Hyppää pääsisältöön

Tatu ja Patu pihalla -esitys on vielä hauskempi kuin kirja

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola
Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola

- Mä ihan tukehdun nauruun, huokasi kolmevuotias poikani katsomon hämärissä. Minua huvitti pikkuvanha ilmaus. Ja huvitti esityskin.

Olin omien ja siskoni poikien kanssa katsomassa turkulaisen Linnateatterin kiertue-esitystä Tatu ja Patu pihalla. Mukanani oli siten neljä todellista leikkimisen ammattilaista, jotka viettävät vapaa-aikansa pääosin hiekkalaatikolla, puunlatvassa tai mutaojassa.

Tatu ja Patu pihalla on dramatisoitu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen suosikkisarjan samannimisestä kirjasta. Opus on sarjan hilpeimpiä. Ainakin oma esikoiseni makoili 8-9-vuotiaana usein sängyllä kyseinen kirja kädessään kikatellen ja käkätellen. Naurunkestäviä juttuja siis.

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola
Esityksessä käydään läpi niin kesän kuin talvenkin pihaleikit. Kesään kuuluu söpöjä juttuja! Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (vas) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola

Kirjan perusasetelma on yksinkertainen: Outolasta kotoisin ovat veljekset Tatu ja Patu kertovat asiaan perehtymättömille, mitä pihalla voi tehdä. Myös Linnateatterin esitys on oppitunti, jossa luodaan outolalainen silmäys pihaleikkien perusasioihin. Mitä kepeillä voi tehdä? Entä kävyillä? Miten rakennetaan maja? Miten leivotaan hiekkakakku?

Näyttelijät Sami Markus ja Jaakko Loukkola ovat rooleissaan hilpeitä ja selkeitä. Tyylilaji on selvästi hallussa: samat näyttelijät ovat aiemmin tehneet ohjaaja Sami Rannilan kanssa esityksen kirjasta Tatun ja Patun Suomi.

Mitä kepeillä voi tehdä? Entä kävyillä?

Tutun ja yllättävän yhdistelmä toimii näyttämöllä lystikkäästi. Otetaan vaikkapa jokaisen vanhemman inhokkiasia eli kuravaatteiden pukeminen hikoilevalle, tempoilevalle lapselle. Siinä ei ole mitään huvittavaa.

Mutta kun Tatu alkaa pukea Patua ja sanoo, että ”Todellinen ammattilainen ei pue itse. Hänet puetaan!”, purskahtaa koko katsomo nauruun. Hekotus jatkuu, kun Patu retkahtelee puettaessa Tatun päälle, kun kurahanskat eivät millään pysy kädessä.

Lopulta, kun tuttu kokokeltainen asu on vihdoin päällä, seuraa, luonnollisesti, seuraava repliikki: "Pissahätä!"
Ja niin koko pukemisurakka alkaa alusta. Tosielämässä: tuskallista. Teatterissa: uskomattoman hauskaa.

Kolmevuotiaan Alvarin mielestä esityksessä olivat parasta hiekkakakku, intiaani ja pieruvitsi. Saman ikäisen serkkupojan Noelin mielestä se, että kiipeiltiin puussa ja tehtiin majaa. Ja pieru, tietysti.
- Kirjassa on 22 tapaa käyttää käpyjä. Esityksessä oli vain yhdeksän. Mä olisin toivonut, että siinä olisi ollut mukana zombietanoiden hyökkäys, miettii 10-vuotias Otso. Muuten hän nautti näytelmästä, sen neuvoista, leikeistä ja lauluista suuresti.

Todelliset ammattilaiset olivat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä näkemäänsä: 9-vuotias Venne antoi 5/5 ja Otso 4 1/2 / 5. Kolmevuotiaat pistivät paremmaksi: he myönsivät Tatulle ja Patulle 50 ja miljoona tähteä. Teatteriesitys taitaa olla vielä kirjaakin hauskempi! Erittäin onnistunut sovitus siis.

Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (oik) ja Jaakko Loukkola
Tatu ja Patu esittelevät kiipeilypuun prototyypin avulla kiipeilemistyylejä. Linnateatterin Tatu ja Patu pihalla -esitys. Rooleissa Sami Markus (oik) ja Jaakko Loukkola Kuva: Linnateatteri/ Marko Korkeaniemi jaakko loukkola
Todelliset ammattilaiset olivat tyytyväisiä näkemäänsä.

Itselläni on oikeastaan vain yksi kritiikin aihe. Minusta Tatun isot vaaleanpunaiset silmälasisangat olivat liian paksut ja leveät! Niitten läpi ei nähnyt näyttelijän silmiä juuri ollenkaan. Siksi Patu sai katsojiin läheisemmän kontaktin, kun taas Tatu jäi vähän etäiseksi.

Lopuksi varoitus. Tatu ja Patu neuvovat kirjassa ja näyttämöllä erilaisia puuhunkiipeämistyylejä. Ei-suositeltavien listalle pääsevät Peppu edellä -tekniikka, Ilman käsiä -tekniikka ja Ilman järkeä -tekniikka. Ketään ei yllättäne, että esityksen jälkeisenä iltana kävin pelastamassa pihapuusta eräänkin Peppu edellä -tyyliä testanneen pojan. Hän pääsi aika korkealle!

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri