Hyppää pääsisältöön

Joululahjaksi hyvät unet

nukkuva nainen matkalaukussa
Adios. Menolippu Bora Boraan, kiitos! nukkuva nainen matkalaukussa Kuva: freeimages.com/Bob Knight kuolema korjaa univelat

Vanhemmat ovat kipeästi unen tarpeessa. Jotkut heistä ovat niin epätoivoisen väsyneitä, että haaveilevat jopa sairaalaan pääsystä. Tässä Marja Hintikka Liven kolme joululahjavinkkiä, joilla väsyneiden elämään tuikahtaa iloa ja toivoa.

Olen haaveillut karkaamisesta matkalaukun kanssa, toiseen kaupunkiin, junalla.

Lahjavinkki 1: yö hotellissa

Annetaan tänä jouluna vanhemmille se lahja, jota he hartaimmin toivovat. Suuren unikyselymme tulos on kiistaton: äidit ja isät haluavat nukkua. Tämä on joululahjamielessä hyvä uutinen: ilahduttaminen on todella helppoa!

Olen haaveillut hiljaisesta hotellihuoneesta, pehmeistä puhtaista lakanoista ja siitä, että saisin nukkua x-asennossa kahdeksan tuntia putkeen.

Suurena haaveena aina vauvavuonna on ollut, että saisin olla viikonlopun yksin hotellihuoneessa, juoda viiniä, katsoa telkkaria ja NUKKUA.

Oi, jos pääsisin hotelliin! Saisin illalla käydä kylvyssä ja mennä sitten nukkumaan. Haaveilen, että nukkuisin läpi yön ja heräisin aamulla virkeänä.


Haaveeni? Kahdentoista tunnin katkeamattomat unet ja erittäin hidas aamu.

Hotelliyö yksin tai yhdessä puolison kanssa tekisi monet pariskunnat onnellisiksi. Sukulaiset ja ystävät voisivat yhdessä kerätä joululahjaksi lahjakortin ja jakaa lastenhoitovastuun. Hotellin sijaan voidaan myös vaihtaa koteja pariksi yöksi, jos hotellilahja kävisi liian tyyriiksi. Ystävien koti voi tuntua melkein hotellilta, kun siellä saa hipsutella kahdestaan tohveleissa, ilman lapsia.

Haaveilen ihan vaan hyvistä unista pitkälle aamuun tai aamupäivään. Mieluummin kahtena aamuna peräkkäin, koska ensimmäisenä on vielä lapsiperheen rytmi ja silmät aukeaa valitettavan aikaisin. Toisaalta haaveilen myös ihan vain omasta ajasta, jolloin ei tarvitse katsoa kelloa ja miettiä milloin mennä, milloin tulla, haetaanko päiväkodista nyt vai heti jne. Tällaisia yksinkertaisia juttuja.

Lahjavinkki 2: apuvoimaa arkeen

Vanhemmat haaveilevat myös arkea helpottavasta avusta - siivoojasta, kokista ja hierojasta. Apuakin voi lahjoittaa, joko ammattilaistyönä tai kaveritalkoina. Saisitko kasaan kolmen vapaaehtoisen iskujoukon, suursiivousavuksi sitä toivovalle?

Kaipaan hyvää haltiatarta, joka heilauttaisi taikasauvaa ja talosta tulisi putipuhdas ja ruoka odottaisi valmiina.

Että joku voisi ottaa lapsen hoitoon pariksi päiväksi, että itse saisi ensin nukuttua yhden vuorokauden ja sen jälkeen tehtyä huolellisen siivouksen kotona.

Että saisin siivota yksin keskeytyksettä, ripustaa pyykit heti, olla puhumatta moneen tuntiin kenellekään ja löhötä sohvalla ilman velvoitteita monta tuntia.

Haaveilen siitä, että joku tuttava tai sukulainen soittaisi ja kysyisi, että kuinka minä voin ja mitä minulle kuuluu. Ja tarjoutuisi itse vaikka vähän apuun. Jos vaikka lapsi pääsisi yökylään joskus.


Olisi ihanaa, jos joku vaihtaisi lakanat ja saisin käydä suihkussa ja voisin illalla nukahtaa puhtaana puhtaaseen petiin.

Lahjavinkki 3: pientä luksusta

Väsyneet vanhemmat haaveilevat asioista, jotka ovat lapsettomille arkipäivää:

Unelmoin suihkussa käymisestä kaikessa rauhassa. Kirjan lukemisesta. Aamiaisen syömisestä. Kaikista sellaisista asioista, joiden luulin ennen lapsia olevan itsestäänselvyyksiä ja liian arkipäiväisiä edes juuri noteerattaviksi.

Olisi ihanaa päästä kahvilaan istumaan, ottaa chailatte ja juustokakun palanen. Tai jopa lämmin ateria ihan rauhassa syötynä. Se että olo olisi hetken iloinen ja rentoutunut eikä aina väsynyt ja kireä.

Haaveilen isosta kasasta suklaata.

Olen toivonut uppoavani vaahtokarkkimereen, niin että on ihanan pehmeä ja kevyt olo, enkä kuule mitään, koska ihanan pehmeät vaahtokarkit ovat tunkeutuneet korvakäytäviin saakka.

Pikkulasten vanhempien tarpeet tömähtävät perustasolle. Sauna, suklaa ja sänky ovat toivelistan kuuma kärki. Sinä voisit edustaa neljättä kovaa ässää, seuraa.

Haaveilen siitä, että saisin keskustella jonkun kanssa, joku tulisi kylään tai muuten edes kysyisi kuulumisiani. Käyn jätkuvasti mielessäni läpi omia tuntemuksia ja omat lapsuusmuistotkin puskevat pintaan väsymyksessä ja mielenmyllerryksessä, jonkun kanssa haluaisin käydä lapi noita ajatuksia.

Unelmoin viikonlopusta kotona. Haahuilusin vain yöpuvussa, nukkuisin, söisin jäätelöä suoraan purkista ja katsoisin Gilmore Girlsiä maratonina.

Olen haaveillut kasvohoidoista, kiireettömästä leffan katsomisesta ystävän kanssa ja ylipäätään siitä, että voisi lähteä jonnekin pois niin, että joku muu huolehtisi lapsesta.

Nyt haaveilen yhdestä vapaapäivästä kolmen lapsen hoidosta. Siihen kuuluisi kunnon salitreeni, sauna ja sen jälkeen hyvää ruokaa ja ehkä leffa. Jollekin arkipäivää, mulle luksusta.

...ettei kenenkään tarvitsisi muhia epätoivossa

Vanhemmat uskalsivat avautua kyselyssämme myös mustimmista hetkistään. Väsymys, neuvottomuus ja avun puute vievät elämänhalun ja unta aletaan kaivata, hinnalla millä hyvänsä.

Haaveilin, että saisin jonkun taudin tai joutuisin onnettomuuteen, että saisin maata sairaalassa pari viikkoa kivasti letkuissa ja vaikka vielä hyvässä lääkityksessä. Puolisoni totesi kerrottuani tämän, että "aha, minä toivon, että me päästäisi kahdestaan jonnekin lomalle edes viikonlopuksi, hotelli, valmiit ruuat, rauha ilman lapsia..." Järkytyin kun tajusin, miten nurjaksi oma ajattelumalli oli mennyt jo!

Kursivoidut tekstiosiot ovat otteita unikyselymme tuloksista.

Lisää ohjelmasta

Jenny valvomisurakan jälkeen
Jenny valvomisurakan jälkeen Kuva: Marja Hintikka/YleMHL jenny lehtinen
Lapsen menettäminen koskee ikuisesti. Marja Hintikka Live.
Lapsen menettäminen koskee ikuisesti. Marja Hintikka Live. Kuva: Koivistojen kotialbumi. lapsen menettäminen
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Joulukuusi ja koristeineen.
Joulukuusi ja koristeineen. Kuva: Pixabay joulu

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.