Hyppää pääsisältöön

Mervi-hirven kasvattaja Markku Harju sai kutsun Linnan juhliin

Markku Harju auttaa Pohjanmaan Villieläinhoitolassa loukkaantuneita eläimiä takaisin luontoon. Harju on hoitanut niin petolintuja, siilejä, citykaneja kuin Merviksi ristittyä hirven vasaakin. Mervin ja muiden villieläinten pelastaja Harju sai tunnustusta työstään, kun hänet kutsuttiin Linnan juhliin vuonna 2015.

Keväällä 2015 orvoksi jäänyt hirven vasa vaelteli yksinään metsässä Seinäjoella. Sen löytänyt pariskunta toimitti sen Pohjanmaan Villieläinhoitolaan Mustasaareen Raippaluotoon. Siellä vasasta alkoi huolehtia Markku Harju.

Suloinen hirven vasa kiinnosti suomalaista mediaa. Pohjanmaan uutiset kävi toukokuussa 2015 katsomassa, mitä vasalle kuului. Silloin oli jo selvää, ettei ihmiseen kiintynyttä vasaa voisi päästää enää luontoon.

Hyvä, että meillä on sellainen presidenttipari, joka pitää eläimistä ja välittää niiden voinnista.

Seuraavan kerran Pohjanmaan uutiset vieraili Harjun ja vasan luona heinäkuussa. Silloin Harju kertoi nimenneensä vasan Merviksi. Mervin oli tarkoitus lähteä Ähtärin eläinpuistoon, mutta se saikin jäädä kasvatti-isänsä luokse Raippaluotoon.

Vaikka Mervi on varmasti tunnetuin Harjun hoitamista villieläimistä, on hän auttanut loukkaantuneita eläimiä takaisin luontoon jo kymmenen vuotta. Eniten Villieläinhoitolassa hoidetaan lintuja, mutta Harjun hoidettavina on yhä useammin myös kaneja ja rusakoita. Siilejäkin Harju on pelastanut lämpimän talven armoilta.

Mies haluaa myös valistaa ihmisiä. Hän kertoo, että usein orvolta vaikuttava eläin ei tosiasiassa ole sitä. Jos ihminen jättää hajunsa yksinäiseksi luulemaansa poikaseen, emo hylkää sen.

Loppuvuodesta 2015 Harju sai tunnustusta jalosta työstään varsin korkealta taholta. Hänet kutsuttiin Linnan juhliin.

"Hyvä, että meillä on sellainen presidenttipari, joka pitää eläimistä ja välittää niiden voinnista."

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 23. huhtikuuta.

    Oopperalaulaja Aino Ackté oli kansainvälisen uransa huipulla, kun hän kesällä 1906 pääsi seuraamaan Richard Straussin johtaman Salomen harjoituksia. Juuri kantaesityksensä saanut Salome oli sensaatiomainen menestys ja aiheutti kulttuuriskandaalin. Aino päätti, että Salomesta tulisi hänen roolinsa, olivat vaikeudet mitkä tahansa.

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

  • Suomalaisen miehen kärsimyksen tulkitsija, baritoni Jorma Hynninen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 3. huhtikuuta.

    Huhtikuun 3. päivänä syntynyt baritoni Jorma Hynninen (s. 1941) on tehnyt tiukan ja tinkimättömän urakan perisuomalaisten miesten oopperarooleissa. Hynninen on ollut mm. Leevi Madetojan Pohjalaisten Jussi, Aarre Merikannon Juha, Aulis Sallisen Punaisen viivan Topi ja Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi. Uuden vaimonsa Hynninen hurmasi kuitenkin Mozartin Figaron häiden kreivinä.

  • Kummelin krapulamiesten ahavoituneet päät

    Puoliajalla kapakkaan ja tappiin asti.

    Joskus teatteri-ilta taittuu puoliajalla kapakkakierrokseksi, ravit jäävät väliin ja alakerran pubin sijasta mennään suoraan yökerhoon. Seuraavana päivänä päätä turvottaa niin, ettei tupakkakaan maistu.

  • Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth?

    Minna Canth oli kirjailija, naisasianainen ja liikenainen.

    Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka omilla toimillaan ja kirjoituksillaan pyrki parantamaan köyhien, heikompiosaisten sekä tyttöjen ja naisten asemaa. Monet hänen kaunokirjallisista teoksistaan ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Canthin syntymäpäivä 19. maaliskuuta on tasa-arvon päivä ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 2003 alkaen. Artikkeli koostuu Yleisradiossa esitetyistä ohjelmista sekä Minna Canthin kirjeistä ja lehtikirjoituksista, joita on julkaistu myös monissa teoksissa.