Hyppää pääsisältöön

”Menneisyytemme tunnustaminen hajonnut taivaan tuuliin” – Ohjaaja huolissaan historiadokumenttien tilasta

Ompelijatar voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon vuodelta 2015. Ohjaaja Ville Suhonen on huolissaan siitä, että maailman tulkinta perustuu nykyään vain yleistyksiin. Elokuvassa Ompelijatar kuljetaan vuodesta 1918 lähtien Helsingin katuja, kujia, rappukäytäviä, puistoja, merenrannoilla - ja toki myös vankiloissa ja pidätysselleissä: ”Alusta lähtien päätimme kuvata todellisilla tapahtumapaikoilla myös nykyaikana, välittämättä ajan ulkoisista muutoksista.”

Jos me emme sitä tee, niin ei kukaan muukaan. Nimittäin, käsittele omaa historiaamme, kansallista menneisyyttämme.

Elokuvantekijänä en voi koskaan kokea olevani historioitsija. Elokuvantekijä vain tulkitsee historiaa. Silti uskon, että työlläni pystyn tuomaan esille asioita, jotka eivät muuten ehkä olisi ihmisten tietoisuuteen päässeet.

Elokuvantekijänä tiedän, että olen sidottu muotoon ja kestoon. Elokuvan pitää näyttää elokuvalta eikä tieteelliseltä tutkimukselta. Elokuva voi kestää tietyn ajan, noin pari tuntia, jotta sitä kukaan katsoisi. Siinä ajassa yhden ihmisen tarinan kertominen on valtava haaste. Varsinkin kun siihen tarinaan liittyy kokonainen aikakausi.

Ohjaaja Ville Suhosen puhe Jussi-gaalassa:

Olen ollut jo pitkään huolissani historiadokumenttien tilasta Suomessa. Huoli on kasvanut sitä mukaa kun olen ymmärtänyt, kuinka oman kansallisen menneisyytemme hallinta, tunnistaminen ja tunnustaminen näyttävät kuin hajonneen taivaan tuuliin. Historiaa katsotaan laajana kuvana, yleistyksinä.

Historiadokumentilla olisi kuitenkin mahdollisuus antaa näihin yleiskuviin myös oma täydentävä panoksensa. Niin olen yrittänyt tehdä Ompelijattaressa. Se on vain pieni siivu, pieni näkökulma kuvaamastaan aikakaudesta, nuoren Suomen ensimmäisistä 25 vuodesta, mutta silti uskon, että se kertoo ajasta paljon olennaisia asioita.

Etsivä Keskuspoliisin pidätyskuva Martta Koskisesta elokuussa 1933
Etsivä Keskuspoliisin pidätyskuva Martta Koskisesta elokuussa 1933 Kuva: Kansallisarkisto dokumenttiprojekti: ompelijatar

Ompelijattaren perusajatus oli rekonstruoida Martta Koskisen elämää ja sen ympärillä tapahtuvia asioita niin hyvin kuin niukkojen arkistolähteiden varassa on mahdollista. Puoleentoista tuntiin ei tietenkään aineistoista mahdu kuin osa ja dramaturgian on kuitenkin oltava myös elokuvallinen.

Henkilöiden lisäksi elokuvan keskeisimpiä tekijöitä ovat sen tapahtumapaikat, ne missä Martta Koskinen eli ja toimi. Elokuvassa kuljetaan vuodesta 1918 lähtien Helsingin katuja, kujia, rappukäytäviä, puistoja, merenrannoilla - ja toki myös vankiloissa ja pidätysselleissä. Alusta lähtien päätimme kuvata todellisilla tapahtumapaikoilla myös nykyaikana, välittämättä ajan ulkoisista muutoksista.

Tietoisuus kuvauspaikan ja tapahtumapaikan yhteydestä oli itselleni tärkeää enkä ajatellut, vaikuttaako se katsojaan sinänsä mitenkään. Halusin kuvata Martta Koskisen teloituskohtauksen Malmin ampumaradan sijaintipaikalla, vaikkei siellä ole jäljellä kuin vaatimattomia rippeitä eikä tarkkaa teloituspaikkaa ole mitenkään mahdollista selvittää.

Halusin kuvata tapahtumapaikkojen oikeita rappukäytäviä, vaikka tuskin moni huomaisi tai tunnistaisi oikeita kohteita. Tiesin, minkä oven takana Martta Koskinen aikoinaan asui, ja saatoin kuvitella hänen astuvan sieltä ulos kävelylle. Halusin kuvata Pihlajatie 21:n ullakkoa ja ullakkokomeroita, joista väitettiin epäilyttävien asiakirjojen löytyneen, vaikka samanlaisia ullakoita on Helsinki pullollaan ja kohtaus olisi voitu kuvata niistä missä tahansa.

Halusin kuvata vanhassa soutuveneessä Vanhankaupunginlahdella kuin oltaisiin oikeasti menossa Lammassaareen viettämään kesäpäivää.

Martta Koskisen vuoden 1935 mallia olevan Singer-ompelukone
Martta Koskinen testamenttasi vuoden 1935 mallia olevan Singer-ompelukoneensa Hertta Kuusiselle, joka lahjoitti sen myöhemmin ompelijatar Martta Suhoselle. Tämä oli istunut naisvankilassa 1930-40 -luvuilla. Martta Koskisen vuoden 1935 mallia olevan Singer-ompelukone Kuva: Illume Oy / Ville Suhonen dokumenttiprojekti: ompelijatar

Meillä oli myös paljon autenttista rekvisiittaa, jolla luoda ajankuvaa. Kesken kuvausten sain tiedon Martta Koskisen oikeasta ompelukoneesta. Marttahan testamenttasi sen Hertta Kuusiselle, joka lahjoitti sen eteenpäin, toiselle poliittiselle naisvangille, ompelijatar Martta Suhoselle (ei sukua). Vuoden 1935 Singer on edelleen hyvässä kunnossa. Veimme sen Malmin hautausmaalle, jonne Martta on haudattu, ja kuvasimme elokuvan teaserin.

Minulle tunne siitä, että juuri tässä paikassa on tapahtunut elokuvan henkilöille asioita, sai katsomaan Helsinkiä ja muita tapahtumapaikkoja uusin silmin. Nykyään en pysty kävelemään kaupungilla ilman, että lähes jokaisesta kadunkulmasta tulee muistuma jostain historiallisesta tapahtumasta. Koetin saada tämän tunteen siirretyksi myös elokuvaani. Historia on tässä ja nyt ja sen keskellä ovat ihmisten muistot. Meillä kaikilla oman elämämme muistojen kudelma muodostuu pienistä, ainutlaatuisista hetkistä, jotka sijoittuvat tiettyyn aikaan, paikkaan, tunnelmaan. Hetkistä, joissa monissa olisi aineksia elokuvaan.

Totuutta on mahdoton saavuttaa, sillä ”sehän on vain muuttuvaista tietoa”

Koetin saada Ompelijattaren elämään siten, että elokuvan henkilöt tuntuisivat tosilta eivätkä henkilöiltä joista meille kerrotaan ensyklopedisia faktoja ja anekdootteja. Se, mistä en halunnut tinkiä, oli faktojen ja yksityiskohtien täsmällisyys; piirre, jonka haluaisin nähdä myös historiallisissa näytelmäelokuvissa, vähintään silloin kun faktat ovat tiedossa.

Täydellisyyden tavoittaminen on käytännössä tietenkin mahdotonta. Minulla pitäisi olla viiden hengen historiantutkijaryhmä apuna, joka tarkistaisi asiat moneen kertaan eikä siihen yleensä ole aikaa eikä rahaa. Elokuvan valmistumisen jälkeen olen löytänyt uutta tietoa, joka olisi luultavasti vaikuttanut lopulliseen teokseen, ja tekijää sellainen jää aina harmittamaan. Mutta totuutta on mahdoton saavuttaa, sillä ”sehän on vain muuttuvaista tietoa”, kuten Martta viimeisessä kirjeessään kirjoitti siskolleen.

Ajan kuluessa, Ompelijattaren tavoittaessa katsojansa, monet muistot heräävät, ja silloin todennäköisesti saan yhä uusia tietoja, joita olisi voinut käyttää elokuvassa.

Nyt se on vain liian myöhäistä. Ompelijatar Martta Koskisesta ei ole vielä kerrottu kaikkea, mutta uutta elokuvaa hänestä tuskin vähään aikaan tehdään. Siihen asti Ompelijatar saa olla osa hänen elämänsä historiankirjoitusta.

Ville Suhonen
ohjaaja

Ompelijatar Yle Areenassa:

Lisää aiheesta:
Dokumenttiprojekti: Ompelijatar
Arvostelu Helsingin Uutisissa, Voima-lehden haastattelu, film-o-holicin haastattelu, Kansanuutiset, Arvostelu Episodissa
HS Kuukausiliite: Miksi Martta Koskinen teloitettiin?
Ohjaajan sana: Ompelijattaren aamunkoitto
Kotikatsomo: Punainen kolmio

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua