Hyppää pääsisältöön

Uusliberalismi löysi tiensä Suomeen ja kyseenalaisti hyvinvointivaltion

Uusliberalistinen talouspoliittinen suuntaus on lisännyt vaikutusvaltaansa Suomessa jo 1970-luvulta lähtien. Uusliberalismista keskustellaan toimittaja Seppo Konttisen radio-ohjelmassa Vieraan valinta (2007). Toimittaja Juho-Pekka Rantalan toimittamassa Mikä maksaa? -radiosarjan osassa Miten uusliberalismi tuli Suomeen? (2015) aiheena on uusliberalismin vaikutus suomalaiseen talouspolitiikkaan ja hyvinvointivaltion olemassaoloon.

Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus, jolla on taloustieteellinen perusta. Uusliberalismin mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia. Sen tunnusmerkkeinä pidetään tiukkaa talouskuria, valtion omaisuuden yksityistämistä, yksityisen sektorin toiminnan kannattavuuden parantamista ja sääntelyn vähentämistä. Uusliberaali talouspolitiikka tavoittelee myös taloudellista toimintaa säätelevien normien vähentämistä ja tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion purkamista.

"Uusliberalismi on aikakautemme tärkein ilmiö"

Radio-ohjelmissa todetaan, ettei uusliberalismin teoria ole yhtenäinen ja se on saanut eri muotoja eri aikoina. Joidenkin teoreetikkojen näkemykset ovat kuitenkin nousseet toisia merkittävimmiksi talouspolitiikan suunnannäyttäjiksi. Yksi heistä on yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi ja ekonomisti Milton Friedman (1912–2006). Toimittaja ja tietokirjailija Simo Sipola (Mikä maksaa?) nostaa esiin myös itävaltalaisen taloustieteilijän Friedrich von Hayekin (1899–1992). Molemmat vaikuttivat yleiseen keskusteluun voimakkaasti ensin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, sittemmin muualla maailmassa 1960–1970-luvuilla, jonka jälkeen uusliberalistinen taloussuuntaus syrjäytti vähitellen keynesiläisen talousteorian. Keynesiläisyyden mukaan julkinen sektori voi olla tuottava ja valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua.

Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki (Vieraan valinta) toteaa, että uusliberalismia voidaan pitää aikakautemme tärkeimpänä ilmiönä, joka on jatkunut jo varsin pitkään.

Globaalin talouden historiassa voidaan Patomäen mukaan erottaa kaksi kautta. Ensimmäistä kautta Patomäki kutsuu Bretton Woods -kaudeksi, jolloin rakennettiin Suomenkin kaltaisia hyvinvointivaltioita. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneellä Bretton Woods -järjestelmällä tarkoitetaan kansainvälisen talouden hallintajärjestelmää, jonka tavoitteena on pitää maailmantaloutta, erityisesti valuuttakursseja vakaana. Mutta 1970-luvulta lähtien kehittyi asteittain itseään vahvistava uusliberalisaation prosessi. Paluuta sodan jälkeiseen Bretton Woods -kauteen ei ole, koska valtio ei voi enää kontrolloida, vaan joudumme katsomaan asioita globaalista näkökulmasta, Patomäki sanoo.

Uusliberalismi löytää tiensä Suomeen

Simo Sipolan mielestä uusliberalistisen talousteorian tie Suomeen alkoi jo 1970-luvun alun öljykriisistä, joka pahensi maamme työllisyystilannetta, ja inflaatio kohosi samanaikaisesti. "Aikaisempien teorioiden mukaan nämä kaksi eivät saa olla samanaikaisesti koholla", Sipola toteaa. Sen vuoksi alettiin hakea päätösten tueksi uudenlaista talousteoreettista lähestymistapaa, koska koettujen teorioiden käyttöä ei pidetty vaikeassa taloustilanteessa oikeana vaihtoehtona.

1980-luvun alussa muutos Suomen talouspolitiikassa alkoi näkyä. Ja vaikka kriisivuodet hiljalleen väistyivät, Sipolan mielestä politiikka edelleen ohjasi taloutta ja yhteiskuntaa. Uusi muutos talouspoliittisessa päätöksenteossa näkyi vahvasti 2000-luvulta lähtien: nyt politiikot olivat luovuttaneet päätäntävallan markkinoille. Markkinoiden vallasta on seurannut säätelemättömyyden ihanne. Sipola kuitenkin toteaa, että markkinat ei lähtökohtaisesti ole huono asia. Sen sijaan se, että yritetään määritellä markkinoilla asioita, jotka eivät sinne sovi, on huono asia. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Suomessa vanhustenhuollon, jonka markkina-arvoa yritetään määritellä.

Asenneilmapiiri muuttui uusliberalismin myötä

2000-luvulla Suomessa alettiin kyseenalaistamaan ilmainen ja tehokas terveydenhuolto, julkisten rakennusten ja yleisten katujen kunnossapito sekä kohtuullisen kokoisten koululuokkien ja päiväkotiryhmien tarpeellisuus. Väitettiin, ettei Suomella ole enää varaa ylläpitää entisen kaltaista elintasoa. Siitäkin huolimatta, että Suomi oli 2000-luvun puolivälin jälkeen rikkaampi kuin koskaan. Miksi rahat eivät riitä? Patomäki näkee syynä sen, että uusliberalisaatio on tarkoittanut siirtymistä julkisesta yksityiseen, toisin sanoen julkisen kulutuksen sijasta on pidetty parempana siirtää rahaa varakkaamman väestönosan yksityiseen kulutukseen. Oleellista hänen mukaansa ei ole se, kykeneekö sinänsä melko pieni varakas kansanosa kuluttamaan saamaansa varallisuutta vaan se, että se pystyy omistamaan.

Filosofi Mikko Lahtinen (Vieraan valinta) uumoilee, että uusliberalismi on vaikuttanut voimakkaasti asenneilmapiiriin. Asennemuutos on synnyttänyt ajatuksen, että hyvinvointia ei voikaan enää jakaa tasapuolisesti kaikille. Lahtisen mukaan moni suomalainen on alkanut pitää tilannetta vääjäämättömänä tai luonnollisena eikä enää osata arvostaa tasavertaisuuden yhteiskuntaa.

Talouden uuskieli

Uusliberalismin on nähty vaikuttavan asenteiden lisäksi myös kieleen. Sipolan mukaan suomen kieleen on syntynyt talouden uuskieli. Hänen mukaansa se muistuttaa orwellilaista uuskieltä. Kirjailija George Orwellin teoksessa Vuonna 1984 (1949) uuskielellä pyrittiin tekemään toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla voisi ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä. Samalla tavalla talouden uuskielessä keksitään myönteiseltä kuulostavia termejä, joilla kuitenkin on käytännössä kielteisiä vaikutuksia, Sipola sanoo. Esimerkiksi hän ottaa sanan 'sopeuttaminen', jolla käytännössä tarkoitetaan julkisten menojen leikkaamista. Muita uusliberalistisen taloussuuntauksen uuskielen keskeisiä termejä ovat tuottavuus, tehokkuus, verotuksen keventäminen, kannustaminen.

Kieli määrittelee maailmankuvaamme.― Simo Sipola

Sipolan mielestä kansalaiset joko näkevät näiden myönteisten termien läpi tai sitten he ovat jo omaksuneet niitä osaksi omaa kielenkäyttöään. Tutkija Tiina Silvasti (Vieraan valinta) nostaa esiin uusliberalistisen puheentuottamisen. Sen erityisenä tavoitteena näyttäisi Silvastin mukaan olevan se, että esimerkiksi 'sosiaalinen oikeudennmukaisuus' tai ' hyvä elämä' on saatu kuulostamaan vanhanaikaisilta, joka sinällään koetaan kielteisenä. Hän myös ihmettelee sitä, miten puheen kautta meidät on vakuutettu, että Yhdysvaltojen sosiaalinen ja taloudellinen malli on se, jota meidän on seurattava. Siitäkin huolimatta, että lähes millä mittarilla tahansa mitattuna pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on tehokas, myös kustannuksiltaan.

Oma etu vai kaikkien etu – mitä tapahtuu hyvinvoinnille?

Hyvinvointivaltion olemassaoloa uusliberalismi koettelee, jos hyvinvoinnin mittarina pidetään yritysten tuotteita ja voiton maksimointia osakkeenomistajille, Sipola sanoo. Tällöin nimittäin oma etu menee muiden edelle, ja toisista tulee helposti vain "haitakkeita" tai epämääräisenä massana, hän jatkaa. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo (Mikä maksaa?) kuitenkin toteaa, että Suomessa keskustellaan paljon hyvinvointivaltiosta ja se koetaan yhteiseksi asiaksi. "Suomalaiset myös samaistuvat vahvasti kansallisvaltioon nimeltä Suomi", Hiilamo sanoo.

Hiilamo sanoo, että vaikka uusliberalismi onkin vähentänyt köyhyyttä se on lisännyt tuloeroja. Kuitenkin moni ekonomisti on tullut siihen tulokseen, että tuloerojen kaventaminen auttaa talouskasvussa. Lisäksi vulgääri uusliberalismi koki kukoistuksensa 2000-luvun alussa ja on siten hiipumaan päin, väittää Hiilamo. Maailmalla yleisesti on havahduttu siihen, että talouskasvun tavoittelussa oman edun edelle väistämättä kiilaa monia tekijöitä, kuten huoli ympäristöstä ja vaatimukset sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.

Lähteet: Uusliberalismi (?) hyveen uhkana, 6.1. 2013 Risto Harisalo, Ajatuspaja Libera; Uusliberalismi talousaiheisten pääkirjoitusten taustana, Heli Katajamäki VAKKI Publications 2, 2013. Viestintätieteiden laitos, Vaasan yliopisto; Kohti globaalia keynesiläisyyttä, Heikki Patomäki, Ulkopolitiikka 1/2013; Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Helsinki, 2003.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?