Kaisa Hilska kasvattaa ja kouluttaa australialaista working kelpie -paimenkoirarotua varsinaissuomalaisessa Liedon asemakylässä. Kaisa käyttää koiria lammastilallaan ja lisäksi etsii oman paimenkoirajoukkueensa kanssa karannutta karjaa ympäri Etelä-Suomea.
Säikähtänyt ja aidoista lähtenyt eläin villiintyy muutamassa päivässä. Se alkaa käyttäytyä kuin peuran vasa, eikä enää anna ottaa kiinni, vaikka olisi tottunut ihmiseen. Siinä kohtaa paimenkoirat ovat todella hyviä. Haastetta pyydystämiseen tuo erityisesti eläinten koko. Esimerkiksi täysikasvuinen lihasonni ei ole mikään höyhen.
—Siinä tilanteessa ei ole kauheasti vaihtoehtoja. Oikeastaan vain se, että kutsutaan metsästäjä. Silloin eläin on joka tapauksessa menetetty. Jos eläimellä on jalostusarvoa, se kannattaa aina yrittää ottaa kiinni. Ei siinä kertaakaan eläimelle ole huonosti käynyt. Eikä ihmisillekään liian pahasti, Kaisa Hilska nauraa.
—Hauskaa on myös se, kuinka paljon koirat ymmärtävät ja nauttivat karanneiden eläinten etsimisestä. Kun saadaan eläin kyytiin ja trailerin ovi kiinni, se on melkoinen voitontanssi, johon koirat silloin ryhtyvät.
Koirat ryhtyvät voitontanssiin.
Kun hälytys tulee
Karjan pyydystäminen on vienyt Kaisa Hilskan melkoisiin seikkailuihin. Yksi esimerkki on nuoren naudan pyydystys Satakunnassa.
—Kokemäenjoen maastossa oli puolivuotias hieho tai iso vasikka ollut jo muutaman viikon omilla teillään. Se oli säikähtänyt ja lähtenyt livohkaan, kun eläimiä oli syksyllä siirretty karja-autolla navettaan talveksi. Onnistuimme paikantamaan sen. Se näki minut noin 70 – 80 metrin päästä, pysähtyi tuijottamaan ehkä kahdeksi sekunniksi ja sitten ryntäsi suoraan Kokemäenjokeen.
Kokemäenjoki ei ole mikään kapea joki. Vasikka onnistui kuitenkin marraskuisessa syysmyrskyssä uimaan saareen keskelle jokea. Kaisan paimenkoirat uivat aallokossa ja kovassa virtauksessa leveän joen yli sen perässä. Kaisan ja hiehon isännän piti nopeasti ruveta järjestämään venettä, jolla he pääsisivät saareen.
Saareen päästyään koirat paikansivat vasikan uudestaan.
—Yritimme saada sen ajettua latoon, jossa sen olisi saanut ehkä lassottua. Mutta vasikka kääntyikin pois ladon ovelta ja juoksi kaislikkoon. Ajattelin jo, että älä nyt lähde pieni tyttö enää uimaan joen yli, tulee vielä väsy ja hukut matkalla. Lähetin koirat vasikkaa vastaan vislailemalla hiljaa, toisen sadan metrin päästä vasemmalta ja toisen oikealta, jotta eläin ei lähtisi uimaan vaan kääntyisi takaisin saareen. Meille veneen tuonut isäntä lähti soutelemaan joen puolelle pelotteeksi vasikalle, jotta se ei lähtisi uimaan pidemmälle.
Yhtäkkiä Kaisa huomasi, että koirat olivat saaneet vasikan ajettua niin, että se lähti suoraan Kaisaa kohti. Hän piiloutui ison kaislikkopöheikön taakse vesirajaan. Paimenkoirilla on erinomainen suuntavaisto ja luontainen kyky tuoda eläin ihmistä kohti. Mitään käskyä Kaisa ei tilanteessa koirilleen antanut.
—Hieho oli jo aika iso ja vahva niin että se pystyy juoksemaan lujaa. Mietin, että hitaimmillaan se on silloin, kun se vasta tapailee maata vedestä noustessaan. Koirat toivat hiehon eteeni ja minä loikkasin pusikosta sen kaulaan. Huusin isännän tuomaan äkkiä köyttä ja sain pidettyä hiehoa vesirajassa niin, että pienellä vesipainilla saimme sen köytettyä.
Loikkasin pusikosta hiehon kaulaan.
Rohkeita ja nopeita päätöksiä
Painin sivutuotteena sekä Kaisan että isännän kännykät lakkasivat toimimasta. Kun he saivat lopulta toisen puhelimen kuivateltua kuntoon, he rupesivat soittelemaan hakijaa eläimelle. Saareen pääsee ajamaan siltaa pitkin.
—Puolitoista tuntia odotimme hiehoa kaulasta kiinni pitäen ja silitellen, kun hakijat soittivat, etteivät marraskuun märkyydessä pääse saareen, koska tie on liian huonossa kunnossa.
Kaisalle ja hiehon omistajalle ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tulla soutuveneellä saaresta yhdessä 300 – 400-kiloisen hiehon kanssa. Mutta miten ihmeessä eläin saadaan veneeseen?
Isäntä souti henkensä edestä.
—Ensin koirat kokkaan, sitten hieho veneen pohjalle ja minä sen päälle. Peitin sen silmät ja lauloin sille koko matkan, kun sen isäntä souti henkensä edestä Kokemäenjoen tyrskyjen läpi. Vene ei kaatunut matkalla ja hakijat tulivat autolla rantaan vastaan. Hieho oli todella väsynyt ja kylmissään ja toivoin vain, että se selviää koitoksesta. Se selvisi, ja mikä hienointa, sen emä otti vasikkansa takaisin ja se pääsi suoraan tissille. Seikkailija sai uuden nimenkin, Joki, ja siitä tuli sittemmin äiti.
Kuuntele Kaisa Hilskaa ja muita Liedon asemaseudun ihmisiä Kylillä
Vinkkejä maaseudun osaajista ja innostuneista ihmisistä toivotaan...Kylillä-sarja jatkuu Radio Suomessa taas kesällä 2016. Ilmianna taitava ja aikaansaava maaseudun ihminen, aktiivinen kylä tai erikoinen puuha. Ota yhteyttä suoraan Kylillä-sarjan toimittajaan paivi.leino@yle.fi
Kaikki tähänastiset seikkailut Kylillä ovat kuunneltavissa
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/12/kylilla-kutsuu-nojatuolimatkalle
