Hyppää pääsisältöön

Jani Parkkari: Jotkut miehet ovat saaria

Saari
Saari Kuva: Shutterstock saari

Neljä aihetta, joista voisi puhua enemmän.

Aluksi tietää kaiken, sitten ei mitään. Lopuksi tietää jotain. Ihan viimeksi tietää taas kaiken. En tiedä missä vaiheessa tuota elämän kiertokulkua olen. Sen tiedän, että olen 36-vuotias kahden lapsen isä, joka on kirjoittanut viimeisen vuoden työkseen perhe-elämästä. Lopetan nyt nämä työt, joten kokosin yhteen hajanaisia huomioita. Aiheita, joista olisi pitänyt kirjoittaa.

I

Englannissa on sanonta ”No man is an island”. Että kukaan ei ole saari ja että kaikki ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Se on huono sanonta. Olen tuntenut monia saaria. Nämä miehet ja isät eivät puhu syvimmistä tunteistaan kenellekään. Eivät puolisoilleen tai lähimmille ystävilleen. Heillä ei ole mitään miesten vuoroa, maagista löylytupaa, jossa avaudutaan. Saarien elämässä jokainen pidetään aina etäisyyden päässä. Miksi? En tiedä. Eivät he kerro. Näistä saarista pitäisi puhua enemmän julkisuudessa. Miten siellä meren keskellä pärjätään? Miksi silta mantereelle katkesi? Terapiasta olisi monelle apua, mutta se vaatisi jo lähtökohtaisesti toisen ihmisen kohtaamista, meren ylittämistä. Tämä matka jää useimmilla tekemättä.

II

Kaikista ei ole perhe-elämään. Paljon itkua ja hampaiden kiristystä syntyy, kun ihmiset yrittävät väkisin löytää onnen perheestä. Ei se vain ole kaikkia varten. Fiksu kokeilee kerran pari ja jättää leikin sikseen. Harvassa ovat fiksut. Moni vaihtaa perhettä kerta toisensa jälkeen. Perheonnea ylistävän kulttuurin keskellä ihmisen on erittäin vaikea hyväksyä, ettei hänestä välttämättä olekaan läheisyyteen, sitoutumiseen tai vastuunkantoon. Miten minusta ei siihen ole? Hyvään ihmisyyteen? Joku jossain on sen minulle luvannut. Kaiken ihmissuhdepuheen keskellä olisi hyvä muistaa, että perhe on vain yksi tie onneen. Se on median suosikkilapsi, mutta vain koska media heijastaa enemmistön käsityksiä. Niistä ei tarvitse välittää.

III

Suomalaisilla perheillä menee hyvin. Vuosittain syntyy noin 60 000 lasta, joista suurin osa kasvaa aikuisiksi ilman mitään terveysongelmia. Ei löydy vesselistä allergiaa, ei jotain mystistä yliherkkyyttä, ei niin minkäänlaista tarkkaavaisuushäiriötä. Syöpään sairastuu vuosittain noin 150 lasta. Enemmistö heistä paranee. Eikä mene huonosti vanhemmillakaan. Suurin osa elää parisuhteessa, joka kestää lasten aikuistumiseen saakka ja pidenpäänkin. Tästä tavallisesta perhe-elämästä kuitenkin harvemmin kirjoitetaan. Mitä siitä sanoisi? Sitä on ja sitä eletään? Media palvelee ihmisiä ja ihmiset haluavat draamaa. Se syntyy vaikeuksista ja niiden voittamisesta. Näitä tarinoita sitten etsitään toimituksissa kissojen ja koirien kanssa. Jokainen yksittäinen juttu pitää kutinsa, mutta pitkässä sarjassa kuva perhe-elämästä vinoutuu.

IV

Lasten elämänkulkuun voi vaikuttaa vain rajallisesti. Ammatti ja puoliso ovat kaksi isointa valintaa ihmisen elämässä. Kumpikin tehdään lähes arvaamalla, omia motiivejaan ei näe tai ymmärrä. Ammatinvalinta menee monesti tavalla tai toisella pieleen, väärän puolison valitsee noin puolet. Normaalin lapsuuden saanut ihminen kuitenkin selviytyy näistä takaiskuista. Jos sen pystyy tarjoamaan, on riittävän hyvä vanhempi. Kirjailija Hannu Raittila vertasi joskus vanhempaa kantorakettiin, jonka tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, irrottautua ja jäädä leijumaan ikuisiksi ajoiksi avaruuteen. Ei mitään lisättävää.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus