Hyppää pääsisältöön

Johannes Kastajan Pää. (Ja muita asioita muutama.)

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajon yläosa pienoiskoossa. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Johannes Kastajan Pää. (Ja muuta.)

Ollessani vasta pieni (kuten monet siihen aikaan) oli mummolassa Raamattu, joka oli niin iso ja paksu, että se painoi suunnilleen saman verran kuin yksivuotinen mullivasikka.

Mutta sei ollut siinä pahinta!

Sen (kaiketi) fraktuuralla ladotusta tekstistä en saanut selvää – varsinkaan kun en osannut lukea – mutta paha kyllä, kuvista sai selvää mainiosti.

Vieläkin muistelen karmeudella sen moniakin kuvia!

Esim!

Silmiin toistuvasti osunut Johannes Kastajan Pää valoi pikkupojan mieleen sellaista pelkoa, että edelleen tulee kylmät väreet ja outo pakko-olo siittä!

Tukka oli sillä Päällä runsas kuin David Hasselhofilla alkupään Ritari Ässissä, ja parta sellainen kuin on Leif Segerstamilla orkesteria lietsoessaan.

(Tai ei ehkä sentään niin paha parta.)

Mutta se pelottava pääasia: Miten voi olla irtonainen pää jollain!

Ja pakko oli olla, kerta oli oikein kuvakin, Raamatussa peräti. Sekoitti se mieltä ihmeesti.

Itsekseni usein katsoin sitä kuvaa. (Ehkä juuri sen takia minusta tuli tällainen kuin tuli.)

Ja illalla kun hankasin jalkapohjia vastakkain ennen nukkumaanmenoa sängyn reunalla, että irtokivet ja havunneulaset ja jalkapohjiin kenties litistyessään tarttunut rusina tai pari irtoaisivat, eivätkä tulisi sänkyyn – niin mietin, että toivottavasti en näe sitä Päätä jossain nurkassa fosforinhehkuisena ilmeillen ja äristen kuin terrieri.

Tai että ei tulisi uniin sisälle se partapirulainen. (Siis Johannes Kastaja, ei Segerstam.)

Mitä arvelette, onkohan joku muu ihmetellyt sitä Päätä?

Ja miksi sitä sanottiin Perheraamatuksi kerta ihan selvästi se oli K-18 -versio!

Pistää vihaksi tuommoinen. Liian outoa oli se!

Sitten toinen virhe, jota mietin usein.

Miksi pidetään pimennossa asioista? Ei pidettäisi!

Nimittäin, sen perusteella mitä vähän kuullut olen, on naisten vessa ihmeellinen paikka!

Menevät naiset sinne kaksittain tai kolmit- ja kuuluu sieltä hihitystä ja supinaa ja omituisia ääniä jotka eivät kuulu kunnolla, vaikka seisoisi miestenvessassa varpaillaan, jotta korva olisi lähempänä tuuletusventtiiliä, joka on samassa ”kanavassa” naistenvessan tuuletusventtiilin kanssa.

Niin kertokaa naiset, mitä sielä naistenvessassa oikein puuhataan.

Miestenvessassa kun ei tapahdu mitään kiinnostavaa, eikä siellä puhuta, kuin korkeintaan sanotaan, että ”ai, on jonoa”.

Muuten ei siellä suuta sitten auotakaan, kuin korkeintaan oksentamista varten. Ja se on lääketieteellinen, ei sosiaalinen avaus.

Miksi pitää olla useita naisia kerralla siellä? Vain puhe- , vaiko myös turvallisuus- tai muista, esoteerisistä syistä?

Mitkä ovat 5 yleisintä puheenaihetta, mitkä 3 harvinaisinta, mikä on erikoisin puheenaihe tai tapahtuma joka on sijoittunut naistenvessaan omassa historiassanne?

Miestenvessasta ei tosiaan ole paljon kertomista. Jos seinäkirjoituksista jätetään pois kirosanoja sisältävät jutut, niin mieleenpainuvin jonka minä muistan, oli runo Puion tornin miestenvessassa ajalta ennen nettiä ja jopa ennen Windowsta. Se kuului näin:

Elsa lapsen toi /
lapsi hyvin voi /
syö, ja tupakoi.

Uskon että naistenvessa on mieleä kiehtovampi paikka, silti puolelta Suomen kansaa salattu! Väärin on se asia. Auttakee sen korjaamisessa. Kiitos!

Sitten kolmas asia.

Luunapin ”rekyyli”.'

Jokainen joka on ampunut haulikolla tai muulla ”pitkällä pyssyllä” siten, että pyssyn perän ja olkapään välillä on klappia, hän tietää, että aseen perä rekyylistä jysähtää itsen olkaluuhun tosi kipeästi.

Mutta että sama riesa luunapin kanssa, se menee jo liian pitkälle!

Ensin verrokkitesti: Jos koetat vaikka kevyehköä lasipurkkia siirtää keskisormi-luunapilla, siten että keskisormen eka nivel jo ennen ampumista koskettaa purkkia, niin luunapin ampuessa siirtyy purkki (jos on tarpeeksi kevyt) eikä sormeen satu yhtään (0%).

Mutta jätäpä 3-4 cm klappia keskisormen ja lasipurkin väliin ja sitten ”ammu” purkkia kynsi-luunapilla, niin kyllä ottaa jumal'attoman kipeää!

Joku inertia-rekyyli kiventää sormea ihan sairaasti. (88%!) Ei mieti hurskaita ajatuksia hän, jonka kynsi dapsahtaa lasiin useiden kilopondien voimalla. Paholaista miettii! Äänekkäästi! (144 dB)

Minä vielä hyväksyn rekyylin aseessa (tosin rekyylittömiäkin, tai vähärekyylisiä, on tarjolla, mm. IWI Tavor ja Kriss Super V 45) mutta sormessa rekyyli on jo selkeää kiusantekoa.

Tätä asiaa jos alkaa miettiä yöllä, niin kyllä ei tule uni: liian vihainen nukkumaan!

Ihan niin kuin tässä ei olisi muuta tekemistä kuin kynsirekyylimurhemietteen tautta ähkiä sängyssään hiessä ja sellaisessa kuvittelu-vihassa, että itsen naamakin on punainen ja kiiltävä kuin baboaanin takapuoli. Kuka sellaista toivoo!

Toivoo:

nimim. Yksi monten puolesta. P.S. Olikin vielä yksi asia: Itsenäisyyspäivä.

Minä en tiedä asioita sillä tavalla, että voisin neuvoa toisia. Mutta saahan sitä silti arvella!

Tulee minulle itsenäisyyspäivää arvellessa mieleen kolme asiaa, tai neljä.

Moni on oikeasti kamalissa sotaolosuhteissa antanut henkensä, jotta voisi olla suomalaisilla hyvä, ainakin osittain kohtalaisen hyvin toimiva maa, nimeltä Suomi.

Niin ettei olisi joku stalinintapainen ”Isä Aurinkoinen” tai joku muu ulkomaalainen, kenties maineeltaan Stalinia hieman salonkikelpoisempi mutta sisäolemukseltaan mahdollisesti yhtä psykopaattisen oloinen ”Äidinmaan Isä” Suomen valtiaana, lähettämässä suomalaisia Helsingin rautatieasemalta Siperiaan, puuparakin pakkasessa palellen puunukkeja sisäkkäin sorvailemaan. Sen vuoksi on hyvä muistaa sotaveteraaneja. Isoista asioista on kyse, itsenäisyydessä.

Mutta sitten kohta kaksi. Mitä ajattelivat maamme puolustajanuorukaiset, nykyiset sotaveteraanit, mikä toive lieni heillä? Luultavasti ei kunniamerkit eikä -marssit, vaan ajatus, että saisivat omat sukulaiset, ja naapurit, lapset, jälkipolvet, elää ja kasvaa rauhassa, onnellisina ja terveinä.

Jälkipolvet tarkoittavat ainakin minun järkeni mukaan mm. tämän päivän nuorisoa.

Herääpi minusta kysymys: onko viestikapula sotaveteraaneilta otettu arvokkaasti vastaan ja laitettu huolellisesti menemään eteenpäin?

Onko nuorisosta pidetty huolta – vai onko esimerkiksi nuorten tietyn perusturvan hoitaminen jätetty niin retuperälle – nuukuuksissa tai tyhmyyksissä – että kun veteraanit ensin pelastivat Suomen – jälkipolville – niin sitten ne jälkipolvet on jätetty hunningolle? – Onko esimerkiksi kotien terveyden, nuorten mielenterveyden ja -sairauden suhteen nuukailtu niin, että Suomen toivo, nuoriso, yksilö yksilöltä yhä useammin tippuu kelkasta? Ei ole väite tämä, vaan kysymys.

Ja jos joku sanoo, että laitettaisiinhan ne asiat kuntoon, mutta kun ei ole rahhaa, niin siihen osaan sanoa vain, että on, on rahhaa:

Luin jostain tilaston (lienee kaiveltavissa esiin tarvittaessa) että tänä vuonna tapahtuu muutos, jonka jälkeen 1% maailman rikkaimmista ei enää omista saman verran kuin me loput 99% - vaan vuodesta 2016 lähtien 1% omistaa enemmän kun loput 99%. Miten voi, tuon 1:99-suhteen ajattelemisen jälkeen perustella itselleen tai toisille esimerkiksi sitä, että joku on koditon ja asiaa "ei vaan voida muuttaa, kun ei ole rahhaa"?

Rahhaa siis on! Pitää vain löytää missä se on. Ja käyttää sitä viisaasti. Joku keskifiksu perheenemäntä varmaan saisi 90% yhteiskunnan asioista kuntoon, kun saisi rahahanat ohjaukseensa viikonlopuksi, arvelemma.

Sitten kohta kolme. Itsenäisyys minun arveluni mukaan tarkoittaa sitä, että maa on vapaa. Ja vapaa maa tarkoittaa sitä, että kanslaiset ovat vapaita.

Mutta kuitenkin tiedämme, että vapaassa Suomessamme on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, naisia, lapsia, nuoria, miehiä, jotka kokevat omassa kodissaan tai koulussaan alistamista, väkivaltaa, pelkoa ja ahdistusta, koska joku oman tai toisen perheen jäsen psyykkisistä tai muista syistä pitää yhtä tai useampaa perheenjäsentä henkisen ja fyysisen väkivallan alla. Missä on itsenäisyys silloin? Missä ovat ne aikuiset, miehet ja naiset, jotka pystyisivät auttamaan tuossa uhassa?

Kuinka moni itsenäisen Suomen kansalainen ei ole itsenäinen? Miten siinä asiassa voisi auttaa, jos vaikka on itse naapurin setä tai täti, joka kuulee, näkee, epäilee jotain? Kuka osaa kertoa? Kunnan tai kaupungin puhelinvaihde osannee yhdistää sosiaalityöntekijälle, jolta voisi kysyä lisää, uskoisin. He kun molemmat ovat tätä varten olemassa, luulisin. Siis työmielessä ainakin.

Sitten kohta neljä. Kuten edelläolevasta käy ilmi, itsenäisyydessä on aihetta monenlaiseen pohdintaan, suruunkin.

Mutta me suomalaiset, jotka soitamme häävalssejakin mollissa, emme minusta saisi tehdä itsenäisyyspäivästä sellaista ylijuhlallista juttua, että lapsille melkein sanotaan ”ei saa juosta, nyt on itsenäisyyspäivä, täytyy kunnioittaa kuolleita”. On meillä tätä mollimieltä jo riittävästi minusta. Kunnioittaminen voinee olla myös iloista kiitollisuutta.

Luulisin, että pitää iloita kaikesta siitä hyvästä mitä on, ja olla kiitollinen siitä viestikapulasta, jonka olemme saaneet; lahjan päättää omista asioistamme.

Ja pitää kenties muistaa erään ihmisarvoa puolustavan järjestön iskulause, joka menee jotenkin niin, että On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota maailman pimeyttä. Saati sytyttää kaksi kynttilää.

Eli kynttilöitä kehiin, ja toimintaa silloin, kun on toiminnan aika, tekee mieli sanoa.

Jokaisella suomalaisella on oikeus henkiseen ja fyysiseen itsenäisyyteen. Kukaan ei ansaitse saada nyrkistä omassa kodissaan – tai muualla - ja jokaisen suomalaisen oikeus ja minusta velvollisuus on puhua jonkin järjellisen asiantuntijatahon kanssa silloin, kun ihmisoikeuksia loukataan – olipa se maailman äärissä tai naapurirapussa, seinän takana, tai koulussa, jossa lapsesi käy. Kirkollisessa yhteisössäsi. Tai omassa kodissasi.

Kuka se sanoi, että pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät eivät tee mitään.

En muista kuka se oli, mutta hyvin sanoi.

(Tarkistin Googlella Aamulehden blogista. Edmund Burke sen sanoi. Sitä en tiijä kuka Burke oli. Saattoi olla Amanuenssi, tai muu nero.)

Kuitenkin!

Hyvää itsenäisyyspäivää ja voimia ja toiveikkuutta arkeen.

”Yksi monten puolesta”

mk

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat