Hyppää pääsisältöön

Mitä suusi kertoo sinusta?

hammaslääkärin katse kun hän tekee hammastarkastusta
hammaslääkärin katse kun hän tekee hammastarkastusta Kuva: Yle kandit 3

Kun hammaslääkäri katsoo suuhun, hän näkee ainakin nämä yhdeksän asiaa. Vastaanotolla täytyy olla siis rehellinen, vaikka ei aina olisi jaksanutkaan harjata hampaitaan. Hammaslääkäriä kun ei kannata huijata, sillä huijaat silloin korkeintaan vain itseäsi.

1. Hoidatko säännöllisesti hampaitasi?

Jos olet hätäisesti pessyt hampaasi ennen hammaslääkäriin tuloa ja edelliset kaksi viikkoa ovat olleet pesemättä, et voi hammaslääkäriäsi hämätä. Ien punoittaa ja vuotaa herkästi plakin aiheuttaman ientulehduksen vuoksi, vaikka hampaiden pinnat ovatkin nyt puhtaat.

Et voi hammaslääkäriäsi hämätä

2. Hampaiden reikiintyminen johtuu hammasbakteerista.

Reikä voi näkyä kolona hampaan pinnalla, mutta ei välttämättä, vaan reikä voi olla piilossa hammasvälissä tai kiilteen alla.

3. Elämäntavat voivat näkyä hampaista.

Kahvi, tee, punaviini tai tupakka voivat aiheuttaa värjäymiä hampaiden pinnoille.

4. Hampaat voivat kulua monista syistä ja kuluminen voi aiheuttaa vihlomista.

Happamat juomat ja ruoat voivat liuottaa hampaan pintaa. Pitempään jatkuneet happamat röyhtäykset voivat myös liuottaa hampaan pintaa. Hampaiden narskuttelu voi kuluttaa hampaita ja liian kovalla voimalla tehty hampaiden harjaus voi kuluttaa ienrajan hammaspintaa.

Happamat juomat ja ruoat voivat liuottaa hampaan pintaa.

5. Ihmisillä on maksimissaan 32 hammasta, jos kaikki neljä viisaudenhammastakin puhkeavat suuhun.

Ihmisellä voi olla synnynnäisesti puuttuvia hampaita, mutta toisaalta ylimääräisiäkin hampaita esiintyy.

6. Yläleuan ja alaleuan hampaat purevat yleensä tukevasti vastakkain.

Joskus joudutaan tekemään oikomishoitoa purennan korjaamiseksi.

7. Kielen rakenne vaihtelee ja esim. uurrekieli, karttakieli ja karvakieli ovat kielen normaaleja ulkonäköjä.

Kielen reunassa voi näkyä hampaiden painaumia, hammaslääkärit puhuvat ”piparkakkureunasta”.

Uurrekieli, karttakieli ja karvakieli ovat kielen normaaleja ulkonäköjä

8. Suun limakalvojen ja suunpohjan terveydentila tarkistetaan hammastarkastuksen yhteydessä.

On erittäin tärkeää, että mahdolliset limakalvomuutokset löydetään ajoissa.

9. Leukanivelistä voi kuulua naksumista

Tämä on yleistä eikä usein vaadi mitään hoitoa.

EHL, dosentti Ritva Näpänkangas
dos, EHL Ritva Näpänkangas EHL, dosentti Ritva Näpänkangas Kuva: Yle kandit 3
Asiantuntijana: dosentti, erikoishammaslääkäri Ritva Näpänkangas Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta

Kandit

  • Testaa, onko sinusta eläinlääkäriksi!

    Tee leikkimielinen testi, millainen eläinlääkäri olisit!

    Oletko aina rakastanut eläimiä ja hoivannut niitä mielelläsi? Tee leikkimielinen testi ja selvitä, piileekö sisälläsi salainen eläinlääkäri, joka vain odottaa vapauttamista!