossa. Viulumusiikin professori Kaija Saarikettu kertoo viulunsoittajan kehityskulusta, ja Ylen asiantuntija Tero Latvala arvioi päivän esityksiä. Tiistai oli myös se hetki, kun eräs Sibelius-kisaan liittyvä konsertto saavutti pyöreän merkkipäivän.

Kilpailemisen kautta omaksuu konserttoja, joita pitäisi joka tapauksessa harjoitella osana perusohjelmistoa. Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Kaija Saarikettu käsittelee työssään enemmän työelämävalmennusta kuin mitä alkuun saattaisi arvata. Hänen mielestään alan ihmiset ymmärtävät laajasti, että yksilö kilpailee lähinnä itsensä kanssa.

"Työelämässä vastaan tuleva koesoittokin on kilpailu. Soittaja tarvitsee tällaisia välineitä oppimiseen ja kokonaiskehitykseen. Konsertot tulevat kantaohjelmistossa vastaan vääjäämättömästi, ja niiden haltuunotto levittyy opiskelussa pitkälle ajanjaksolle."

"Kun kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja on valittavissa paljon, opiskelija saa tiheästi uusia mahdollisuuksia. Se kasvattaa myös aivan olennaista suhteellisuudentajua."

Saarikettu korostaa, kuinka konserttojen harjoittelu pianistien kanssa antaa vasta köyhän version yhteissoittovalmiuksista. Orkesteri on solistin kumppanina ja koneistona jotain aivan muuta.

Viulisti ja pedagogi Kaija Saarikettu.
Viulisti ja pedagogi Kaija Saarikettu. Kuva: Sandra Saulo/YLE viulisti ja pedagogi kaija saarikettu

Professorin mukaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on ottanut edistysaskelia muusikon ergonomian opettamisessa. Soittoasennoissa, harjoittelun rytmittämisessä ja yhtä lailla henkisessä valmentautumisessa pitää olla tarkka heti koulutuksen alussa. On ymmärrettävä seikkaperäisesti, mistä jokin yksittäinen kehon jännitystila johtuu ja miten ongelmia puretaan.

"On tärkeää, että viulisti oppii kokonaisvaltaisen rentouden. Rentous ei ole vain ergonominen kysymys, vaan se vaikuttaa suoraan äänen laatuun", Saarikettu sanoo. "Itsenäistä tiedostamista ja oman voinnin kuuntelemista ei voi korostaa liikaa."

Kahden vuosikymmenen ajan nykyistä virkaansa pidellyt pedagogi on vuoden 1980 Sibelius-viulukilpailun finalisti. Tämänkertaista tasoa hän kuvailee "mahtavan korkeaksi".

"Tapahtuma on aitiopaikka kuulla tämän sukupolven huippusoittajia. Oppilaalle se on tarkkaavaisen havainnoinnin tilaisuus."

Kaija Saarikettu kertoo videolla soiton aiheuttamasta kehon rasituksesta:

(Haastattelu Tatu Tamminen, kuvaus Sandra Saulo)

Asiantuntija Tero Latvalan poiminnat

viulutaiteilija Tero Latvala
Tero Latvala. viulutaiteilija Tero Latvala Kuva: Yle/Johanna Kannasmaa tero latvala

Tero Latvala linjasi, että hän haluaa kuulla kilpailijoilta molemmat konsertot ennen varsinaista suosikkiensa valitsemista. Näin asiantuntijamme kertoi niistä kahdesta soittajasta, joiden vuoro on seuraavan kerran vasta torstaina:

Friederike Starkloff (Sibelius): "Hyvä avaus Sibeliuksen konsertosta. Toisen osan alussa hänellä oli ongelmia viedä musiikkia eteenpäin. Siinä täytyy olla liideri, jotta orkesteri pystyy reagoimaan. Nopeissa osissa hän tuntui paljon kirkkaammalta osaajalta ja tradition tuntijalta."

Emmanuel Tjeknavorian (Brahms): "Välieristä tutut pienet kysymysmerkit jäivät nytkin omaan mieleeni. Solistinen ote oli erinomainen, mutta Tjeknavorianilla oli äänellisiä ja muodollisia kantavuusongelmia. Homma toimi, kun hän malttoi soittaa asiat loppuun saakka. Guadagnini-viulusta ei tullut merkittävää eroa."

"Sibeliuksen partituuri on kadenssin kohdalla erittäin tarkka. Erikoista on se, miten laadukkaaseen lopputulokseen voi päästä keskittymällä vain ohjeisiin."

Katso kaikki ensimmäisen finaali-illan suoritukset

Mihin katosi "Prokan toka"?

Jaakko Ilves Tatu Tammisen haastattelussa.
Jaakko Ilves. Jaakko Ilves Tatu Tammisen haastattelussa. Kuva: Sandra Saulo/YLE jaakko ilves

Tiistaina tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun Sergei Prokofjevin toinen viulukonsertto g-molli, op. 63 esitettiin ensimmäisen kerran. Kukaan 39 alkueräviulistista ei ilmoittanut teosta vapaavalintaiseksi finaalikonsertokseen. Saman säveltäjän ensimmäinen konsertto sai kolme rastia ruutuun. Mikä selittää poisjäännin?

Viulunsoiton lehtori Jaakko Ilveksen mukaan Prokofjevin toisella konsertolla on vaikea tehdä vaikutus: "Verrattuna D-duurikonserttoon se ei ole ehyt vaan rapsodinen. Teemojen aiheet ovat hienoja, mutta hajanaisuus on yleisönkin kannalta vaikea asia. Prokofjevin D-duuri tarjoaa aivan omanlaisensa kontrastin Sibeliuksen konserton kanssa."

"Tässä kävi hyvin pitkälti sattuma", Kaija Saarikettu sanoo. "Prokofjevin toinen on lyyrisempi ja melodisempi tapaus. Ensimmäinen konsertto antaa mahdollisuuden scherzossa myös virtuoosisempaan ilotulitukseen. Aika usein näitä molempia teoksia pääsee valitsemaan kisoissa."

Niin ikään Paganinin (nro 1) ja Nielsenin konsertot jäivät valitsematta. Lue, mitä mieltä viulisti Pekka Kuusisto on jälkimmäisestä.

Päivän kommentti

"Montako väärää ääntä säännöt sallivat?" nimimerkki "Airi" kysyi lähetysikkunassa.

Katso ja kuuntele ensimmäinen finaalilähetys. Tutustu keskiviikon finalisteihin:

Mayumi Kanagawa
Christel Lee
Minami Yoshida
Nancy Zhou

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.