Hyppää pääsisältöön

Mikko Niskanen kuvasi sota-ajan tuntoja kahdessa menestyselokuvassa 1963

Mikko Niskaselta valmistui vuonna 1963 ennätykselliset kaksi kiitettyä sota-aikaan sijoittunutta elokuvaa. Molemmissa liikutaan itärajan tuolla puolen: toisessa komennuksella, toisessa omin luvin. Sissit sukelsi syvälle sotilaan sieluun, Hopeaa rajan takaa kertoi tositapahtumiin pohjaavan seikkailun.

Paavo Rintalan kirjaan perustunut Niskasen esikoisohjaus Pojat (1962) oli ollut suuri menestys. Yhteistyö Rintalan kanssa jatkui heti seuraavana vuonna, jolloin Niskanen ohjasi hänen romaanikäsikirjoituksensa pohjalta elokuvan Sissit. Poikien tavoin elokuva sijoittui ajallisesti jatkosotaan, nyt aivan sodan viimeisiin päiviin.

Niskanen (1929–1990) muokkasi käsikirjoitusta yhdessä Matti Kassilan ja teologi Jouni Apajalahden kanssa. Romaanista poiketen he lisäsivät tarinan alkuun ja loppuun nykyhetkeen sijoittuneen kehyskertomuksen. Pääosa elokuvasta nähdään Vienan Karjalaan sijoittuvana takaumana. Elokuvan teemaksi nousee sodan mielettömyyksien vaikutus yksilöön: tarkastelun kohteena ovat sotilaiden mielenterveys, sukupuolimoraali ja hengelliset ristiriidat.

Mikko Niskanen vuonna 1963.
Mikko Niskanen (1963). Mikko Niskanen vuonna 1963. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. mikko niskanen

"Minua kiinnosti se vaaranalaisuus, se seikkailuhenkisyys, se uhanalaisuus, minkä alaisuudessa nämä miehet selustassa tehtäväänsä suorittivat. Myöskin sen tehtävän tuoma jännitys, sekä se rasitus, mikä näiden miesten sieluissa oli – mua kiinnosti siinä se ikuisuus, mikä näiden ihmisten välille syntyy sellaisessa tilanteessa. Se lahjomattomuus, armottomuus", kertoi Niskanen myöhemmin itse.

Elokuva kuvattiin enimmiltä osiltaan Pahkajärven harjoitusalueella Valkealassa ja Mäntyharjulla. Sotilasasiantuntijana toimi Mannerheim-ristin ritari, majuri Eino Penttilä, ja hänet myös nähdään elokuvassa.

Paavo Rintala julkaisi romaanin kirjana vasta elokuvan jälkeen. Hän kertoi myöhemmin pyrkineensä tietoisesti kärjistämään asetelmia "särmikkäämmiksi, kriittisemmiksi ja kylmemmiksi", kuin mitä elokuvassa oli nähty. Teos sai nimen Sissiluutnantti – proosaa rinta- ja kurkkuäänille ja se herätti ilmestyessään suurta kohua, suoranaisen kirjasodan. Romaani on sävyltään "sivilisaatiokriittinen": Rintala pohtii, miten ihmisyys sodassa katoaa ja muuttuu tappamiseksi ja paritteluksi. Osansa paheksunnasta sai myös kirjan kustantaja. Keskeiseksi kysymykseksi nousi, millä taholla on oikeus määritellä isänmaallisuuden sisältö. Kohun ansiosta romaanista tuli myyntimenestys.

Mikko Niskanen ohjaa elokuvaa Sissit (1963).
Mikko Niskanen ohjaa Sissejä (1963). Mikko Niskanen ohjaa elokuvaa Sissit (1963). Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. sissit

Niskanen kertoo Sissien kuvauksesta

Sissien tarina sijoittui kesään, mutta kuvaukset olivat syksyllä ja maa oli jo osittain lumen peitossa. Lumipälvet sulatettiin kulloiseltakin kuvauspaikalta nuotioilla. "Niin väistyi talven valta linssin näköpiiristä ja lähikuvat voitiin ottaa."

Elokuvassa on kohtaus, missä seitsemän miestä ylittää vuolaana virtaavan joen puurungon varassa. Koska kukaan näyttelijöistä ei suostunut ylitykseen, Niskanen päätti ylittää sen itse. Mukaansa hän puhui filmiryhmän apulaisäänittäjän sekä elokuvan sotilasasiantuntijan, majuri Eino Penttilän. Kesken ylityksen Niskanen lipesi rungolta hyiseen veteen.

"Hukkumis- ja kylmettymisvaara oli tässäkin, mutta se ero oli, että kun sissit oikeassa sodassa ylittivät joen, ei ollut vastarannalla palavaa nuotiota ja konjakkipulloa odottamassa niin kuin meillä. Leikkauksella saatiin aikaan vaikutelma, että joen ylittäneitä miehiä oli kaksinkertainen määrä. Kohtauksesta tulikin yksi elokuvan parhaita."

Sitaatit ovat Mikko Niskanen kirjasta Vaikea rooli (1971).

Katsotuin ja kiitetyin elokuva 1963

Elokuvan aikalaisarviot olivat pääosin kiittävät. ”Niin hyökkäyksessä kuin partioretkillä rintaman takana on uskottavaa tilanteen tuntua, mikä antaa vakuuttavan kuvan Mikko Niskasen ohjaajan lahjoista." Erityisesti kiitettiin Niskasen kykyä ohjata joukkokohtauksia. "Jo Pojat osoitti hänen pystyvän käsittelemään jäntevästi joukkoja ja sama on leimaa-antavana myös Sisseissä.”(Leo Stålhammar, Maakansa)

Yhden näkemän perusteella asettaisin Sissit filminä aivan nykyelokuvamme kärkisijoille. Se on jopa ulkomaillekin vietäväksi ansiokasta sotafilmiä, jäntevää, jännittävää ja voimassa hurjaa.― Paula Talaskivi (1963)

Osa kriitikoista piti kerrontaa liian katkelmallisena ja sittenkin liian vanhanaikaisena. "Ohjaajana Mikko Niskanen on kieltämättä kunnianhimoinen ja ammattitaitoinen. (…) Hän ei tee varsinaisia erehdyksiä, ja hänen työssään on myös paljon kiintoisuutta, mutta kokonaisuutena Sissien ohjaustyö kuitenkin pitäytyy vanhoihin keinoihin.” (Erkka Lehtola, Aamulehti)

Ankarin kritiikki tarttui elokuvan moraaliin. ”Katsoja saa sen vaikutelman, että filmintekijöitä olisi kauhistuttanut erään kaukopartiota johtaneen luutnantin seksuaaliset kokemukset yhtä paljon kuin ihmisten tappaminen. Tapahtumien esittely on suoritettu alatyylillä. Tuloksena on liehakoivaa yksinkertaisuutta, sileäksi kulutettuja ajatuksia ja häh-häh -juttuja." (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti)

Näyttelijöistä kiitettiin etenkin pääosan esittäjää Matti Oravistoa. "Oravistohan on jo kauan tunnettu erityisen filmillisenä näyttelijänä, mutta näin intensiivisenä häntä ei ole ennen nähty. Erkki Siltola on toinen, joka jää mieleen – hänessä on sellaista jämerää luontevuutta, jota elokuvassamme arvatenkin myös vastedes tarvitaan." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)

Erityistä huomiota kiinnitettiin Esko Nevalaisen komeaan kuvausjälkeen. Kameratyöskentelylle annettiin elokuvassa suuri paino: esimerkiksi alkujakson kamera-ajo ravintolan eteisestä kabinettiin ja siellä muutaman kerran pöydän ympäri on yksi suomalaisen elokuvan pisimpiä.

Sissit oli Fennada-Filmin 50. elokuva ja siihenastisista kaikkein kallein. Se oli vuoden 1963 menestynein elokuva kaikin mittarein: suurin yleisömäärä, valtion elokuvapalkinto ja neljä Jussia (paras ohjaus, kuvaus, miespääosa ja leikkaus). Tästäkin huolimatta elokuva tuotti tappiota.

Elokuva edusti Suomea Melbournen filmifestivaalilla 1964. Se myytiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Peter von Bagh haastatteli Niskasta hänen Fennada-ohjauksistaan syyskuussa 1990, vain kahta kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Niskasen kerronta Sisseistä on katsottavissa Fennadan tarinan (1993) kolmannessa osassa Kukoistus ja sen jälkeinen elämä.

Mikko Niskanen (1990-luvun alku).
Mikko Niskanen (1990). Mikko Niskanen (1990-luvun alku). Kuva: Yle kuvanauha. mikko niskanen

Kun Sissit oli helmikuussa 1963 saatu esitykseen, aloitti Niskanen toukokuussa seuraavan elokuvansa kuvaukset. Aihepiiri pysyi samana, mutta kuvattava ajanjakso aikaistui välirauhan aikaan kesäkuuhun 1941, aivan jatkosodan syttymisen kynnykselle. Lähtökohtana elokuvalle oli kirjailija Esa Anttalan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Hopeaa rajan takaa vuodelta 1961.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, missä talvisodan käyneet karjalaisnuorukaiset Wist ja Anttala päättävät hakea Wistin kotitalon alle haudatut hopeaesineet rajan takaa Uudeltakirkolta. Hanke epäonnistuu alkuunsa, mutta miehet päättävät yrittää uudestaan paremmin kartoin ja kolmannen kaverin, Paavilaisen eli Paukun kanssa. Rämäpäisen ja iloluontoisen Paukun myötä yhteiseen tehtävään tulee vauhtia jos kohta vastuksiakin. Rajanylitys onnistuu, ja liikkuminen Neuvostoliiton puolella on piinaavan jännittävää.

Sekä kirjassa että elokuvassa liioitellaan Paavilaisen huonoa kuntoa, mutta muutoin tarinan vaiheet kerrotaan niin kuin ne ovat tapahtuneet. Niskanen laati käsikirjoituksen yhdessä Martti Saarikiven kanssa. Käsikirjoitus eli pitkin matkaa ja leikkausvaiheessa tarinasta poistettiin pitkiäkin pätkiä. Elokuvaa lyhennettiin myös Elokuvatarkastamon vaatimuksesta. Elokuvassa nähdään myös arkistomateriaalia talvi- ja jatkosodan taistelutoimista ja pommitusten tuhoista.

Meneillään olleen näyttelijälakon vuoksi Niskanen roolitti elokuvan Näyttelijäliittoon kuulumattomilla esiintyjillä. Heistä nimekkäin oli Pertti ”Spede” Pasanen, tv- ja radiokoomikkona jo hyvinkin tuttu mies. Toiset kaksi pääroolia Niskanen antoi Ylioppilasteatterin johtajalle Jaakko Pakkasvirralle sekä MTV-teatterin ohjaajalle, valkokankaalla ensi kertaa esiintyneelle Veikko Kerttulalle.

Näin Niskanen kirjoitti Spedestä

”Speden omaa puheilmaisua haittaa valitettavasti liika kiirehtiväisyys, huolimaton lutrauksen maku. Tämä Speden, voipa sanoa ainoa, vika korjautuisi kyllin vahvalla ohjauksella, vaikkapa hänen omallaan, mikäli hän paneutuisi siihen riittävästi. Se on lähinnä tekninen hermokysymys. Minä jouduin tiukanlaisesti puuttumaan tähän piirteeseen Speden ilmaisussa vuonna 1962."

"Hänen tapansa suhtautua työhön oli hyvin tunnollinen, suorastaan esimerkillinen. Hänellä on elokuvassa vakava osa, ja hän osoittautui lahjakkaaksi ja ammattitaitoiseksi näyttelijäksi. Speden, vai onko sanottava Pertti Pasasen, roolisuoritus elokuvassa Hopeaa rajan takaa, kuuluu vaikuttavimpiin, joita olen nähnyt ja ohjannut.”

Sitaatit ovat Mikko Niskasen kirjasta Vaikea rooli (1971).

Tosielämän seikkailu taipui luontevaksi elokuvaksi

Aikalaisarvioissa ohjausta ja elokuvan teknistä laatua kiitettiin. Ihmeteltiin, miten "kovin ohuesta filmijuonesta" oli saatu aikaiseksi jännittävä elokuva. Niskasta kiitettiin hyväksi henkilöohjaajaksi, jonka "omien voimien oikein arvioinnista on sukeutunut pieni sopusuhtainen seikkailufilmi".

”Niskanen ja hänen etevä kameramiehensä Esko Töyri eivät ole antaneet helpolla periksi, eivät ole jättäneet yrittämättä, vaan ovat koettaneet luoda kuvallista vaihtelua harvapuiseen historiaan, niinpä Hopeaa rajan takaa onkin kotimaiseksi elokuvaksi harvinaisen läpikotaisin työskennelty ja kuvateknillisesti korkeatasoinen. Mutta monotoninen, monotoninen… Loppuvaiheen takaa-ajossa on sentään rytmillistä iskevyyttä ja eloa harvinaisessa määrin, se muodostaa napakan loppuhuipennuksen tarinalle." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)

Ankarimman kritiikin mukaan elokuva oli epäonnistunut jännitystehtävässään pahemman kerran. Osansa sivalluksesta saa myös elokuvan musiikki.

"Jännitystä filmiin ei kuitenkaan synny tarpeeksi edes ulkonaista tietä, hopeaa etsivät miehet juoksentelevat pitkin metsiä, ja Niskanen käyttää ristikuvia niin tiuhaan, että filmiin tulee päättömän juoksemisen vaikutelma. Lisäksi Niskanen ei ole pystynyt ristikuvissaan jatkamaan liikkeen vaikutelmaa, vaan filmin miehet tuntuvat rytistelevän tiheiköissä täysin päämäärättömästi. Ja Erkki Ertaman musiikki on niin selvää sirkussäestystä, että se vie loputkin jännityksestä taivaan tuuliin: hiljaisesta kuminasta kasvaa valtava pauhu juuri silloin, kun jotakin ratkaisevaa tapahtuu." (Erkka Lehtola Aamulehti)

Näyttelijätyötä kehuttiin luontevaksi, ja siitä kiitos annettiin Niskaselle. Näyttelijöistä eniten yksittäistä huomiota sai osakseen Pasanen. "Spede Pasanen tekee hulivililuonteisesta nuorukaisestaan rennosti hauskan tyypin huomattavasti luontevammin kuin joissakin tv-ohjelmissaan."(Leo Stålhammar, Maakansa)

Tähän mennessä ylittämätön suomalainen toimintaelokuva― Pekka Eronen (1991)

Kun elokuva vuonna 1991 esitettiin televisiossa, olivat arviot erittäin myönteisiä. "Jos tämä "välirauhaseikkailu" oli ohjaajalleen ns. välityö, sen parempi – ainakin minua kiehtoi sen kaikkinainen mutkattomuus. Niskanen ja kumppanit osoittavat, että Itä-Suomen kesäisissä metsissä osataan mennä aivan yhtä lujaa kuin Hollywoodin maastossa. Kuin kaupan päällisiksi Hopeaa rajan takaa on myös oodi suomalaiselle metsämaisemalle." (Harri Moilanen, Kansan Uutiset)

Elokuva kuvattiin Kirkkonummen Masalassa ja Porkkalassa, Joutsenon kirkossa, Lappeenrannan asemalla, Helsinki–Turku-rataosuudella, Lohjanjärvellä sekä Helsingin Kulosaaressa kaupunkimaisemassa ja Fennadan studiossa.

Vaikka elokuvan yleisömenestys oli vuoden keskitasoa selvästi parempi, se jäi tappiolliseksi. Seuraaviin kolmeen vuoteen Niskanen ei saanut elokuva-aiheitaan läpi missään tuotantoyhtiössä. Television tulon myötä ajat olivat muutoinkin huonot kotimaiselle elokuvalle. Niskasen seuraava ohjaus, Käpy selän alla (1966) sijoittui aiemmista poiketen tiukasti nykyaikaan ja oli jälleen suuri menestys.

Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Klikkaamalla kuvaa voit ladata Hopeaa rajan takaa -elokuvan julisteen itsellesi.

Hopeaa rajan takaa -elokuvan juliste.
Hopeaa rajan takaa -elokuvan juliste. Kuva: Yle (2015). fennada-filmi. elävä arkisto

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Suomen kansallisfilmografia 7 (vuodet 1962–1970).
Mikko Niskanen: Vaikea rooli. Kirjayhtymä 1971.
Sakari Toiviainen: Tuska ja hurmio: Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. SKS 1999.

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto