Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pasi Toiviainen pääkuva

Ilmastosopimuksen kohtalonhetki – ongelmia oikeudenmukaisuudesta

Greenpeacen jääkarhu Aurora Pariisin ilmastoneuvotteluissa.
Täksi aamuksi neuvotteluja seuraamaan oli saapunut Greenpeacen toimesta jääkarhu Aurora. Greenpeacen jääkarhu Aurora Pariisin ilmastoneuvotteluissa. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen

Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen toiseksi viimeinen päivä on Pariisissa jo kääntymässä iltaan, mutta kaikki tärkeät kysymykset ilmastosovun suhteen ovat edelleen ratkaisematta. Valmiista sopimuksesta pitäisi periaatteessa voida päättää jo huomisen perjantain aikana, mutta kaikkien yhteisenä oletuksena on, että lauantaille se kuitenkin menee. Toivottavasti homma on paketissa edes silloin, eikä ainakaan käy niin, että ”sopu” jäisi kokonaan syntymättä.

Oikeudenmukaisten päästöjen ongelma

Se yksittäinen kaikkein tärkein asia vaikuttaa lukuisten puheenvuorojen perusteella olevan päästöleikkausten oikeudenmukainen jakaminen eri maiden kesken. Niin kehittyvät maat kuin monet paikalla olevat ilmasto-, ympäristö- ja kehitysjärjestötkin vaativat, että nimenomaan teollisuusmaiden on kannettava oma historiallinen vastuunsa ja leikattava päästöjään selvästi muita enemmän. Täällä hoetaankin toistuvasti sanaparia fare share, jolla vaaditaan, että joka maan on tehtävä se oma oikeudenmukainen osuutensa.

Kullekin maalle reilun, oikeudenmukaisen osuuden määrittely ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Nyt – vuoden 2009 Kööpenhaminan sopimusyrityksen epäonnistumisen jälkeen – käytössä on systeemi, jossa jokainen maa on saanut aivan itse määrittää, paitsi omat päästöleikkauksensa, myös sen nykymenon mukaisen päästöjen uskotun kasvuvauhdin, josta luvatut vähennykset lasketaan. Tämä on johtanut siihen, että jotkut vielä teollistumassa olevat maat ovat laskeskelleet omien päästöjen olevan nykymenolla jopa yli kolminkertaistumassa vuoteen 2030 mennessä. Kun tällaisesta huikeasta kasvu-urasta sitten luvataan leikata osa pois, se tuntuu ja näyttää heti valtavalta uhraukselta, vaikkei sitä todellisuudessa suinkaan ole. Joissakin tapauksissa vaikuttaakin siltä, että moiset päästöleikkauslupaukset ovat aivan nollalupauksia ja siten silkkaa silmänlumetta.

Tätä sekavaa tilannetta ei varmastikaan saada näissä neuvotteluissa ratkaistua, minkä voinee olettaa johtavan siihen, että sopimuksen kunnianhimon taso päästöleikkausten suhteen jää heikonlaiseksi. Nyt luvattuja suurempia päästöleikkauksia tuskin ollaan halukkaita antamaan ennen kuin laskentatavat saadaan edes auttavalla tavalla yhtenäisemmiksi ja se ”todellinen” oikeudenmukaisuus siten kaivettua paremmin esiin.

Ilmastotuhojen korvausvastuun ongelma

Vastaava oikeudenmukaisuuden dilemma on pahasti tukkeena myös siinä kohdin, kun sopimuksessa pitäisi määritellä, kuka – mahdollisesti – korvaa erityisesti kehitysmaille ilmastonmuutoksesta aiheutuvat vahingot. Kehitysmaiden ja kansainvälisten järjestöjen mielestä vastuu lankeaa jälleen teollisille maille, jotka ovat valtaosan tähänastisista kasvihuonekaasuista ilmaan jo syytäneet ja niiden avulla oman taloudellisen hyvinvointinsa ja asemansa rakentaneet. Heistä on väärin, että nyt kehitysmaat joutuvat kärsimään seurauksista paitsi nahoissaan, myös maksamaan ongelmien – kuten vaikka ympäristöpakolaisuuden – tuottamat kustannukset. Monet kehitysmaista kun ovat useiden tutkimusten perusteella ensimmäisinä tulilinjalla, kun esimerkiksi merenpinta kohoaa ja kuivuudet pahenevat.

Toisaalta, rikkaimmat teollisuusmaat taas ovat pääosin nihkeitä lupaamaan hulppeita summia tulevaisuuden ilmasto-ongelmien hoitoon, varsinkin kun jo Kööpenhaminassa kehittyville maille luvatun ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumisrahoituksen kasaan saaminen vaikuttaa erittäin nihkeältä. Vuoteen 2020 mennessä yksin tämän jo luvatun rahoituksen pitäisi nousta 100 miljardiin dollariin, mutta tästä summasta ollaan vielä kaukana (tosin vähän laskutavasta riippuen tämäkin).

Vaatimus puolentoista asteen rajasta Pariisin ilmastoneuvotteluissa.
Tavoitteeksi 1,5 astetta ja taloudellista tukea saarivaltioille, vaativat mielenosoittajat. Vaatimus puolentoista asteen rajasta Pariisin ilmastoneuvotteluissa. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen
Mielestäni tähän mennessä parhaan – ja aidoimman – luonnehdinnan siitä, mistä ilmastoneuvotteluissa nyt on kyse, antoi äskettäin Malesian Friends of the Earthin Meena Raman. ”Meneillään on poliittinen taistelu”, hän tiivisti. Vaikka etelän ja pohjoisen välinen raja ei enää ole samalla tavalla selvä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, samankaltainen vastakkainasettelu on yhä olemassa – vain entistä moniulotteisempana.

Pariisissa hyvä henki – johtaako se tulokseen?

Joka tapauksessa, kaiken kaikkiaan tunnelmat Pariisin kokouksessa ovat olleet monella tavoin erilaiset kuin vuonna 2009 Kööpenhaminassa, jossa viimeksi vastaavaa sopimusta yritettiin. Ensinnäkin kaikki tuntuvat kilpaa vakuuttavan maiden välillä vallitsevan vakaan tahdon ilmastonmuutoksen hillintään, ja jopa siitä, että maapallon lämpeneminen pitäisikin rajoittaa 2 asteen sijaan peräti 1,5 asteeseen puhutaan paljon enemmän ja – totta tosiaan – vakavammin. Kööpenhaminassa tällainen vaatimus jäi oikeastaan vain muutamien maiden oudoksi sivusta huuteluksi.

Eri asia sitten on, että onko vannotulla yhteisellä hyvällä tahdolla mitään todellista pohjaa, kun eri maiden antamat päästövähennyslupausten toteutuminen ei vielä käytännössä riittäisi rajoittamaan lämpenemistä edes alle tuon ”realistisemman” 2 asteen.

Myös puheenjohtajamaa Ranskan toimintaa kiitellään. Neuvottelut ovat kuuleman mukaan sinänsä edenneet jouhevasti ja hyvässä hengessä. Esimerkiksi Christian Aidin Mohamed Adow totesi tänään, että nyt olemassa oleva sopimusluonnos on selvästi paremmassa ja lupaavammassa kunnossa aiempien vastaavien kokousten loppuvaiheisiin verrattuna.

Lisäksi ihan miellyttävää on, että ilmastoskeptikot ovat loistaneet täällä lähinnä poissaolollaan – ellei sitten joukkoon lasketa tanskalaista ilmastohämmentäjää Björn Lomborgia, joka äsken käytävällä purjehti vastaan. Kuten brittipoliitikko Lord Prescott eilen huomautti, kun Kiotossa vuonna 1997 väiteltiin runsain mitoin ilmastotieteen tuloksista ja ilmastokriisin todellisuudesta, nyt moinen debatti on jo jäänyt taakse. Hyvä niin.

Vielä yhtenä erona Kööpenhaminaan on kyllä myös se, että kun Kööpenhaminan kokouksen aikaan Tanskassa värjöteltiin kylmyydessä ja satoi ihan kunnolla lunta, nyt meneillään on puolestaan kaikkien aikojen selvästi lämpimin vuosi. Samaan aikaan, kun päättäjät nyt Pariisissa pelaavat Greenpeacen Kumi Naidoon sanoin "poliittista pokeria panoksenaan lastemme ja lastenlastemme tulevaisuus", osissa Norjaa ja Britanniaa tulvii, ja Namibia on ennennäkemättömän kuivuuden kourissa. Intiassa on samaan aikaan läsnä jopa molemmat ääripäät: Chennain alue on veden vallassa ja Maharashtraa piinaa kuivuus. Ehkä tälläkin on vaikutusta.

Nyt, aivan uusimman sopimusluonnoksen julkistamisen pitäisi tapahtua vielä tänä iltana, mahdollisesti ihan tunnin parin sisään. Olisikohan siinä jokin ison luokan asia saatu jo ratkaistua? Sitä, sen aiheuttamia reaktioita ja huomista loppuvääntöä odotellessa.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Tiede