Hyppää pääsisältöön

Tatu ja Patu pihalla -esitys on vielä hauskempi kuin kirja

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola
Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola

- Mä ihan tukehdun nauruun, huokasi kolmevuotias poikani katsomon hämärissä. Minua huvitti pikkuvanha ilmaus. Ja huvitti esityskin.

Olin omien ja siskoni poikien kanssa katsomassa turkulaisen Linnateatterin kiertue-esitystä Tatu ja Patu pihalla. Mukanani oli siten neljä todellista leikkimisen ammattilaista, jotka viettävät vapaa-aikansa pääosin hiekkalaatikolla, puunlatvassa tai mutaojassa.

Tatu ja Patu pihalla on dramatisoitu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen suosikkisarjan samannimisestä kirjasta. Opus on sarjan hilpeimpiä. Ainakin oma esikoiseni makoili 8-9-vuotiaana usein sängyllä kyseinen kirja kädessään kikatellen ja käkätellen. Naurunkestäviä juttuja siis.

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola
Esityksessä käydään läpi niin kesän kuin talvenkin pihaleikit. Kesään kuuluu söpöjä juttuja! Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola

Kirjan perusasetelma on yksinkertainen: Outolasta kotoisin ovat veljekset Tatu ja Patu kertovat asiaan perehtymättömille, mitä pihalla voi tehdä. Myös Linnateatterin esitys on oppitunti, jossa luodaan outolalainen silmäys pihaleikkien perusasioihin. Mitä kepeillä voi tehdä? Entä kävyillä? Miten rakennetaan maja? Miten leivotaan hiekkakakku?

Näyttelijät Sami Markus ja Jaakko Loukkola ovat rooleissaan hilpeitä ja selkeitä. Tyylilaji on selvästi hallussa: samat näyttelijät ovat aiemmin tehneet ohjaaja Sami Rannilan kanssa esityksen kirjasta Tatun ja Patun Suomi.

Mitä kepeillä voi tehdä? Entä kävyillä?

Tutun ja yllättävän yhdistelmä toimii näyttämöllä lystikkäästi. Otetaan vaikkapa jokaisen vanhemman inhokkiasia eli kuravaatteiden pukeminen hikoilevalle, tempoilevalle lapselle. Siinä ei ole mitään huvittavaa.

Mutta kun Tatu alkaa pukea Patua ja sanoo, että ”Todellinen ammattilainen ei pue itse. Hänet puetaan!”, purskahtaa koko katsomo nauruun. Hekotus jatkuu, kun Patu retkahtelee puettaessa Tatun päälle, kun kurahanskat eivät millään pysy kädessä.

Lopulta, kun tuttu kokokeltainen asu on vihdoin päällä, seuraa, luonnollisesti, seuraava repliikki: "Pissahätä!"
Ja niin koko pukemisurakka alkaa alusta. Tosielämässä: tuskallista. Teatterissa: uskomattoman hauskaa.

Kolmevuotiaan Alvarin mielestä esityksessä olivat parasta hiekkakakku, intiaani ja pieruvitsi. Saman ikäisen serkkupojan Noelin mielestä se, että kiipeiltiin puussa ja tehtiin majaa. Ja pieru, tietysti.
- Kirjassa on 22 tapaa käyttää käpyjä. Esityksessä oli vain yhdeksän. Mä olisin toivonut, että siinä olisi ollut mukana zombietanoiden hyökkäys, miettii 10-vuotias Otso. Muuten hän nautti näytelmästä, sen neuvoista, leikeistä ja lauluista suuresti.

Todelliset ammattilaiset olivat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä näkemäänsä: 9-vuotias Venne antoi 5/5 ja Otso 4 1/2 / 5. Kolmevuotiaat pistivät paremmaksi: he myönsivät Tatulle ja Patulle 50 ja miljoona tähteä. Teatteriesitys taitaa olla vielä kirjaakin hauskempi! Erittäin onnistunut sovitus siis.

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (oik) ja Jaakko Loukkola
Tatu ja Patu esittelevät kiipeilypuun prototyypin avulla kiipeilemistyylejä. Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (oik) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola
Todelliset ammattilaiset olivat tyytyväisiä näkemäänsä.

Itselläni on oikeastaan vain yksi kritiikin aihe. Minusta Tatun isot vaaleanpunaiset silmälasisangat olivat liian paksut ja leveät! Niitten läpi ei nähnyt näyttelijän silmiä juuri ollenkaan. Siksi Patu sai katsojiin läheisemmän kontaktin, kun taas Tatu jäi vähän etäiseksi.

Lopuksi varoitus. Tatu ja Patu neuvovat kirjassa ja näyttämöllä erilaisia puuhunkiipeämistyylejä. Ei-suositeltavien listalle pääsevät Peppu edellä -tekniikka, Ilman käsiä -tekniikka ja Ilman järkeä -tekniikka. Ketään ei yllättäne, että esityksen jälkeisenä iltana kävin pelastamassa pihapuusta eräänkin Peppu edellä -tyyliä testanneen pojan. Hän pääsi aika korkealle!

Penkkitaiteilija

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri