Hyppää pääsisältöön

Mikko Niskanen kuvasi sota-ajan tuntoja kahdessa menestyselokuvassa 1963

Mikko Niskaselta valmistui vuonna 1963 ennätykselliset kaksi kiitettyä sota-aikaan sijoittunutta elokuvaa. Molemmissa liikutaan itärajan tuolla puolen: toisessa komennuksella, toisessa omin luvin. Sissit sukelsi syvälle sotilaan sieluun, Hopeaa rajan takaa kertoi tositapahtumiin pohjaavan seikkailun.

Paavo Rintalan kirjaan perustunut Niskasen esikoisohjaus Pojat (1962) oli ollut suuri menestys. Yhteistyö Rintalan kanssa jatkui heti seuraavana vuonna, jolloin Niskanen ohjasi hänen romaanikäsikirjoituksensa pohjalta elokuvan Sissit. Poikien tavoin elokuva sijoittui ajallisesti jatkosotaan, nyt aivan sodan viimeisiin päiviin.

Niskanen (1929–1990) muokkasi käsikirjoitusta yhdessä Matti Kassilan ja teologi Jouni Apajalahden kanssa. Romaanista poiketen he lisäsivät tarinan alkuun ja loppuun nykyhetkeen sijoittuneen kehyskertomuksen. Pääosa elokuvasta nähdään Vienan Karjalaan sijoittuvana takaumana. Elokuvan teemaksi nousee sodan mielettömyyksien vaikutus yksilöön: tarkastelun kohteena ovat sotilaiden mielenterveys, sukupuolimoraali ja hengelliset ristiriidat.

Mikko Niskanen vuonna 1963.
Mikko Niskanen (1963). Mikko Niskanen vuonna 1963. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. mikko niskanen

"Minua kiinnosti se vaaranalaisuus, se seikkailuhenkisyys, se uhanalaisuus, minkä alaisuudessa nämä miehet selustassa tehtäväänsä suorittivat. Myöskin sen tehtävän tuoma jännitys, sekä se rasitus, mikä näiden miesten sieluissa oli – mua kiinnosti siinä se ikuisuus, mikä näiden ihmisten välille syntyy sellaisessa tilanteessa. Se lahjomattomuus, armottomuus", kertoi Niskanen myöhemmin itse.

Elokuva kuvattiin enimmiltä osiltaan Pahkajärven harjoitusalueella Valkealassa ja Mäntyharjulla. Sotilasasiantuntijana toimi Mannerheim-ristin ritari, majuri Eino Penttilä, ja hänet myös nähdään elokuvassa.

Paavo Rintala julkaisi romaanin kirjana vasta elokuvan jälkeen. Hän kertoi myöhemmin pyrkineensä tietoisesti kärjistämään asetelmia "särmikkäämmiksi, kriittisemmiksi ja kylmemmiksi", kuin mitä elokuvassa oli nähty. Teos sai nimen Sissiluutnantti – proosaa rinta- ja kurkkuäänille ja se herätti ilmestyessään suurta kohua, suoranaisen kirjasodan. Romaani on sävyltään "sivilisaatiokriittinen": Rintala pohtii, miten ihmisyys sodassa katoaa ja muuttuu tappamiseksi ja paritteluksi. Osansa paheksunnasta sai myös kirjan kustantaja. Keskeiseksi kysymykseksi nousi, millä taholla on oikeus määritellä isänmaallisuuden sisältö. Kohun ansiosta romaanista tuli myyntimenestys.

Mikko Niskanen ohjaa elokuvaa Sissit (1963).
Mikko Niskanen ohjaa Sissejä (1963). Mikko Niskanen ohjaa elokuvaa Sissit (1963). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. sissit

Niskanen kertoo Sissien kuvauksesta

Sissien tarina sijoittui kesään, mutta kuvaukset olivat syksyllä ja maa oli jo osittain lumen peitossa. Lumipälvet sulatettiin kulloiseltakin kuvauspaikalta nuotioilla. "Niin väistyi talven valta linssin näköpiiristä ja lähikuvat voitiin ottaa."

Elokuvassa on kohtaus, missä seitsemän miestä ylittää vuolaana virtaavan joen puurungon varassa. Koska kukaan näyttelijöistä ei suostunut ylitykseen, Niskanen päätti ylittää sen itse. Mukaansa hän puhui filmiryhmän apulaisäänittäjän sekä elokuvan sotilasasiantuntijan, majuri Eino Penttilän. Kesken ylityksen Niskanen lipesi rungolta hyiseen veteen.

"Hukkumis- ja kylmettymisvaara oli tässäkin, mutta se ero oli, että kun sissit oikeassa sodassa ylittivät joen, ei ollut vastarannalla palavaa nuotiota ja konjakkipulloa odottamassa niin kuin meillä. Leikkauksella saatiin aikaan vaikutelma, että joen ylittäneitä miehiä oli kaksinkertainen määrä. Kohtauksesta tulikin yksi elokuvan parhaita."

Sitaatit ovat Mikko Niskanen kirjasta Vaikea rooli (1971).

Katsotuin ja kiitetyin elokuva 1963

Elokuvan aikalaisarviot olivat pääosin kiittävät. ”Niin hyökkäyksessä kuin partioretkillä rintaman takana on uskottavaa tilanteen tuntua, mikä antaa vakuuttavan kuvan Mikko Niskasen ohjaajan lahjoista." Erityisesti kiitettiin Niskasen kykyä ohjata joukkokohtauksia. "Jo Pojat osoitti hänen pystyvän käsittelemään jäntevästi joukkoja ja sama on leimaa-antavana myös Sisseissä.”(Leo Stålhammar, Maakansa)

Yhden näkemän perusteella asettaisin Sissit filminä aivan nykyelokuvamme kärkisijoille. Se on jopa ulkomaillekin vietäväksi ansiokasta sotafilmiä, jäntevää, jännittävää ja voimassa hurjaa.― Paula Talaskivi (1963)

Osa kriitikoista piti kerrontaa liian katkelmallisena ja sittenkin liian vanhanaikaisena. "Ohjaajana Mikko Niskanen on kieltämättä kunnianhimoinen ja ammattitaitoinen. (…) Hän ei tee varsinaisia erehdyksiä, ja hänen työssään on myös paljon kiintoisuutta, mutta kokonaisuutena Sissien ohjaustyö kuitenkin pitäytyy vanhoihin keinoihin.” (Erkka Lehtola, Aamulehti)

Ankarin kritiikki tarttui elokuvan moraaliin. ”Katsoja saa sen vaikutelman, että filmintekijöitä olisi kauhistuttanut erään kaukopartiota johtaneen luutnantin seksuaaliset kokemukset yhtä paljon kuin ihmisten tappaminen. Tapahtumien esittely on suoritettu alatyylillä. Tuloksena on liehakoivaa yksinkertaisuutta, sileäksi kulutettuja ajatuksia ja häh-häh -juttuja." (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti)

Näyttelijöistä kiitettiin etenkin pääosan esittäjää Matti Oravistoa. "Oravistohan on jo kauan tunnettu erityisen filmillisenä näyttelijänä, mutta näin intensiivisenä häntä ei ole ennen nähty. Erkki Siltola on toinen, joka jää mieleen – hänessä on sellaista jämerää luontevuutta, jota elokuvassamme arvatenkin myös vastedes tarvitaan." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)

Erityistä huomiota kiinnitettiin Esko Nevalaisen komeaan kuvausjälkeen. Kameratyöskentelylle annettiin elokuvassa suuri paino: esimerkiksi alkujakson kamera-ajo ravintolan eteisestä kabinettiin ja siellä muutaman kerran pöydän ympäri on yksi suomalaisen elokuvan pisimpiä.

Sissit oli Fennada-Filmin 50. elokuva ja siihenastisista kaikkein kallein. Se oli vuoden 1963 menestynein elokuva kaikin mittarein: suurin yleisömäärä, valtion elokuvapalkinto ja neljä Jussia (paras ohjaus, kuvaus, miespääosa ja leikkaus). Tästäkin huolimatta elokuva tuotti tappiota.

Elokuva edusti Suomea Melbournen filmifestivaalilla 1964. Se myytiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Peter von Bagh haastatteli Niskasta hänen Fennada-ohjauksistaan syyskuussa 1990, vain kahta kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Niskasen kerronta Sisseistä on katsottavissa Fennadan tarinan (1993) kolmannessa osassa Kukoistus ja sen jälkeinen elämä.

Mikko Niskanen (1990-luvun alku).
Mikko Niskanen (1990). Mikko Niskanen (1990-luvun alku). Kuva: Yle kuvanauha. mikko niskanen

Kun Sissit oli helmikuussa 1963 saatu esitykseen, aloitti Niskanen toukokuussa seuraavan elokuvansa kuvaukset. Aihepiiri pysyi samana, mutta kuvattava ajanjakso aikaistui välirauhan aikaan kesäkuuhun 1941, aivan jatkosodan syttymisen kynnykselle. Lähtökohtana elokuvalle oli kirjailija Esa Anttalan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Hopeaa rajan takaa vuodelta 1961.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, missä talvisodan käyneet karjalaisnuorukaiset Wist ja Anttala päättävät hakea Wistin kotitalon alle haudatut hopeaesineet rajan takaa Uudeltakirkolta. Hanke epäonnistuu alkuunsa, mutta miehet päättävät yrittää uudestaan paremmin kartoin ja kolmannen kaverin, Paavilaisen eli Paukun kanssa. Rämäpäisen ja iloluontoisen Paukun myötä yhteiseen tehtävään tulee vauhtia jos kohta vastuksiakin. Rajanylitys onnistuu, ja liikkuminen Neuvostoliiton puolella on piinaavan jännittävää.

Sekä kirjassa että elokuvassa liioitellaan Paavilaisen huonoa kuntoa, mutta muutoin tarinan vaiheet kerrotaan niin kuin ne ovat tapahtuneet. Niskanen laati käsikirjoituksen yhdessä Martti Saarikiven kanssa. Käsikirjoitus eli pitkin matkaa ja leikkausvaiheessa tarinasta poistettiin pitkiäkin pätkiä. Elokuvaa lyhennettiin myös Elokuvatarkastamon vaatimuksesta. Elokuvassa nähdään myös arkistomateriaalia talvi- ja jatkosodan taistelutoimista ja pommitusten tuhoista.

Meneillään olleen näyttelijälakon vuoksi Niskanen roolitti elokuvan Näyttelijäliittoon kuulumattomilla esiintyjillä. Heistä nimekkäin oli Pertti ”Spede” Pasanen, tv- ja radiokoomikkona jo hyvinkin tuttu mies. Toiset kaksi pääroolia Niskanen antoi Ylioppilasteatterin johtajalle Jaakko Pakkasvirralle sekä MTV-teatterin ohjaajalle, valkokankaalla ensi kertaa esiintyneelle Veikko Kerttulalle.

Näin Niskanen kirjoitti Spedestä

”Speden omaa puheilmaisua haittaa valitettavasti liika kiirehtiväisyys, huolimaton lutrauksen maku. Tämä Speden, voipa sanoa ainoa, vika korjautuisi kyllin vahvalla ohjauksella, vaikkapa hänen omallaan, mikäli hän paneutuisi siihen riittävästi. Se on lähinnä tekninen hermokysymys. Minä jouduin tiukanlaisesti puuttumaan tähän piirteeseen Speden ilmaisussa vuonna 1962."

"Hänen tapansa suhtautua työhön oli hyvin tunnollinen, suorastaan esimerkillinen. Hänellä on elokuvassa vakava osa, ja hän osoittautui lahjakkaaksi ja ammattitaitoiseksi näyttelijäksi. Speden, vai onko sanottava Pertti Pasasen, roolisuoritus elokuvassa Hopeaa rajan takaa, kuuluu vaikuttavimpiin, joita olen nähnyt ja ohjannut.”

Sitaatit ovat Mikko Niskasen kirjasta Vaikea rooli (1971).

Tosielämän seikkailu taipui luontevaksi elokuvaksi

Aikalaisarvioissa ohjausta ja elokuvan teknistä laatua kiitettiin. Ihmeteltiin, miten "kovin ohuesta filmijuonesta" oli saatu aikaiseksi jännittävä elokuva. Niskasta kiitettiin hyväksi henkilöohjaajaksi, jonka "omien voimien oikein arvioinnista on sukeutunut pieni sopusuhtainen seikkailufilmi".

”Niskanen ja hänen etevä kameramiehensä Esko Töyri eivät ole antaneet helpolla periksi, eivät ole jättäneet yrittämättä, vaan ovat koettaneet luoda kuvallista vaihtelua harvapuiseen historiaan, niinpä Hopeaa rajan takaa onkin kotimaiseksi elokuvaksi harvinaisen läpikotaisin työskennelty ja kuvateknillisesti korkeatasoinen. Mutta monotoninen, monotoninen… Loppuvaiheen takaa-ajossa on sentään rytmillistä iskevyyttä ja eloa harvinaisessa määrin, se muodostaa napakan loppuhuipennuksen tarinalle." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)

Ankarimman kritiikin mukaan elokuva oli epäonnistunut jännitystehtävässään pahemman kerran. Osansa sivalluksesta saa myös elokuvan musiikki.

"Jännitystä filmiin ei kuitenkaan synny tarpeeksi edes ulkonaista tietä, hopeaa etsivät miehet juoksentelevat pitkin metsiä, ja Niskanen käyttää ristikuvia niin tiuhaan, että filmiin tulee päättömän juoksemisen vaikutelma. Lisäksi Niskanen ei ole pystynyt ristikuvissaan jatkamaan liikkeen vaikutelmaa, vaan filmin miehet tuntuvat rytistelevän tiheiköissä täysin päämäärättömästi. Ja Erkki Ertaman musiikki on niin selvää sirkussäestystä, että se vie loputkin jännityksestä taivaan tuuliin: hiljaisesta kuminasta kasvaa valtava pauhu juuri silloin, kun jotakin ratkaisevaa tapahtuu." (Erkka Lehtola Aamulehti)

Näyttelijätyötä kehuttiin luontevaksi, ja siitä kiitos annettiin Niskaselle. Näyttelijöistä eniten yksittäistä huomiota sai osakseen Pasanen. "Spede Pasanen tekee hulivililuonteisesta nuorukaisestaan rennosti hauskan tyypin huomattavasti luontevammin kuin joissakin tv-ohjelmissaan."(Leo Stålhammar, Maakansa)

Tähän mennessä ylittämätön suomalainen toimintaelokuva― Pekka Eronen (1991)

Kun elokuva vuonna 1991 esitettiin televisiossa, olivat arviot erittäin myönteisiä. "Jos tämä "välirauhaseikkailu" oli ohjaajalleen ns. välityö, sen parempi – ainakin minua kiehtoi sen kaikkinainen mutkattomuus. Niskanen ja kumppanit osoittavat, että Itä-Suomen kesäisissä metsissä osataan mennä aivan yhtä lujaa kuin Hollywoodin maastossa. Kuin kaupan päällisiksi Hopeaa rajan takaa on myös oodi suomalaiselle metsämaisemalle." (Harri Moilanen, Kansan Uutiset)

Elokuva kuvattiin Kirkkonummen Masalassa ja Porkkalassa, Joutsenon kirkossa, Lappeenrannan asemalla, Helsinki–Turku-rataosuudella, Lohjanjärvellä sekä Helsingin Kulosaaressa kaupunkimaisemassa ja Fennadan studiossa.

Vaikka elokuvan yleisömenestys oli vuoden keskitasoa selvästi parempi, se jäi tappiolliseksi. Seuraaviin kolmeen vuoteen Niskanen ei saanut elokuva-aiheitaan läpi missään tuotantoyhtiössä. Television tulon myötä ajat olivat muutoinkin huonot kotimaiselle elokuvalle. Niskasen seuraava ohjaus, Käpy selän alla (1966) sijoittui aiemmista poiketen tiukasti nykyaikaan ja oli jälleen suuri menestys.

Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Klikkaamalla kuvaa voit ladata Hopeaa rajan takaa -elokuvan julisteen itsellesi.

Hopeaa rajan takaa -elokuvan juliste.
Hopeaa rajan takaa -elokuvan juliste. Kuva: Yle (2015). fennada-filmi. elävä arkisto

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Suomen kansallisfilmografia 7 (vuodet 1962–1970).
Mikko Niskanen: Vaikea rooli. Kirjayhtymä 1971.
Sakari Toiviainen: Tuska ja hurmio: Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. SKS 1999.

  • Tohveli paljasti virolaisloikkari Treialin pakoyrityksen Helsingistä 1950

    Treialin tapausta seurattiin tarkasti meillä ja muualla

    Neuvostoliitosta Suomeen loikannut virolainen kapteeni Herman Treial nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin syksyllä 1950, jolloin hänen suomalaisten avustama pakoyrityksensä Helsingistä epäonnistui. Tom Östlingin vuonna 2011 ohjaamassa dokumentissa Loikkari käydään tapaus läpi paossa avustaneen sairaanhoitajan ja tutkijan kanssa sekä nähdään otteita vuonna 1962 tehdystä elokuvasta Vaarallista vapautta.

  • Onko nainen parempi johtaja kuin mies, Merja Ylä-Anttila?

    10 kirjaa vallasta -sarjan aiheena Katariina Suuri ja valta.

    10 kirjaa vallasta -sarjan (2012) kymmenennessä osassa aiheena oli Laila Hirvisaaren Minä, Katariina. Kirjassa 1700-luvun esifeministi hallitsee Venäjää. Onko nainen parempi johtaja kuin mies, pohtivat MTV3:n tuolloinen päätoimittaja Merja Ylä-Anttila, toimittaja Timo Harakka ja sarjan vakiovieras tietokirjailija Anna Kortelainen.

  • Pieni pyhiinvaellus on kertomus häpeästä ja kunniasta, uskosta ja armosta

    Elokuva salaisuuksien verkosta, johon yhteisö pakottaa

    Syntymä ja kuolema, häpeä ja kunnia kietoutuvat yhteen koskettavaksi tarinaksi Heikki Kujanpään vuonna 2000 ohjaamassa elokuvassa Pieni pyhiinvaellus. Nuori Ritva saa aviottoman lapsen, jonka hän luovuttaa hädissään pois. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin elämän ja kuoleman porteilla.

  • Lauluja keväästä – onko oma suosikkisi joukossa?

    Vuodenajoista toiveikkain on ikuisuusaihe myös musiikissa.

    Vuodenajoista toiveikkain on myös kotimaisen musiikin ikuisuusaihe. Elävän arkiston koosteeseen on koottu ikonisia kappaleita sekä mieltä ylentäviä rallatuksia kevään kunniaksi ja pimeämpien aikojen varalle.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Tohveli paljasti virolaisloikkari Treialin pakoyrityksen Helsingistä 1950

    Treialin tapausta seurattiin tarkasti meillä ja muualla

    Neuvostoliitosta Suomeen loikannut virolainen kapteeni Herman Treial nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin syksyllä 1950, jolloin hänen suomalaisten avustama pakoyrityksensä Helsingistä epäonnistui. Tom Östlingin vuonna 2011 ohjaamassa dokumentissa Loikkari käydään tapaus läpi paossa avustaneen sairaanhoitajan ja tutkijan kanssa sekä nähdään otteita vuonna 1962 tehdystä elokuvasta Vaarallista vapautta.

  • Lataa aidot pieruäänet vapaaseen käyttöön!

    Ylen äänitehosteita Freesound-palvelussa

    Prööööööt! Pufff! Millä kaikin tavoin pieru voikaan kajahtaa, tussahtaa ja plörähtää. Kuuntele ja lataa pieruja äänitehosteina vapaaseen käyttöön. Yle julkaisee äänitehostekokoelman aarteitaan kaikkien käyttöön Freesound-palvelussa. Tuoreimpana lisäyksenä ovat paljon toivotut pierut. Pääset kuuntelemaan ja lataamaan pierujen muikean kavalkadin tästä linkistä! .

  • Onko nainen parempi johtaja kuin mies, Merja Ylä-Anttila?

    10 kirjaa vallasta -sarjan aiheena Katariina Suuri ja valta.

    10 kirjaa vallasta -sarjan (2012) kymmenennessä osassa aiheena oli Laila Hirvisaaren Minä, Katariina. Kirjassa 1700-luvun esifeministi hallitsee Venäjää. Onko nainen parempi johtaja kuin mies, pohtivat MTV3:n tuolloinen päätoimittaja Merja Ylä-Anttila, toimittaja Timo Harakka ja sarjan vakiovieras tietokirjailija Anna Kortelainen.

  • Ruusunen ja muita klassikkosatuja Areenassa – tarinoissa mittelevät valon ja pimeyden voimat

    Fiat lux, tulkoon valkeus! Ruususen ja Grimmin satujen taika

    "Fiat lux – tulkoon valkeus!" hyvän haltijan kasvot valaisivat koko tv-ruudun. Vuonna 1982 esitetty televisioteatterin Prinsessa Ruusunen on jättänyt muistiin hehkuvan jäljen. Vielä nytkin silmä sivuuttaa aikansa tv-tekniikan ja näkee taian. Klassikkosaduissa pimeys ja valo, hyvä ja paha hakevat rajojaan voimallisesti. Areenaan kootuissa toivotuissa saduissa nähdään Ruusunen mm. Susanna Haaviston ja Karvakuonon hahmossa, piirrettynä sekä Sinikka Sokan vivahteikkaasti kertomana. Sokan tarinoimina eläväksi tulevat myös monet muut Grimmin sadut.

  • Pieni pyhiinvaellus on kertomus häpeästä ja kunniasta, uskosta ja armosta

    Elokuva salaisuuksien verkosta, johon yhteisö pakottaa

    Syntymä ja kuolema, häpeä ja kunnia kietoutuvat yhteen koskettavaksi tarinaksi Heikki Kujanpään vuonna 2000 ohjaamassa elokuvassa Pieni pyhiinvaellus. Nuori Ritva saa aviottoman lapsen, jonka hän luovuttaa hädissään pois. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin elämän ja kuoleman porteilla.

  • Suuri kaniinisuunnitelma – eli miten Venezuelan vallankumous muuttui ensin farssiksi, sitten tragediaksi

    Venezuelan bolivariaanien vallankumous on tuhonnut maan.

    Venezuela on ristiriitaisuuksien maa. Presidentti Hugo Chavez loi maahan köyhyyden kultin, jossa oli rumaa oli olla rikas. Samalla Chavezin lähipiiri varasti suunnattomat määrät valtion öljytuloja itselleen. Nyt maata on johtanut jo viisi vuotta Nicolas Maduro, entinen bussinkuljettaja. Terveydenhuolto on romahtanut, ihmiset näkevät nälkää, öljyntuotanto hiipuu. Presidentti on tarjonnut ratkaisuksi muun muassa kaniinien kasvatusta.

  • Lauluja keväästä – onko oma suosikkisi joukossa?

    Vuodenajoista toiveikkain on ikuisuusaihe myös musiikissa.

    Vuodenajoista toiveikkain on myös kotimaisen musiikin ikuisuusaihe. Elävän arkiston koosteeseen on koottu ikonisia kappaleita sekä mieltä ylentäviä rallatuksia kevään kunniaksi ja pimeämpien aikojen varalle. Kerro oma kevätkappale-ehdotuksesi!

  • Suomalainen lapsenlikka tapasi 1960-luvun popjulkkikset

    Au pair Hilkka Ikonen raportoi svengaavasta Lontoosta.

    Hilkka Ikonen (os. Kantelinen) työskenteli au pairina 1960-luvun "svengaavassa Lontoossa". Lastenhoidon ohessa hän toimi mm. Iskelmä-lehden ja Yleisradion pop-kirjeenvaihtajana haastatellen monia aikakauden tähtiä kuten The Beatlesia, Rolling Stonesia, Manfred Mannia ja Cliff Richardia. Radiohaastatteluja vuosilta 1964–1965 on säilynyt alun kolmattakymmentä.

  • YYA-sopimus oli Suomelle välttämättömyys, josta tuli hyve

    YYA-sopimus oli ystävyyttä, yhteistoimintaa ja avunantoa

    Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja avunannosta syntyi aikana, jolloin pienen maan oli tarkoituksenmukaista tehdä liitto suuren naapurinsa kanssa rauhanomaisten olojen takaamiseksi. Sopimus hyödytti Suomea myös taloudellisesti ja se lisäsi vähintäänkin välillisesti suomalaisten tietämystä itänaapurista. Mutta aikaa myöten siitä tuli ulko- ja sisäpoliittinen rasite, kun välttämättömyydestä tehtiin hyve.

  • Pääsiäisruokia à la Patakakkonen ja Makupalat

    Suosikkiohjelmissa on nähty monenlaisia pääsiäismenuita.

    Suosituissa ruoka-ohjelmissa on nähty monenlaisia pääsiäiskokkailuja. Perinteisen lampaan ja pashan lisäksi on tuunattu marenkijoutsenia Vanamon ja Kolmosen opeilla, tutustuttu ortodoksikarjalaisten paastonajan ruokiin ja valmistettu pippurista porohöystöä Makupalojen opein.

  • Etkö ole koskaan katsonut Kotikatua? Nyt on hyvä sauma aloittaa!

    Kotikadun neljäs ja viides kausi Areenassa.

    Jos et ole koskaan katsonut Kotikatua, mutta haluaisit, kannattaa katsominen aloittaa nyt. Areenassa nyt katsottavissa olevat neljäs ja viides kausi ovat todella hyviä kohtia hypätä sarjaan mukaan. Neljännen kauden aluksi sarjaan tulee uusi henkilö, kun yhden päähenkilön, Eeva Mäkimaan, äiti Kaisa ilmestyy Kotikadulle. Kaisan kautta tulevat sarjan perheet ja muut hahmot hyvin tutuiksi.

  • Sisällissota 1918 viilsi keskustelijoiden muistoissa ja yleisön tekstiviesteissä teemaillassa 2008

    Mukana punaisten ja valkoisten jälkeläisia sekä tutkijoita

    Ajankohtaisen kakkosen teemailta kysyi keväällä 2008, miksi vuosi 1918 kiihdyttää yhä mieliä? Onko se kansallinen kipupiste vai vastakkainasettelua? Sisällissodasta oli tuolloin tullut kuluneeksi 90 vuotta. Salla Paajasen ja Jan Anderssonin vetämässä keskustelussa oli mukana punaisten ja valkoisten jälkeläisiä sekä vuoden 1918 tapahtumien tutkijoita. Katsojat osallistuivat keskusteluun tekstiviestein, joita tuli suorana Tampereelta lähetetyn teemaillan aikana puolitoista tuhatta.

  • Tv-draamat Lennu ja Kuilu kuvasivat sisällissodan kauhuja rintamakarkurin ja lapsen silmin

    Kaksi tv-draamaa sisällissodasta

    Sisällissodalle on haettu ymmärrystä myös tv-draaman kautta. Tässä artikkelissa esitellään kaksi teosta, joissa käsitellään sodan järjettömyyttä ja sen seurauksia yksilötasolla. Vuonna 1968 valmistunut Lennu, Tampere 1918 seuraa punaisen rintamakarkurin mielenliikkeitä. Vuonna 1973 filmatun, omaelämäkerralliseen romaaniin perustuvan Kuilun päähenkilö taas on ruotsinkielisen työläisperheen 10-vuotias tyttö.

  • Ilman kavaluutta ja muuta kotimaista draamaa bisneksestä ja arvonsa tuntevista naisista Areenassa

    Toivottua draamaa mm. Ilman kavaluutta ja Tuliportaat

    Nainen ei anna periksi, nainen pitää puolensa ja rahansa, mutta ei osta niillä rakkautta. Areenassa on katsottavissa draamaa rahan arvon tuntevista naisista, bisnesuvuista ja pankkimaailman laeista. Toivottujen draamojen paketista löytyvät mm. llman kavaluutta, Tuliportaat ja Elämää suurempaa -sarjat sekä tv-elokuva Työn orja.
    Toivotut: Ilman kavaluutta – Katso draamaa bisneksestä ja bisnessuvuista Yle Areenassa