Hyppää pääsisältöön

Pitkä tauko on ohi – Maj Karma tekee näyttävän paluun

Maj Karma -yhtyeen kuuden vuoden mittaiseksi venynyt levytystauko katkeaa tänään 4. joulukuuta. Puumiekka-niminen paluusingle on ensimmäinen maistiainen helmikuussa julkaistavalta studioalbumilta.

Maj Karma // Kuva: Promokuva

Peltisydän-niminen Maj Karman yhdeksäs studioalbumi julkaistaan perjantaina 5. helmikuuta 2016. Bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani Rauli Eskolin jättäytyi pois tuottajan töistä, joten levyn tuotantovastuun otti aikaisemmin muun muassa  Haloo Helsinki! -yhtyeen, Sir Elwoodin hiljaisten värien ja Irinan kanssa työskennellyt Erno Laitinen.

Vuonna 2009 ilmestyneen Salama-albumin kiertueen jälkeen Maj Karma ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pitkälle tauolle. Tarkoitus ei alun perin ollut olla poissa kuvioista kuutta vuotta, mutta Ylpön menestyksekäs sooloura Ihmiset-yhtyeen kanssa venyi kuitenkin neljän albumin mittaiseksi. Nyt Ihmiset on lopettanut toimintansa ja Ylppö keskittyy pelkästään Maj Karmaan.

- Yhtyeestä näkee nyt, että tauko teki hyvää. Jätkät ovat täynnä energiaa, eivätkä malta odottaa keikkojen alkamista, Ylppö kertoo.

Maj Karma aloittaa 19 keikkaa kattavan Suomi sekaisin -kiertueensa heti levyn julkaisun jälkeen. Tauon aikana yhtye on keikkaillut ainoastaan Karmarockissa.

SUOMI SEKAISIN -KIERTUE:

6.-7.2. Radio Rock Risteily XVIII

12.2. Lapland Tattoo Weekend, Tornio

13.2. Hulluporock, Levi

19.2. Tavastia, Helsinki

20.2. Möysän Musaklubi, Lahti

26.2. Brummi, Rauma

27.2. Klubi, Turku

4.3. Hullu Pullo, Vaasa

5.3. Suistoklubi, Hämeenlinna

11.3. Lutakko, Jyväskylä

12.3. Kerubi, Joensuu

18.3. Klubi, Tampere

19.3. Old Cock, Lappeenranta

24.3. Kino, Pori

25.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

26.3. 45 Special, Oulu

27.3. Henry´s Pub, Kuopio

1.4. House Of Rock, Kouvola

2.4. Blackpool, Järvenpää

Lue myös:

Legendaarinen suomalaisbändi tekee paluun Provinssissa – solistina Herra Ylppö

Herra Ylppö Maj Karman paluusta: Levystä pitää tulla timanttinen

Milloin kusi nousi hattuun, Herra Ylppö?

Näin sujui fanien grillihetki Maj Karman kanssa KarmaRockissa

KarmaRock haluaa auttaa nuoria - myöntää ensimmäistä kertaa studiostipendin