Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Ulkovaatevalmistajat pyristelevät eroon PFC-yhdisteistä

PFC-yhdisteitä takkien päällä
PFC-yhdisteitä takkien päällä Kuva: Yle molekyyli

Retkeily- ja ulkoiluvaatteet saadaan vedenpitäviksi sekä vettä- ja likaahylkiviksi erilaisin kemikaalein. Tehokkaimmat loskan ja sateen torjunnassa käytetyt aineet voivat olla ihmiselle ja luonnolle haitallisia. Kuningaskuluttajan kyselyn mukaan valtaosa ulkovaatevalmistajista pyrkii eroon PFC-kemikaaleista.

Perfluoratut yhdisteet eli PFC-yhdisteet ovat yleisesti käytössä niin ulkovaatteiden sisällä olevissa vedenpitävyyskalvoissa kuin myös tekstiilien päällä vettä ja likaa hylkivissä käsittelyissä. Samoja yhdisteitä käytetään muissakin tuotteissa, esimerkiksi paistinpannuissa, suksivoiteissa ja vaikkapa einesten pakkausmateriaaleissa.

PFC-yhdisteet kertyvät luontoon ja sitä kautta ihmisiin.

Perfluorattuja yhdisteitä on useita.EU on jo kieltänyt vaarallisimmat ns. C8-kemian PFC-yhdisteet, joita uusista vaatteista ei enää löydy.

Suomalaisten ja ulkomaisten tutkimusten mukaan PFC-yhdisteet kertyvät luontoon, ja sitä kautta myös ihmisiin. Tiedetään, että ainakin osa niistä muun muassa häiritsee kilpirauhasen toimintaa, aiheuttaa kehityshäiriöitä, kasvattaa syöpäriskiä sekä saattaa haitata ihmisen hormonitoimintaa.

Viimevuosina vaatevalmistajat ovat korvanneet vaarallisia PFC-yhdisteitä lyhytketjuisilla PFC-yhdisteillä, eli ns. C4- tai C6-kemialla. Nämä yhdisteet eivät ole luonnossa yhtä pysyviä kuin C8-kemian pitkäketjuiset fluorokemikaalit. Niiden terveysvaikutuksia vasta tutkitaan.

- Tästä ollaan yksimielisiä, että C8-kemia on vaarallista. Tiedemaailmassa on kuitenkin hyvin erilaisia käsityksiä siitä, kuinka vaarallista C4- tai C6-kemiaan perustuvat fluorokemikaalit ovat. Jotain vaaraa on, mutta kuinka suurta, sitä ei tiedetä, toteaa Tampereen teknillisen yliopiston yliopistonlehtori Marja Rissanen.

Toistaiseksi PFC-yhdisteitä on vaikea korvata, varsinkin ääriolosuhteisiin tarkoitetuissa tekstiileissä.

- Fluorokemikaaleja pitää käyttää, jos halutaan, että vaatteessa on todella hyvä vedenhylkivyys, joka myös pysyy pesussa hyvin, Rissanen toteaa.

Vaihtoehtoja PFC-yhdisteille etsitään

Kuningaskuluttaja kysyi suurilta ulkovaatebrändeiltä, käyttävätkö ne vielä sallittuja PFC-yhdisteitä. Yritysten vastauksista selviää, että moni ei ole vielä löytänyt tehokasta tapaa korvata kaikkia PFC-yhdisteitä, vaikka lähes kaikki painottavat haluavansa päästä kokonaan eroon niistä.

Joukosta kuitenkin löytyy brändejä, jotka ovat jo kokonaan lopettaneet PFC-yhdisteiden käytön. Erityisesti lastenvaatteista tunnetut ketjuliikkeet erottuvat PFC-vapailla tuotteillaan.

Info: Tässä on ollut ulkoinen upotus, joka nyt ei enää toimi, ja siksi on poistettu.

Valmistajat haluavat luopua PFC-yhdisteistä

Suurin osa valmistajistakin pyrkii eroon kaikista PFC-yhdisteistä, mutta kaikki eivät ole vielä löytäneet hyvää korvaajaa.

Suomalainen Reima käyttää edelleen osassa lastenvaatteitaan sallittuja PFC-yhdisteitä hylkimässä vettä ja likaa. Vaarallisimmat yhdisteet on jo poistettu ja lopuistakin PFC-yhdisteistä halutaan päästä eroon mahdollisimman pian.

- Luopuminen PFC-yhdisteistä tapahtuu asteittain, Reiman viestintäjohtaja Riikamaria Paakkunainen kertoo.

- Olemme aloittaneet Reimatec-tuotteista. Emme saa kaikkia kangasvalmistajiamme muuttamaan kankaitaan uuteen laatuun yhdestä iskusta. Meidän pitää varmistua siitä, että kankaat ovat todella hyvin likaa ja vettä hylkiviä vielä sen jälkeenkin kun PFC-yhdisteistä luovutaan.

Lastenvaatteista tunnetut ketjut erottuvat PFC-vapailla tuotteillaan.

Reiman kaikki Reimatec-tuotteet ovat täysin PFC-vapaita keväällä 2016. Kaikki muutkin Reima ja Lassie -merkkiset vaatteet ovat Reiman mukaan PFC-vapaita syksyllä 2017.

Myös toinen kotimainen valmistaja, Halti, käyttää edelleen sallittuja PFC-yhdisteitä osassa ulkoiluvaatteistaan.

- Käyttämämme ainesosat ovat EU:n standardien mukaisia. Siellä on pieniä määriä PFC-yhdisteitä, kertoo Haltin tuotantojohtaja Kristina Öhrnberg.

Niin Reimalla kuin Haltillakin yhdisteitä käytetään vain kankaan päällä olevassa vettä- ja likaahylkivässä pinnassa. Vaatteiden vedenpitävyyskalvoissa PFC-yhdisteitä ei ole.

Myös Halti aikoo luopua PFC-yhdisteiden käytöstä kokonaan, kunhan löytyy tarpeeksi tehokas perfluorattujen yhdisteiden korvaaja.

- Niin nopeasti kuin markkinat pystyy tarjoamaan meille sellaista yhdistettä, joka toimii tuotteissamme myös ääriolosuhteissa. Tällä hetkellä sellaisia yhdisteitä ei vielä ole, Öhrnberg harmittelee.

Öhrnberg kuitenkin lupaa, että osa Haltin tuotteista on PFC-vapaita kesään 2017 mennessä.

Lue lisää:

Lue lisää: Onko vaatteessasi PFC:tä?

Pintakäsittelyä voi tutkia kotikonstein pisaralla ruokaöljyä. Testasimme neljät lasten talvihanskat.

PFC-merkintöjä ei vaatteista löydy

Kuluttajan kannalta ongelmana on se, että PFC-yhdisteitä ei tarvitse merkitä vaatteisiin. Kaupassa vaatetta tutkiessa on lähes mahdotonta tietää onko tekstiileissä käytetty PFC-yhdisteitä, ellei siinä lue fluorinefree tai PFC-free. Monesti tällaista tekstiä ei kuitenkaan ole, oli yhdisteitä tai ei.

Haltin mukaan tekstiileistä ei irtoa PFC-yhdisteitä.

- Silloin kun se on tähän kankaaseen kiinnitetty, niin silloin se ei enää tästä irtoa, eikä siitä ole mitään vaaraa käyttäjälle, lupaa Haltin Kristina Öhrnberg.

Tampereen teknillisen yliopiston tutkija Marja Rissanen on toista mieltä.

- Kyllä lähtee. Vedenhylkivyys- ja lianhylkivyysviimeistykset lähtevät pesussa pois pyykinpesuveteen ja kyllä ne kuluvat myös käytössä. Siinä on teoriassa mahdollisuus, että niille altistuu, Rissanen summaa.

9.12.2015 muokattu asiasanoitusta

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.