Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pasi Toiviainen pääkuva

30 miljoonan vuoden ilmastoloikka – vuorokausi toivon ja epätoivon vuoristoradalla

Ihmisiä Pariisin ilmastokokouksessa 2015.
Kokousväkeä Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Ihmisiä Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen

Juokseminen erilaisesta tilaisuudesta toiseen täällä Pariisin ilmastokokouksessa on melkoista hässäkkää ja samalla tunnelmat vaihtelevat hetkestä toiseen käsittämättömästä toiveikkuudesta pienoiseen ahdistukseen – ihan tilaisuudesta ja puhujasta riippuen. Toistaiseksi olen etupäässä seurannut tutkijoiden ja erilaisten asiantuntijoiden esityksiä. Samaan aikaan toisissa saleissa toki viilataan – suljettujen ovien takana – itse sopimustekstiä, josta uusin luonnos on julkaistu juuri äskettäin (keskiviikkona iltapäivällä). Seurailen senkin kehitystä.

Se tunnelmien vuoristorata, jonka kyytiin olen viimeisen vuorokauden kuluessa osunut, on kulkenut seuraavasti:

Talouskasvu vaarantaa 2 asteen tavoitteen

Ensimmäinen täällä COP 21:ssä seuraamani sessio oli minun näkökulmastani juuri asian ytimessä. Sen otsikko kuului ”Globaali hiilibudjetti tavoitellun 2 asteen polun näkökulmasta” eli luvassa oli huippuasiantuntijoiden näkemyksiä 2 asteen tavoitteen saavutettavuudesta. Tärkeä keskustelu siis.

Kevin Anderson puhuu Pariisin ilmastokokouksessa 2015.
Professori Kevin Anderson (toinen oikealta) puhuu Pariisin ilmastokokouksessa. Kevin Anderson puhuu Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen
Ei ehkä lainkaan yllättäen, mitään viisasten kiveä ei löydetty. Suurimman vaikutuksen minuun – ja spontaaneista aplodeista päätellen myös muihin – teki professori Kevin Anderson (Tyndall Centre). Hän muun muassa totesi, että kun puhutaan 2 asteen tavoitteen saavutettavuudesta, kyse ei millään tavalla ole optimismista tai pessimismistä, vaan realismista. Asiat pitää ottaa sellaisina kuin ne tieteen – ja täten parhaan mahdollisen ymmärryksen – valossa ovat. Sitten Andersson vielä lisäsi, että ”nykyinen talousjärjestelmä ei välttämättä ole yhteensopiva 2 asteen tavoitteen kanssa”.

Minuun Anderssonin näkemys tietysti kolahti. Samaa juuri vaadin eilisessä kirjoittuksessani; kasvuun perustuvan talousideologian kyseenalaistamista. Olin erinomaisen mielissäni saadessani ajatukselle vahvistusta.

Jopa 1,5 astetta on mahdollista – murros on jo käsillä

Toisessa seuraamassani tilaisuudessa samantapaista laajempaa kultuurisen murroksen tematiikkaa pohdiskeli myös Saksan kehitysinstituutin johtaja Dirk Messner. Hän esitteli kuvan portaittain etenevästä kulttuurisesta evoluutiosta ja huomautti, että ilmastokysymyksen suhteen pari tärkeää askelta ylöspäin on otettu.

Messnerin mukaan, kun ihmiskunta kohtaa jonkin ongelman, sen tiedostamisen ensimmäinen vaihe kuuluu, että ”jossakin taitaa olla ongelma”. Tämä samoin kuin seuraavakin vaihe – ”jossakin on ongelma” – ovat kuitenkin onneksi jo ohitettu. Nyt, täällä Pariisissa, Messnerin mielestä tajutaan sentään jo että, ”meillä on ongelma”. Asia on vihdoin ymmärretty kaikkien yhteiseksi. Kun vielä oivallettaisiin, että meidän on myös ratkaistava kyseinen onglema edessä olisi Messnerin mukaan enää se viimeinen askel tilaan, jossa yksinomaan hämmästelisimme, kuinka koskaan saatoimmekaan hyväksyä ilmastollisesti kestämätöntä elämäntapaamme.

Suurta arvojen muutosta kaipaili siis Messnerkin, joskaan ei sentään intoutunut haastamaan nykyistä talousjärjestelmää. Ehkä juuri siksi hän sai kaiken kuulostamaan, paitsi mahdollliselta, myös kovin helpolta ja kivuttomalta.

Tärkeimpänä konkreettisena esimerkkinään Messner käytti niin sanottua divestment-liikettä, johon liittyneet ilmoittavat luopuvansa fossiilisen energiantuotannon rahoittamisesta. Tähän mennessä fossiilienergiaan sijoittamisen ovat enemmän tai vähemmän hylänneet jo muun muassa Stanfordin yliopisto sekä muutamat muut yliopistot, suuret norjalaiset eläkerahastot Storebrand ja KLP, Saksan suurin vakuutusyhtiö Allianz sekä esimerkiksi San Franciscon, Seattlen ja Münsterin kaupungit. Vastaavasta päätöksestään kertoi äskettäin myös Nordea.

Pallo on näin ollen jo, ei ainoastaan liikkeellä, vaan vyörymässä. Yhtäkkiä 2 asteen rajoissa pysyminen tuntuikin aivan mahdolliselta.

Ja itse asiassa Messner piti esillä jopa 1,5 asteen rajoissa pysymistä. Hän kertoi, että hänen tutkimustensa mukaan siihen riittäisi koko maailman ilmastopäästöjen lopettaminen vuoteen 2050 mennessä. Meillä olisi siis vielä 35 vuotta aikaa. Valitettavasti minulta jäi kuitenkin kysymättä häneltä – vaikka häntä tilaisuuden lopuksi jututinkin – oliko tuo mainittu 1,5 asteen skenaario niin sanottu ylilyöntiskenaario eli vaatisiko se päästöleikkausten lisäksi myös hiilen imemistä pois ilmakehästä vuoden 2050 jälkeen. Täytynee joskus vielä tarkistaa tämä asia …

Tärkeimmät kynnysarvot määrittyvät: 2 astetta ja 4 astetta

Jäitä pahimman ilmastoalarmistin hattuun laittoi – tavallaan – myös Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimusinstituutin johtaja Hans Joachim Schellnhuber. Hän nimittäin julkisti uusia tuloksia tutkmuksistaan, joissa hän on selvittänyt erilaisten ilmastollisten muutosten laukeamisen kynnysarvoja. Hänen viestinsä vaikutti sikäli kovin lohdulliselta, että sen mukaan Länsi-Antarktiksen mannerjäätikön laajamittaiset romahdukset, El Niño -ilmiön merkittävä voimistuminen, merivirtojen äkillinen pysähtyminen sekä peruuttamattomat metsätuhot niin Amazoniassa kuin havumetsävyöhykkeelläkin vaatisivat ainakin 4 asteen lämpenemisen. Ikiroudan merkittävä sulaminen puolestaan alkaisi vasta 5 asteen paikkeilla.

Mainitut lukemat myös hyvin tukivat viime tekstissäni mainitsemaani Schellnhuberin aiempaa toteamusta siitä, että 2 ja 4 asteen maailmojen erona olisi ”ihmisen sivilisaatio”.

Minua itseäni odotti puolestaan Schellnhuberin uutisten valossa vääjäämätön pohdinta siitä, että viime kirjoituksessani esittämäni valistunut arvaus ilmastojärjestelmän keikahduksesta jo alle 3 asteen lämpenemisen seurauksena vaikutti nyt kovasti liioitellulta. Ehkä katastrofi tosiaan vaanii ”vasta” neljän asteen tietämillä. Ehkä keikahduspisteeseen onkin vielä matkaa ja turvamarginaalia.

Ehkä tästä – kaiken huomioon ottaen – vielä selvitään? Jos ei kuivin jaloin, niin kuivin vartaloin?

Toisaalta, tylyä Schellnhuberin viestissä oli se, että 2 asteen maailmassa koralliriutat ovat jo menetettyjä. Tyystin ja varmasti. Vastaavasti 2 astetta voi myös hyvin riittää varmistamaan sekä pohjoisen pysyvän merijään että vuoristojäätiköiden sulamisen. Grönlannin mannerjäätikkö on kokonaisuudessaan tuomittu viimeistään 3 asteen maailmassa. Ehkä sekin jo 2 asteessa.

Loikka 30 miljoonan vuoden takaiseen maailmaan ja ilmastoon

Viimeisin tieteellinen sessio, jota olen seurannut, koski puolestaan maapallon jääkehän eli kryosfäärin tulevaisuutta. Siellä muun muassa Dirk Notz (Max Planck Institute) muistutti, että viimeisten 30 vuoden aikana pohjoisesta merijäästä on tilavuudessa mitattuna menetetty jo kolme neljäsosaa. George Kaser puolestaan kertoi, että kaikki maailman noin 200,000 vuoristojäätikköä ovat sulamassa kiihtyvään tahtiin. Hänen mukaansa noin 70 prosenttia vuoristojäätiköistä on tuomittu sulamaan kokonaan jo nykyilmastossa. Jos lämpeneminen kuitenkin onnistuttaisiin pysäyttämään korkeintaan 2,6 asteeseen, pieni osa jäätiköistä voisi vielä säilyä. Ja niin edelleen.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin ikiroutatutkija Susan Natalin (Woods Hole Institute) esitys ikiroudan sulamisesta. Hän kertoi, että tähän mennessä maailman alun perin noin 14 miljoonasta neliökilometristä ikirouta-alueita noin 3 miljoonaa on jo sulanut. Lisäksi hän totesi, että parhaassakin tutkitussa tapauksessa – eli 2,6 asteen maailmassa – menetys olisi vuoteen 2100 mennessä vielä toiset 3 miljoonaa neliökilometriä lisää. Tuolloin ikiroudasta vapautuvat ilmastopäästöt olisivat lähes samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen nykyiset päästöt.

Hämmentävintä Natalin kertomassa on se, että se täysin mitätöi Schellnhuberin aiemman esityksen, jonka mukaan ikiroudan merkittävä sulaminen alkaisi vasta 5 asteen maailmassa. Natalin mukaan sen sijaan noin 4,5 asteen lämpeneminen sulattaisi aika tarkalleen puolet maailman ikirouta-alueista jo vuoteen 2100 mennessä. Valitettavasti uskon tässä asiassa enemmän Natalia. Schellnhuberin arvio tuntuikin jo heti kättelyssä, sanalla sanoen, uskomattomalta.

Susan Natali puhuu Pariisin ilmastokouksessa 2015.
Susan Natalin puheenvuoro. Susan Natali puhuu Pariisin ilmastokouksessa 2015. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen
Kun sitten intouduin session lopuksi kyselemään sekä Natalilta että muiltakin panelisteilta, voidaanko nykytietojen valossa arvioida, onko maapallon ilmastojärjestelmässä jokin kynnys, jonka ylittyessä koko systeemi muuttaisi tilaa (kuten viimeksi aprikoin), sain vastaukseksi oikeastaan vain hämmentynyttä muihin tutkijoihin vilkuilua. Tilaisuuden moderaattori, Pamela Pearson (ICCI), totesi, että oikeastaan eräänlainen systeeminen tilan muutos on jo väistämätön. Hän vertasi, että edessä on jo nyt nähtävissä aikahyppy sellaiseen maailmaan, joka vallitsi viimeksi noin 30–40 miljoonaa vuotta sitten. Aikana jolloin meret olivat nykyistä happamampia ja mannerjäätiköt huomattavasti nykyistä pienempiä. Käsittääkseni tuolloin merenpinta oli myös noin 20 metriä nykyistä korkeammalla.

Viimeistään tässä sessiossa kohtalainen ahdistus maailman menosta ui takaisin puseroon. Tunnelman viimeisteli loppupuheenvuoron pitänyt UNEPin johtava tutkija Joseph Alcamo, joka totesi, että elämme "vaarallista aikaa, koska meneillään on siirtymä aivan uudenlaiseen ilmastoon". Hänen mukaansa Pariisissa ollaan nyt tekemässä "liian vähän, liian myöhään".

Päivän päätteeksi

Kaiken kaikkiaan pitää todeta, että maailman tulevaisuus ja ihmisen saumat vaikuttavat kovasti erilaisilta riippuen siitä kenen kanssa kulloinkin keskustelee. Koko ilmastotieteen kenttä on niin hankala ja moniulotteinen, ettei kukaan – vaikka olisi kuinka asiantuntija – hallitse sitä kaikkea. Lisäksi epävarmuuksia on joka suuntaan.

Mitä taas itse varsinaisen ilmastosopimuksen suhteen tulee, käytännössä kaikki on vielä auki. Kävin juuri äsken – itse asiassa kesken tämän kappaleen kirjoittamisen – maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen pressitilaisuudessa uusimman sopimusluonnoksen sisällöstä ja hän totesi, että olemassa on edelleen ”ainekset sekä hyvään että huonoon lopputulokseen”. Ei sinänsä mitään yllättävää; vääntö sopimuksesta jatkunee aivan kokouksen viime hetkeen asti – ja vähän sen ylikin.Tämän taistelun tuoksinasta ja tunnelmista kirjoitan tarkemmin huomenna.
________

Muokattu 10.12.2015 klo 9.12. Korjattu pari kirjoitusvirhettä.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Tiede