Hyppää pääsisältöön

Olipa kerran minä minä minä

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Minna Haapkylä.
Minna Haapkylä näyttelee Kirjailijaa, joka tuskailee uuden näytelmänsä kanssa. Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Minna Haapkylä. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer olipa kerran minä

Ennen esitystä etsiskelin ohjaaja Milja Sarkolan nimeä käsiohjelman kansilehdeltä. Ei löytynyt. Sitten huvittuneena tajusin: ei tietenkään, ei tässä näytelmässä. Nyt keskipisteessä on Kirjailija.

Heini Junkkaalan uuden näytelmän nimi on Olipa kerran minä – narsistin kootut totuudet.

Minulle näytelmän avainkohtaus on se, jossa päähenkilö kertoo terapiastaan. Päähenkilö on näytelmäkirjailija, joka yrittää kirjoittaa näytelmää narsismista. Hän paljastaa pelänneensä terapiassa istuessaan, että tylsistyttää terapeuttinsa. Että hänen ongelmansa eivät ole kyllin kiinnostavia ja omaperäisiä.

Koko esitys on tavallaan kuin tuo terapiaistunto. Terapeutin paikalla vain olemme me, katsojat.

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Katja Küttner ja Minna Haapkylä.
Katja Küttner (vas) näyttelee Kirjailijan ystävää. Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Katja Küttner ja Minna Haapkylä. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer katja küttner
Näyttämöllä nähdään epätoivoisesti toisten huomiota ja ihailua janoava Kirjailija, joka pelkää jatkuvasti, että hänen näytelmänsä ei ole tarpeeksi raju, traaginen, tarkka, kiehtova, kohauttava.

Hän pelkää jopa, ettei ole edes kylliksi narsisti kirjoittaakseen narsismista.

Hän luo ja hylkää roolihahmoja, kyselee ja kipuilee: onko tämä kiinnostava kohtaus? Toisin sanoen: olenko minä kiinnostava ihminen.

Minna Haapkylä näyttelee Kirjailijaa upeasti, suorastaan lumoavasti. Kirjailijasta välittyy kuva neuroottisena ja älykkäänä, karismaattisena mutta epävarmana ihmisenä, joka tarkkailee koko ajan muiden silmistä näkyvää heijastustaan.

Ainoastaan hänen taiteellaan, tällä teoksella, on väliä.

Häikäilemättömästi hän napsii ystävien ja vieraiden intiimit tarinat ja muistot omaa muotokuvaansa vahvistamaan. Ainoastaan hänen taiteellaan, tällä teoksella, on väliä.

Katsomossa istuessani mieleen nousee muisto teinivuosiltani: ajattelin silloin tuskissani, että minulla pitäisi olla jokin iso, dramaattinen ja salainen ongelma. Vasta sitten olisin erityinen, jännittävä tyyppi.

Jotenkin puberteettista tämä Minän ympärillä maanisesti pyöriminen on, sen myöntää Kirjailijakin, nelikymppinen perheenäiti. Ehkä tämä aika selfieineen ja some-peukkuineen on tehnyt meistä aikuisista luvallisesti keskenkasvuisia. On ok kaivata jatkuvaa huomiota, on normaalia tonkia loputtomasti omaa napaa.

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Jessica Grabowsky, Antti Pääkkönen,
Sisko ja Esko, Jessica Grabowsky ja Antti Pääkkönen, öisen riidan syövereissä. Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Jessica Grabowsky, Antti Pääkkönen, Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer jessica grabowsky

Näytelmässä liikutaan jokaisessa meissä olevasta narsismista sairaalloiseen käytökseen. Ja juuri siksi ainakin tämä katsoja joutui katsomaan näyttämön lisäksi myös peiliin, pohtimaan omia narsistisia taipumuksiaan.

Terve narsimihan on itsearvostusta, johon ei kuulu muiden mitätöintiä. Persoonallisuushäiriöstä on kyse, kun ihmiseltä puuttuu kyky empatiaan, kun hänellä on ylimitoitettuja käsityksiä omasta paremmuudesta, kun hän käyttää muita hyväkseen, on kateellinen ja toisia vähättelevä.

Näytelmässä on liuta eriasteisia narsisteja ja narsistien uhreja.

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen ja Iida Kuningas.
Aluksi Riko näkee Heilin jumalattarena. Heikki Pitkänen ja Iida Kuningas. Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen ja Iida Kuningas. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer heikki pitkänen
Heikki Pitkäsen manipuloivalle narsisti-aviomiehelle Rikolle vaimo on joko jumalainen ihme, tai seksi- ja siivousorja, jota voi nöyryyttää julmasti, ja sen jälkeen vaatia aulista antautumista.

Pitkäsen itsekeskeinen tv-juontaja on loistava, hysteerisen hauska hahmo! Juontaja pääsee haastattelemaan suoraan lähetykseen Jeesusta, mutta ei anna tälle lainkaan puheenvuoroa.

Iida Kuningas näyttelee mainittua alistuvaa vaimoa, Heiliä, herkästi ja todesti. Katsomossa puristan käsiä nyrkkiin ja ajattelen, että jätä se hullu! Sen sijaan vaimo nousee vastustamaan Kirjailijaa. Hän kysyy: miksi et kerro mitään suhteen hyvistä puolista?

Kuningas tekee myös pienen mutta ällistyttävän hahmon tv-juontajana, joka haastattelee Breivik-kirjailija Åsne Seierstadia. Miten voi olla niin vakava ja niin hauska, ja vain muutamalla repliikillä!

Jos Pitkäsen Riko on paha aviomies, Antti Pääkkösen Esko on itse hyvyys ja kärsivällisyys. Ei tuollaista miestä olekaan, ajattelen. Niin ajattelee näyttämöllä Kirjailijan ystäväkin.

- Eikö Esko ole jo liian ihanteellinen hahmo, epäilee tuo ystävä, jonka Kirjailija on huiputtanut mukaan esitykseen. Katja Küttner näyttelee ystävän roolissa vilpittömästi ja luontevasti. Ystävä on pälyilevä, hämmentynyt, kiva ja hassu. Hän koettaa sanoa suoraan ja silti varovaisesti Kirjailijalle, mitä tämän hengentuotteesta ajattelee.

Narsismin, rakkauden ja vanhemmuuden yhdistelmästä syntyy pelottavia näkyjä.

Narsistin ystävällä ei ole helppoa, se käy selväksi.

Ja kehutaan vielä. Jessica Grabowsky on häkellyttävän hyvä monissa rooleissaan: lasta leikittävänä fysioterapeuttina, Åsne Seierstadina, ahdistuneena Siskona. Sisko on Eskon puoliso, jonka narsismi nousee esille loputtomissa öisissä ja päiväisissä riidoissa. Kaikki kääntyy aina Siskoon, kaikessa on aina kyse hänestä.

Kumpikin näytelmän pariskunnista saa lapsen. Narsismin, rakkauden ja vanhemmuuden yhdistelmästä syntyy pelottavia näkyjä.

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen.
Juontajan tähtihetki: suorassa lähetyksessä Jeesuksen kanssa! Heikki Pitkänen juontajana ja Antti Pääkkönen Jeesuksena. Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer heikki pitkänen

Taitaa olla niin, että Milja Sarkolan ohjauksissa näytellään aina loistavasti. Nytkin joka ikinen henkilö, hetki ja repliikki on tarkasti nähty ja tulkittu.

Näytelmä on muodoltaan sukua Sarkolan ohjauksille Perheenjäsen ja Jotain toista. Niissäkin liikutaan sujuvasti todellisuuden tasolta toiselle. Niissäkin tehdään teatteriesitystä, jossa roolihahmot ja näyttelijät kommentoivat teosta. Niissäkin päähenkilö on taiteilija, joka ammentaa omasta elämästään. Välillä huomasin unohtavani, että nyt katsonkin Junkkaalan kirjoittamaa näytelmää, en Sarkolan.

Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen Jussi Parviaisen roolissa.
Heikki Pitkänen Jussi Parviaista. Repliikit ovat sitaatteja Parviaisen elokuvasta "Yksinteoin kaksi". Kansallisteatterin näytelmä Olipa kerran minä. Heikki Pitkänen Jussi Parviaisen roolissa. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer heikki pitkänen
Yhtä kaikki: Olipa kerran minä on hieno, älykäs esitys. Se on raju, traaginen, tarkka, kiehtova. Ei ehkä kuitenkaan kohauttava.

Ei, vaikka Kirjailija marssittaa näyttämölle tarinaansa vahvistamaan joukon tunnettuja ihmisiä: narsismia julkisuudessa käsitelleet Jari Sarasvuon ja Jussi Parviaisen, sekä mm. Jeesuksen, Mika Myllylän ja kriitikko Suna Vuoren. Ja lopulta, kun mikään ei enää tunnu riittävän, aikamme megalomaanisen narsistin, Anders Behring Breivikin. Breivik ivaa Kirjailijaa: kirjoitit sitten minut näyttämölle, itsellesi saarnaamaan.

Näyttämöllä todellisuuden tasot sekoittuvat. Näin kävi katsomossakin, kun katsoin lavalla karjahtelevia Jussi Parviaisia ja nauroin tikahtuakseni. Tiedättehän sen hihityksen, joka ei ota loppuakseen, vaikka kuinka yrittäisi. Vieressäni nauroi oikea Jussi Parviainen.

Kansallisteatteri: Olipa kerran minä. Käsikijoitus Heini Junkkaala. Ohjaus Milja Sarkola, lavastus Kaisa Rasila, puvut Tuomas Lampinen, valot Ville Toikka, äänet Esa Mattila, videot Timo Teräväinen, naamiointi Tuire Kerälä. Dramaturgit Elina Snicker ja Pauliina Feodoroff. Rooleissa Jessica Grabowsky, Minna Haapkylä, Iida Kuningas, Katja Küttner, Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen. Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 25.11.2015.

Kultakuumeen haastattelussa ohjaaja Milja Sarkola:

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.