Hyppää pääsisältöön

Uusliberalismi löysi tiensä Suomeen ja kyseenalaisti hyvinvointivaltion

Uusliberalistinen talouspoliittinen suuntaus on lisännyt vaikutusvaltaansa Suomessa jo 1970-luvulta lähtien. Uusliberalismista keskustellaan toimittaja Seppo Konttisen radio-ohjelmassa Vieraan valinta (2007). Toimittaja Juho-Pekka Rantalan toimittamassa Mikä maksaa? -radiosarjan osassa Miten uusliberalismi tuli Suomeen? (2015) aiheena on uusliberalismin vaikutus suomalaiseen talouspolitiikkaan ja hyvinvointivaltion olemassaoloon.

Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus, jolla on taloustieteellinen perusta. Uusliberalismin mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia. Sen tunnusmerkkeinä pidetään tiukkaa talouskuria, valtion omaisuuden yksityistämistä, yksityisen sektorin toiminnan kannattavuuden parantamista ja sääntelyn vähentämistä. Uusliberaali talouspolitiikka tavoittelee myös taloudellista toimintaa säätelevien normien vähentämistä ja tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion purkamista.

"Uusliberalismi on aikakautemme tärkein ilmiö"

Radio-ohjelmissa todetaan, ettei uusliberalismin teoria ole yhtenäinen ja se on saanut eri muotoja eri aikoina. Joidenkin teoreetikkojen näkemykset ovat kuitenkin nousseet toisia merkittävimmiksi talouspolitiikan suunnannäyttäjiksi. Yksi heistä on yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi ja ekonomisti Milton Friedman (1912–2006). Toimittaja ja tietokirjailija Simo Sipola (Mikä maksaa?) nostaa esiin myös itävaltalaisen taloustieteilijän Friedrich von Hayekin (1899–1992). Molemmat vaikuttivat yleiseen keskusteluun voimakkaasti ensin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, sittemmin muualla maailmassa 1960–1970-luvuilla, jonka jälkeen uusliberalistinen taloussuuntaus syrjäytti vähitellen keynesiläisen talousteorian. Keynesiläisyyden mukaan julkinen sektori voi olla tuottava ja valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua.

Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki (Vieraan valinta) toteaa, että uusliberalismia voidaan pitää aikakautemme tärkeimpänä ilmiönä, joka on jatkunut jo varsin pitkään.

Globaalin talouden historiassa voidaan Patomäen mukaan erottaa kaksi kautta. Ensimmäistä kautta Patomäki kutsuu Bretton Woods -kaudeksi, jolloin rakennettiin Suomenkin kaltaisia hyvinvointivaltioita. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneellä Bretton Woods -järjestelmällä tarkoitetaan kansainvälisen talouden hallintajärjestelmää, jonka tavoitteena on pitää maailmantaloutta, erityisesti valuuttakursseja vakaana. Mutta 1970-luvulta lähtien kehittyi asteittain itseään vahvistava uusliberalisaation prosessi. Paluuta sodan jälkeiseen Bretton Woods -kauteen ei ole, koska valtio ei voi enää kontrolloida, vaan joudumme katsomaan asioita globaalista näkökulmasta, Patomäki sanoo.

Uusliberalismi löytää tiensä Suomeen

Simo Sipolan mielestä uusliberalistisen talousteorian tie Suomeen alkoi jo 1970-luvun alun öljykriisistä, joka pahensi maamme työllisyystilannetta, ja inflaatio kohosi samanaikaisesti. "Aikaisempien teorioiden mukaan nämä kaksi eivät saa olla samanaikaisesti koholla", Sipola toteaa. Sen vuoksi alettiin hakea päätösten tueksi uudenlaista talousteoreettista lähestymistapaa, koska koettujen teorioiden käyttöä ei pidetty vaikeassa taloustilanteessa oikeana vaihtoehtona.

1980-luvun alussa muutos Suomen talouspolitiikassa alkoi näkyä. Ja vaikka kriisivuodet hiljalleen väistyivät, Sipolan mielestä politiikka edelleen ohjasi taloutta ja yhteiskuntaa. Uusi muutos talouspoliittisessa päätöksenteossa näkyi vahvasti 2000-luvulta lähtien: nyt politiikot olivat luovuttaneet päätäntävallan markkinoille. Markkinoiden vallasta on seurannut säätelemättömyyden ihanne. Sipola kuitenkin toteaa, että markkinat ei lähtökohtaisesti ole huono asia. Sen sijaan se, että yritetään määritellä markkinoilla asioita, jotka eivät sinne sovi, on huono asia. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Suomessa vanhustenhuollon, jonka markkina-arvoa yritetään määritellä.

Asenneilmapiiri muuttui uusliberalismin myötä

2000-luvulla Suomessa alettiin kyseenalaistamaan ilmainen ja tehokas terveydenhuolto, julkisten rakennusten ja yleisten katujen kunnossapito sekä kohtuullisen kokoisten koululuokkien ja päiväkotiryhmien tarpeellisuus. Väitettiin, ettei Suomella ole enää varaa ylläpitää entisen kaltaista elintasoa. Siitäkin huolimatta, että Suomi oli 2000-luvun puolivälin jälkeen rikkaampi kuin koskaan. Miksi rahat eivät riitä? Patomäki näkee syynä sen, että uusliberalisaatio on tarkoittanut siirtymistä julkisesta yksityiseen, toisin sanoen julkisen kulutuksen sijasta on pidetty parempana siirtää rahaa varakkaamman väestönosan yksityiseen kulutukseen. Oleellista hänen mukaansa ei ole se, kykeneekö sinänsä melko pieni varakas kansanosa kuluttamaan saamaansa varallisuutta vaan se, että se pystyy omistamaan.

Filosofi Mikko Lahtinen (Vieraan valinta) uumoilee, että uusliberalismi on vaikuttanut voimakkaasti asenneilmapiiriin. Asennemuutos on synnyttänyt ajatuksen, että hyvinvointia ei voikaan enää jakaa tasapuolisesti kaikille. Lahtisen mukaan moni suomalainen on alkanut pitää tilannetta vääjäämättömänä tai luonnollisena eikä enää osata arvostaa tasavertaisuuden yhteiskuntaa.

Talouden uuskieli

Uusliberalismin on nähty vaikuttavan asenteiden lisäksi myös kieleen. Sipolan mukaan suomen kieleen on syntynyt talouden uuskieli. Hänen mukaansa se muistuttaa orwellilaista uuskieltä. Kirjailija George Orwellin teoksessa Vuonna 1984 (1949) uuskielellä pyrittiin tekemään toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla voisi ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä. Samalla tavalla talouden uuskielessä keksitään myönteiseltä kuulostavia termejä, joilla kuitenkin on käytännössä kielteisiä vaikutuksia, Sipola sanoo. Esimerkiksi hän ottaa sanan 'sopeuttaminen', jolla käytännössä tarkoitetaan julkisten menojen leikkaamista. Muita uusliberalistisen taloussuuntauksen uuskielen keskeisiä termejä ovat tuottavuus, tehokkuus, verotuksen keventäminen, kannustaminen.

Kieli määrittelee maailmankuvaamme.― Simo Sipola

Sipolan mielestä kansalaiset joko näkevät näiden myönteisten termien läpi tai sitten he ovat jo omaksuneet niitä osaksi omaa kielenkäyttöään. Tutkija Tiina Silvasti (Vieraan valinta) nostaa esiin uusliberalistisen puheentuottamisen. Sen erityisenä tavoitteena näyttäisi Silvastin mukaan olevan se, että esimerkiksi 'sosiaalinen oikeudennmukaisuus' tai ' hyvä elämä' on saatu kuulostamaan vanhanaikaisilta, joka sinällään koetaan kielteisenä. Hän myös ihmettelee sitä, miten puheen kautta meidät on vakuutettu, että Yhdysvaltojen sosiaalinen ja taloudellinen malli on se, jota meidän on seurattava. Siitäkin huolimatta, että lähes millä mittarilla tahansa mitattuna pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on tehokas, myös kustannuksiltaan.

Oma etu vai kaikkien etu – mitä tapahtuu hyvinvoinnille?

Hyvinvointivaltion olemassaoloa uusliberalismi koettelee, jos hyvinvoinnin mittarina pidetään yritysten tuotteita ja voiton maksimointia osakkeenomistajille, Sipola sanoo. Tällöin nimittäin oma etu menee muiden edelle, ja toisista tulee helposti vain "haitakkeita" tai epämääräisenä massana, hän jatkaa. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo (Mikä maksaa?) kuitenkin toteaa, että Suomessa keskustellaan paljon hyvinvointivaltiosta ja se koetaan yhteiseksi asiaksi. "Suomalaiset myös samaistuvat vahvasti kansallisvaltioon nimeltä Suomi", Hiilamo sanoo.

Hiilamo sanoo, että vaikka uusliberalismi onkin vähentänyt köyhyyttä se on lisännyt tuloeroja. Kuitenkin moni ekonomisti on tullut siihen tulokseen, että tuloerojen kaventaminen auttaa talouskasvussa. Lisäksi vulgääri uusliberalismi koki kukoistuksensa 2000-luvun alussa ja on siten hiipumaan päin, väittää Hiilamo. Maailmalla yleisesti on havahduttu siihen, että talouskasvun tavoittelussa oman edun edelle väistämättä kiilaa monia tekijöitä, kuten huoli ympäristöstä ja vaatimukset sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.

Lähteet: Uusliberalismi (?) hyveen uhkana, 6.1. 2013 Risto Harisalo, Ajatuspaja Libera; Uusliberalismi talousaiheisten pääkirjoitusten taustana, Heli Katajamäki VAKKI Publications 2, 2013. Viestintätieteiden laitos, Vaasan yliopisto; Kohti globaalia keynesiläisyyttä, Heikki Patomäki, Ulkopolitiikka 1/2013; Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Helsinki, 2003.

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto