Hyppää pääsisältöön

En minä halua olla poptähti!

single-levyjä, käsitelty kuva
single-levyjä, käsitelty kuva Kuva: YLE Kuvapalvelu single-levyjä

En minä halua tehdä hittilevyä! En minä ole mikään popmuusikko. Popmusiikkia tehdään kaksitoistavuotiaille, ajatteli Laurie Anderson. Sellaisen tekeminen ei häntä kiinnostanut.

Hän oli avantgarde- ja performanssitaiteilija, ja hänen rooliinsa kuului halveksia populaarikulttuuria. Kaupallisen äänilevyn tekeminen oli viimeinen asia, johon Laurie Anderson halusi ryhtyä.

1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa eletään kiihkeitä aikoja. Minimalismi on juuri noussut maailmanmaineeseen Philip Glassin ja Steve Reichin sävellysten myötä. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut ovat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta.

Yoko Ono: Cut Piece (1965)

Manhattanin eteläosan eli downtownin taiteella on oma lyhyt historiansa, perinne, jota on helppo jatkaa. 1960-luvun alussa muun muassa Yoko Ono, La Monte Young ja muut Fluxus-taiteilijat olivat alkaneet tehdä asioita, joita Manhattanin pohjoisosan eli uptownin taidepiirit eivät voineet kerta kaikkiaan ymmärtää.

Nämä nuoret ja tuoreet taiteilijat järjestivät performansseja ja happeningeja, käsitteellisiä taidenäyttelyitä ja outoja konsertteja, joissa soivat uudet äänet: improvisoitu ja kokeellinen, jopa sattumanvarainen, ja usein teknologiaa luovasti hyödyntävä musiikki.

Laurie Anderson "The New Show" -tv-showssa:

Ero konservatiivisen uptownin arvoihin ja asenteisiin oli selvä. Siinä missä uptownin taidepiirit turvasivat taiteen perinteisiin arvoihin: ikiaikaiseen klassisen taidemusiikin traditioon ja muodollisesti jäykkiin konsertteihin, downtownilaiset sekoittivat iloisesti ja luovasti keskenään kaikkea mahdollista: kuvataidetta, kirjallisuutta, tanssia, musiikkia, elokuvaa, valokuvaa ja runoutta.

He tekivät jotakin, jota myöhemmin tultaisiin kutsumaan performanssi- ja mediataiteeksi. Heille perinne ei ollut jotakin, joka tulisi säilyttää koskemattomana ja pyhänä. Heille perinne oli uuden taiteen materiaalia, jotakin jota käytettiin jos huvitti, mutta usein oli innostavampaa tehdä jotakin muuta, jotakin uutta.

Laurie Anderson ja performanssia vuodelta 1983 Rudolf Thomen elokuvassa Film "System ohne Schatten":

Suurin osa Laurie Andersonin projekteista on ollut mittavia ja laajoja, enemmän tai vähemmän teemallisia koosteita. Ne ovat olleet näyttämöesityksiä, eivät konsertteja perinteisessä mielessä. Niissä on ollut paljon visuaalisia elementtejä ja puhetta, tarinan kerrontaa, mutta myös paljon musiikkia.

1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa Laurie Anderson koostaa suurisuuntaista multimediaesitystä nimeltä United States. Kokonaisuudesta tulee lopulta noin kahdeksan tuntia kestävä valtaisa spektaakkeli.

Eräs newyorkilainen tuottaja on seuraamassa Laurie Andersonin esityksen harjoitusta vuonna 1980 ja alkaa houkutella häntä levyttämään edes yhden lauluistaan. Se on omituinen laulu, johon tuottaja on erityisen ihastunut.

Laulu on O Superman, eräs United States -esityksen lauluista. Laurie Anderson ei halua levyttää sitä. Hän ei halua levyttää yhtään mitään.

Tuottaja ei luovuta. Perinteiset taideteokset ovat elitistisiä, ne ovat kalliita ja tavallisen kansan ulottumattomissa, hän sanoo. Sen sijaan populaarikulttuurin tuotteet, kuten esimerkiksi äänilevyt ovat halpoja ja kaikkien halukkaiden saatavilla. Popmusiikin avulla on mahdollista tutustuttaa suuri yleisö avantgardeen. Popmusiikin avulla on mahdollista ottaa kantaa.

Tämä tehoaa. Laurie Anderson suostuu, mutta ilmoittaa ettei muilta kiireiltään ehdi levyttämään. Eikä hänellä oikein ole rahaakaan studion vuokraamiseen ja levyn tekemiseen. Joten ehkä hieman myöhemmin.

Nyt tai ei koskaan, ajattelee tuottaja. Hän ehdottaa Andersonille laulun äänittämistä kotistudiossa, välittömästi. On lauantai-iltapäivä ja musiikkiliikkeet ovat kiinni, joten laulu äänitetään ikivanhalle, jo moneen kertaan käytetylle ääninauhalle, niillä soittimilla joita studiossa sattuu sillä hetkellä olemaan.

O Supermania ei tehty menestyshitiksi, pikemminkin päinvastoin.

Harvinainen pätkä: Charles Holland (Marco Bakkerin kanssa) ja duetto La Bohemesta:

Laulun syntyhistoriakin oli erikoinen. Laurie Anderson oli kuullut mustan yhdysvaltalaisen laulajan Charles Hollandin laulavan aarian Jules Massenetin 1800-luvun lopun oopperasta Le Cid.

Laurie Anderson liikuttui kuulemastaan ja päätti kirjoittaa kunnianosoituksen Massenetille.

Massenetin aarian sanat O souverain, ô juge, ô pere eli Oi kaikkivaltias, oi tuomari, oi isä muuttuivat Laurie Andersonilla muotoon O Superman, O Judge, O Mom and Dad.

Placido Domingo lavalla - Le Cid ja O souverain:

O Superman heijastaa omaa aikaansa. Oman aikansa Yhdysvaltoja. Iranin panttivankikriisi alkoi loppuvuonna 1979, kun noin 200 iranilaista mielenosoittajaa valtasi Yhdysvaltain Iranin suurlähetystön Teheranissa ja otti panttivangeikseen lähetystön 52 työntekijää. Yhdysvallat yritti ratkaista tilanteen hyökkäyksellä, mutta paikalle lähetetyt lentokoneet ja helikopterit törmäilivät toisiinsa hiekkamyrskyssä ja tuhoutuivat. Panttivangit vapautettiin vasta 444 päivää myöhemmin, alkuvuonna 1981.

Kommandoiskun epäonnistuminen vaikutti Yhdysvalloissa presidentti Jimmy Carterin kannatukseen. Hän ei tullut valituksi toiselle virkakaudelle. Uudeksi presidentiksi valittiin Ronald Reagan.

Laurie Anderson kuvaa Yhdysvaltain poliittista ja yhteiskunnallista epävarmuutta ja kiusaantunutta näköalattomuutta, yhä vieraammaksi muuttuvaa teknologiaa ja pienen, yksinäisen ihmisen turvallisuuden kaipuuta. Siksi hän laulaa lentokoneista, oikeudenmukaisuudesta ja voimasta.

Here come the planes.
They're American planes. Made in America.
Smoking or non-smoking?
And the voice said: Neither snow nor rain nor gloom
of night shall stay these couriers from the swift
completion of their appointed rounds.

'Cause when love is gone, there's always justice.
And when justice is gone, there's always force.

Teksti saa uusia merkityksiä, kun muistamme, että englanninkielen sana force tarkoittaa paitsi voimaa, myös sotajoukkoa, armeijaa, sekä pakkoa ja pakottamista.

O Superman on runollinen. Se on elektroninen. Sinänsä Laurie Anderson ei esitä teknologisesti mitään täysin ennenkuulumatonta, mutta hän soveltaa tekniikkaa ja elektroniikkaa rennolla ja humoristisella otteella. Hänen käyttämänsä laitteet, vocoder ja harmonizer, ovat elektronisia keksintöjä, efektilaitteita, joilla voi muokata ihmisääntä.

Kun laulu oli äänitetty, se piti saada prässätyksi vinyylilevylle. Laurie Anderson oli juuri saanut pienen, viidensadan dollarin apurahan ja päätti käyttää sen äänilevyn julkaisemiseen. Levystä otettiin vaatimaton tuhannen kappaleen painos ja se julkaistiin pienellä newyorkilaisella levymerkillä, käytännöllisesti katsoen omakustanteena. Levyä myytiin postimyynnissä ja muutama kappale O Supermania kulkeutui Lontooseen.

Eräänä päivänä Laurie Anderson sai puhelinsoiton Lontoosta. Voitteko lähettää meille levyänne, sieltä tiedusteltiin. 40 tuhatta kappaletta ensi perjantaiksi ja toiset 40 tuhatta seuraavalla viikolla. Laurie Anderson vilkaisi nopeasti pahvilaatikkoon, jossa levyn koko tuhannen kappaleen painos oli ollut.

Laatikon pohjalla oli muutama levy. Voinko soittaa teille kohta takaisin, kysyi Laurie Anderson.

Hänen tietämättään levystä oli tullut menestys Lontoossa. Sitä oli soitettu BBC:n Radio Onen ohjelmissa, ja yhtäkkiä kaikki halusivat ostaa tuon hittisinglen. Ongelmana vain oli, ettei levyä saanut mistään.

Nyt piti toimia nopeasti. Laurie Anderson muisti Warner Bros -levy-yhtiön tiedustelun siitä, haluaisiko hän tehdä levyn. Hän soitti yhtiöön ja kysyi, olisiko mahdollista saada nopeasti 80 tuhatta single-levyä. Ei sellainen oikein onnistu, yhtiöstä vastattiin, mutta jos tulet tänne ja kirjoitat sopimuksen, niin asiaa voidaan harkita.

Ja niin liki tuntematon newyorkilainen avantgarde- ja performanssitaiteilija kirjoitti suuren mediayhtiön kanssa sopimuksen. Ei yhdestä singlestä, vaan kahdeksasta albumista. Se oli jokseenkin ennenkuulumatonta.

O Superman julkaistaan vuonna 1981. Se nousee heti Englannin listan kakkoseksi ja sitä myydään yli 300 000 kappaletta. Levyn menestys osoittaa musiikin uutta suuntaa: kohti teknologiaa. Kohti nollia ja ykkösiä. Kohti digitaalista maailmaa.

Tuolle vuosikymmenelle tultaessa elektronisten soitinten valikoima on laajentunut korvin kuultavasti. Markkinoille on tullut entistä kehittyneempiä ja monipuolisempia syntesoijia ja rytmikoneita. Uusia laitevalmistajia tulee mukaan yhä kasvaville markkinoille. Puhutaan sähkökitaran kuolemasta.

Uusi MIDI-järjestelmä toteuttaa monen konemuusikon pitkäaikaisen unelman. Järjestelmän avulla on mahdollista kytkeä elektroniset laitteet toisiinsa niin, että ne toimivat yhtenä kokonaisuutena. Koneet lähettävät ja vastaanottavat viestejä johtoja pitkin. Ne alkavat keskustella keskenään.

Musiikki muuttuu lopullisesti nolliksi ja ykkösiksi. Tätä digitaalista informaatiota voidaan käsitellä elektronissa soittimissa ja tietokoneissa.

Olennaista uudessa tilanteessa on myös, että musiikkia voidaan nyt tehdä kotioloissa, ilman suuria studiokustannuksia. Muutos on peruuttamaton.

Markkinoille tulevat samplerit ja musiikin tekemiseen tarkoitetut tietokoneohjelmat. Sampleri on laite, jolla voidaan äänittää mikä tahansa ääni, muuttaa sen sisältämä informaatio digitaaliseksi ja sen jälkeen tehdä tuolle äänelle tietokoneella lähes mitä tahansa. Ensimmäisinä ehtivät japanilaiset.

Tokiolainen Yellow Magic Orchestra samplaa Space Invaders –konsolipelin ääniä musiikkiinsa 1970-luvun lopulla:

Pian sampleja kuullaan kaikkialla. Eräs suurimmista ja kohutuimmista sample-hiteistä on englantilaisen Paul Hardcastlen Nineteen. Se on jyrkästi sodanvastainen. Se saa paljon julkisuutta, ja loppujen lopuksi Mike Oldfield haastaa Paul Hardcastlen oikeuteen. Hänen mielestään Nineteen muistuttaa liikaa hänen Tubular Bells –levynsä erästä teemaa.

1980-luvun alku on myös suomalaisen koneromantiikan ja futurismin nousun aikaa. Musiikkilehdistössä puhutaan uusromantiikasta ja narsismista, ja uusi alakulttuuri nousee hetkeksi pinnalle. Nuori sukupolvi ottaa koneita käyttöönsä, mutta suhteellisen varoen, sillä 1970-luvun lopun punkrockin kapinallinen ja konekielteinen ilmapiiri vaikuttaa vielä voimakkaasti.

Imatralainen Stressi herättää kraftwerk-henkisellä musiikillaan ja olemuksellaan poikkeuksellista huomiota rockin Suomen mestaruuskisoissa vuonna 1980. Kisojen jälkeen yhtye sulkeutui lähes kuukaudeksi studioon ja urakasta syntyy Suomen ensimmäinen futurock-albumi Stressi, joka julkaistaan vuonna 1981.


Youtube-lista

Kahden kulosaarelaisnörtin, Pekka Tolosen ja Seppo Parkkisen Argon-kokoonpano on rohkean pioneerihenkinen. Kaksikon albumilla Kone kertoo on maailman ensimmäinen LP-levylle upotettu tietokoneohjelma. Levyn tuottaja on englantilainen Richard Stanley, joka on aiemmin työskennellyt muiden muassa John Lennonin, Santanan, The Whon sekä menestyksekkäästi myös kotimaisen Hurriganes-yhteen kanssa. Mikään ei auta. Levystä tulee väistämättä keräilyharvinaisuus. Sitä myydään parisataa kappaletta.

Eppu Normaali –yhtyeessä tunnetuksi tullut Mikko Saarela aiheuttaa suurta ihmetystä liittymällä Argon-kokoonpanoon. Yhtyeen uudeksi nimeksi tulee Organ, ja vuonna 1982 julkaistaan albumi Nekrofiilis. Se esittelee entisen punkrockarin oudossa ympäristössä, elektronisten soitinten ja meikattujen kasvojen seurassa.

Huumori pelastaa hieman Organ-yhtyeen tilannetta. Yhtye selittää koneiden olevan musiikillisesti hyvä valinta: kun koneet soittavat, yhtye pysyy jo ensimmäisissä harjoituksissaan tempossa ja vireessä.

Kuuntele Atomien laulun musiikkia:

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua