Keskiviikkona syyskuun 24. päivänä vuonna 1930 radiossa kerrottiin kuinka se lähestyi Helsinkiä. Se oli tulossa Tallinnasta ja se oli menossa Tukholmaan. Se oli tuon aikakauden suuri ihme.
Se oli 236 metriä pitkä ja se leijui ilmassa. Se oli zeppeliini, eikä mikä tahansa ilmalaiva, vaan Graf Zeppelin, valtava alus joka oli juuri tehnyt sensaatiomaisen matkan maapallon ympäri. Nyt se oli tulossa Helsinkiin.
Sitä odottivat kymmenet tuhannet katsojat, valokuvaajat ja filmaajat. Se oli suuri tapaus, jonka kunniaksi julkaistiin jopa oma postimerkki. Graf Zeppelinin Suomen vierailun kunniaksi julkaistun postimerkin virhepainama, jossa on vuosiluku 1830, on nykyään jopa noin kahden ja puolen tuhannen euron arvoinen.
“Helsinki näkee pian kulkuneuvojen viimeisen ihmeen”, mainostettiin tapahtumaa. Ja sieltä se saapui, leijaili tuulisena syyspäivänä Helsingin taivaalle. Kun zeppeliini oli Töölön yllä, sieltä pudotettiin kukkakimppu ja suklaarasia, jotka oli osoitettu Saksan konsulin rouvalle.
Viikkiin, kaupungin reunamille, oli pellolle raivattu ja rakennettu laskeutumispaikka zeppeliinille. Aluksen oli tarkoitus laskeutua, mutta juuri kun laskeutumisköydet pudotettiin alas, tarttui voimakas tuulenpuuska zeppeliiniin, eikä laskeutuminen onnistunut.
Helsinkiin tulossa olleet postisäkit pudotettiin maan kamaralle ja aluksesta sähkötettiin, ettei se sääolosuhteiden vuoksi pystynyt laskeutumaan. Matkan oli jatkuttava Tukholmaan. Pettyneet helsinkiläiset katselivat kun zeppeliini etääntyi syksyisellä taivaalla.
Näin tapahtui vuonna 1930 ja se oli ilmeisen hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, kaikesta huolimatta.
Zeppeliinejä ei enää ole, mutta monet ovat niistä edelleen kiinnostuneita. Eräs kiinnostuneista on rumpali ja säveltäjä Mikko Hassinen, jonka Jazz for Utopia -levyn kannessa komeilee Graf Zeppelin. Hassinen kertoo juuri tämän ilmalaivan tehneen häneen kaikkein suurimman vaikutuksen.
Zeppeliineillä on maine vaarallisina kulkuneuvoina, mutta ainakin tilastollisesti katsoen ne olivat erittäin turvallisia laitteita. Esimerkiksi Graf Zeppelin lensi yli puolitoista miljoonaa kilometriä ilman onnettomuuksia, yhdenkään matkustajan loukkaantumatta.
Ilmalaivojen huono maine johtunee Hindenburgin onnettomuudesta Yhdysvalloissa vuonna 1937. Ilmalaiva syttyi tuleen lentokentällä ja kymmeniä ihmisiä menehtyi. Hindenburgin onnettomuus aiheutti yleistä pelkoa ilmalaivoja kohtaan.
Samaan aikaan lentokoneet olivat kehittyneet matkustajaliikenteeseen sopiviksi ja entistä halvemmiksi, ja niinpä ilmalaivat jäivät pois käytöstä matkustajaliikenteessä. Alkuperäisiä zeppeliinejä ei ole säilynyt ehjänä ainuttakaan.
Nykyään ilmalaivat ovat jälleen nousseet esiin. Muun muassa öljyn hinnan nousu ja tarve vähentää hiilidioksidipäästöjä on herättänyt uutta kiinnostusta ilmalaivoihin. On sanottu, että esimerkiksi pitkiin turistimatkoihin ilmalaivat sopisivat paremmin kuin lentokoneet tai helikopterit.
Vanhan ajan ihmeiden jälkeen hieman uudemman ajan ihmeitä. Panu M. Savolainen aloitti musiikkinsa tekemisen vuonna 1992 Amiga 500 –tietokoneella. Nyt studio näyttää melko lailla erilaiselta ja musiikissakin on tapahtunut paljon.
Lisää pieniä ihmeitä: pohjoismaista ambient-yhteistyötä. Metek eli norjalainen Fredrik Nilsson on tiskijukka ja musiikin tekijä. Hän otti yhteyttä suomalaiseen Frans Kedesiin ja ehdotti musiikillista yhteistyötä. Ja niinpä Metek editoi, miksasi ja masteroi Frans Kedesin uutta musiikkia: Sleep Away ja Sleepwalk.
Amerikkalainen Michael Plaster tunnetaan paremmin taitelijanimellään Soul Whirling Somewhere. Hän sanoo, ettei ole kovinkaan hyvä tekemään ambient-musiikkia, koska häneltä puuttuu asiaan tarvittava pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. No, hyvä että artisti tuntee itsensä, mutta ei hän mikään kelvoton ambientin tekijä ole, päinvastoin, vaikkei se hänen leipälajinsa olekaan. Paremmin hänet tunnetaan utuisista ja verkkaisista, unenomaisista lauluistaan. Albumi nimeltä Eating The Sea julkaistiin jo vuonna 1993, ja nyt se on tullut jälleen saataville digijulkaisuna. Ja kyllä tuollainen elokuvallinen ja klassishenkinen ambient-maalailu onnistui hyvin jo tuolloin.
SOUL WHIRLING SOMEWHERE: One of These Days Some Eyes Will Be Opened 1 CD 5:04 (1993!)
Belgialainen Ronald Marien tekee musiikkiaan nimellä Stratosphere, ja vaikka se on vaikea uskoa, tämän musiikin pohjana ja lähtökohtana ovat sähkökitara ja sähköbasso. Pääosin niillä tosin ohjataan erilaisia elektronisia instrumentteja. Jossakin otettiin tämän musiikin yhteydessä esiin Brian Enon ja Robert Frippin yhteislevytykset 1970-luvulta, ja kyllähän tässä hieman samaa henkeä ja otetta voi kuulla. Etenkin Evening Star –albumi voi tulla mieleen tätä kuunnellessa, ja sehän ei todellakaan ole mikään huono asia. Tällainen tunnelma ei synny sattumalta.
Amerikkalainen Scott Cortez on kitaristi, joka ei aina kuulosta kitaristilta ja hänen yhtyekumppaninsa Melissa Arpin on vokalisti, joka ei aina kuulosta vokalistilta. Yhdessä he ovat yhtye nimeltä Lovesliescrushing. Yhtyeelle on rakentunut kohtuullinen kulttimaine ja sen yhteydessä nousevat usein esiin nimet Cocteau Twins, Brian Eno ja Einstürzende Neubauten. Ei mitään huonoja viittauksia, mutta ne pätevät vain osin. Kaksikko aloitti yhteistyönsä jo vuonna 1992, ja homma jatkuu edelleen. Voirshn -albumi vuodelta 2002 on tullut uudelleen päivänvaloon digijulkaisuna.
AVARUUSROMUA 6.12.2015 - OHJELMAN MUSIIKKI:
MIKKO HASSINEN: The Epitaph (Jazz for Utopia)
MIKKO HASSINEN: Imatrakollaasi (Jazz for Utopia)
PANU M. SAVOLAINEN: Forsaken (nettijulkaisu)
PANU M. SAVOLAINEN: Far from the Sun (nettijulkaisu)
METEK & FRANS KEDES: Sleepwalk (nettijulkaisu)
SOUL WHIRLING SOMEWHERE: One Of These Days Some Eyes Will Be Opened (Eating The Sea)
STRATOSPHERE: Accepting the Aftermath (Aftermath)
LOVESLIESCRUSHING: Ckaif (Voirshn)
LOVESLIESCRUSHING: Shivon (Voirshn)
