Hyppää pääsisältöön

150 Sibeliusta: "Olen saanut ihania teemoja viulukonserttiin"

Sibeliuksen viulukonserton teema
Sibeliuksen viulukonserton teema Kuva: Lotta Emanuelsson 150 sibeliusta

Elettiin 1900-luvun ensimmäisiä vuosia. Järvenpäähän rakennettiin kaunista Ainolaa, jonne Sibelius perheineen pääsisi rauhaan Helsingin humusta ja häiriötekijöistä. Samaan aikaan Sibelius rakensi toistakin monumenttia, viulukonserttoa d-molli.

Ensimmäinen maininta konserttosuunnitelmasta on jo syksyltä 1899. Luonnoksia ensimmäiseen osaan syntyi Italian Rapallossa keväällä 1901, samaan aikaan toisen sinfonian ensiaiheiden kanssa. Seuraavana syksynä Sibelius kirjoitti Ainolle: ”Olen saanut ihania teemoja viulukonserttiin”. Varsinainen sävellystyö tapahtui kuitenkin suhteellisen lyhyessä ajassa, Ainolan valmistumisen ohessa, sillä kantaesitys häämötti jo lähitulevaisuudessa.

Viulu oli Sibeliuksen oma instrumentti ja sille kirjoitettu konsertto hänelle erityisen tärkeä. Taiturilliseen mutta samaan aikaan sinfoniseen konserttoonsa hän valoi omia kariutuneita virtuoosin haaveitaankin. Aino Sibelius kertoi kirjeessään Axel Carpelanille, miten Janne kiivaan sävellystyön tiimellyksessä soitti ihania aiheitaan yötä päivää:

"Janne on ollut tulessa koko ajan (ja minä myös!). Hänellä on semmoinen paljous aiheita käymässä päälle, että hän on ollut kirjaimellisesti pyörällä päästään. Yöt läpeensä hän valvoo, soittaa ihmeen kauniisti, ei voi tempautua irti ihastuttavista sävelistä - hänellä on ideoita niin että sitä ei uskoisi. Ja kaikki aiheet niin kehityskelpoisia, täynnä elämää. Mutta jos olen tästä kaikesta nauttinut, niin olen minä kärsinytkin, ymmärtäkäähän Axel, naisen aivot eivät jaksa kestää taitelijan - luovan sellaisen - aaltoja, jotka toisinaan käyvät niin hurjina - niin hurjina että sitä pelkää."

Erinäisten epäonnisten vaiheiden jälkeen konserton kantaesitys oli kuitenkin antikliimaksi. Sen soitti keväällä 1904 lyhyellä varoitusajalla ja aivan liian vähällä valmistautumisella Helsingin musiikkiopiston viulunsoitonopettaja Viktor Novacek. Epäonnistuneen kantaesityksen ja muutaman myrkyllisen kritiikin jälkeen Sibelius veti konserton takaisin ja muokkasi sitä linjakkaampaan suuntaan. Tässä muodossa se on saavuttanut asemansa 1900-luvun levytetyimpänä ja mitä luultavimmin myös esitetyimpänä viulukonserttona.

(Lopuksi vielä pieni sivuhuomautus niille, joiden sisäinen punakynä tuntee levottomuutta otsikon sitaatin johdosta. Sata vuotta sitten suomen kieleen lainatut musiikkitermit eivät olleet vielä vakiintuneet: ’konsertti’-sanaa käytettiin sekä nykyisessä merkityksessään musiikkitapahtumasta että soolosoittimelle ja orkesterille sävelletystä teoksesta, josta nykyään tietenkin käytetään sanaa ’konsertto’. Sama koskee vielä nykyäänkin ongelmallisia teos- ja kokoonpanotermejä kvartetto/kvartetti, kvintetto/kvintetti ja niin edespäin. Vanhemmassa suomenkielisessä musiikkikirjallisuudessa esiintyy vielä sellaistakin viehättävää sanaa kuin jouhikvartetti (=jousikvartetto tai -kvartetti). Sanan taustalla lienee jonkinlainen sekaannus, joka johtuu siitä, että suomen kielessä sanat jousi ja jouhi ovat niin lähellä toisiaan; voi olla että perinnesoitin jouhikollakin on osuutta asiaan.)

Radion sinfoniaorkesteri soittaa Hannu Linnun johdolla Sibeliuksen viulukonserton d-molli Sibeliuksen 150-vuotisjuhlakonsertissa Hämeenlinnan Verkatehtaalla tänään 8.12. klo 19, solistina kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun viime viikolla voittanut yhdysvaltalainen Christel Lee. Konsertti kuultavana YLERadio1:ssä suorana lähetyksenä.

Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan neljäskymmenes osa.

  • Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Belgialaisen säveltäjä-sellisti-kapellimestari Jean-Paul Dessyn (s. 1963) tuore julkaisu vakuuttaa. Äänitteen keskiössä on viime vuonna valmistunut Sielunmessuja-teos.

  • Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Säveltäjä Johanna Senfterin (1879–1961) musiikkia on kuultu äänitteillä harvakseltaan. Senfter jakoi sävellysopettajansa Max Regerin tavoin harmonisen ja sävellysteknisen tekotavan, joka oli luonteeltaan varsin toisenlainen kuin samoihin aikoihin nousuaan tekevän Wienin toisen koulukunnan musiikillinen ajattelu.

  • Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Uusiseelantilainen säveltäjä Gemma Peacocke on omintakeinen tekijä, joka on luonut erilaisista tyylillisistä elementeistä luontevan synteesin. Lopputulos ei ole crossoveria tai edes jälki-crossoveria, vaan aito erilaisten tyylillisten elementtien sulautuminen.

  • Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Marie Samuelssonin (s. 1956) musiikkia sisältävä uusi julkaisu keskittyy säveltäjän orkesterimusiikkiin kahden orkesterin ja kapellimestarin voimin. Eri lähteistä koostetun kokonaisuuden vanhin teos Airborne Lines and rumbles löytyy reilun kymmenen vuoden takaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua