Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Vaihtoautojen mainonnassa pimitetään kolaritietoja

Kolariauto liikkeen pihalla
Kolariauto liikkeen pihalla Kuva: YLE lunastusauto

Kun kolarivahinko on riittävän iso, vakuutusyhtiö lunastaa auton. Huomattavan moni lunastusauto palaa kuitenkin korjattuna myyntiin. Kuningaskuluttaja tutki kolariautojen mainontaa: Lunastuksesta ei kerrottu yhdessäkään myynti-ilmoituksessa. Jos ostaja ei saa tietoa auton lunastustaustasta, hän voi vaatia jälkikäteen hyvitystä.

Suomessa rutataan lunastuskuntoon noin 17 000 henkilöautoa vuodessa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin rekisteritiedoista voi arvioida, että näistä autoista vuosittain noin 7000 kappaletta palaa tien päälle korjattuna.

Vakuutusyhtiöiden lunastusautoja myydään kenelle tahansa korjattavaksi. Joskus auto oiotaan aluksi omaan käyttöön, joskus suoraan myyntiin. Autoja ostavat korjattavaksi sekä yksityishenkilöt että yritykset. Lunastus ei tarkoita aina isoa vauriota.

Korjattujen lunastusautojen turvallisuudesta on käyty paljon keskustelua. Katsastajan mielestä korjaamista ei valvota riittävän hyvin.

Ruotsissa vakuutusyhtiöt eivät myy lunastettuja kolariautoja yksityishenkilöille korjattavaksi turvallisuussyistä.

Vuosittain noin 7 000 lunastusautoa palaa tien päälle korjattuna.

Lunastusauto voi päätyä myyntiin periaatteessa mihin tahansa autoliikkeeseen. Asiakkaan on syytä olla varuillaan, sillä autoliikkeet panttaavat usein tietoa lunastuksesta.

Asiakkaan on kuitenkin hyvä tietää mahdollinen lunastus – lunastus laskee hyvityshintaa joskus jopa kymmeniä prosentteja, jos auton vaihtaa myöhemmin.

Kolaroituja autoja
Kolaroituja autoja Kuva: YLE lunastusautot

Kukaan ei kertonut lunastuksesta ilmoituksessa

Kuningaskuluttaja teki ison selvityksen siitä, kuinka korjattuja lunastusautoja mainostetaan. Trafin avulla saimme selville joukon henkilöautoja, joille on tehty vuoden 2012 jälkeen ”vaurioituneena poisto” liikennekäytöstä, mikä tarkoittaa lunastusta.

Tämän jälkeen ongimme Autotalli.comin myynti-ilmoituksista autoja, jotka täsmäävät Trafin antamiin rekisteritunnuksiin.

Lopputuloksena löytyi 62 ilmoitusta, joissa mainostettiin korjattua lunastusautoa. Yhdessäkään niistä ei mainittu sanaa lunastus.

Vain yhdeksässä ilmoituksessa oli jonkinlainen viittaus mahdolliseen korjaukseen tai lunastukseen, esimerkiksi termi ”kaksikilpinen” tai ”osia vaihdettu”.

Tällaiset sanat eivät kuitenkaan aina herätä tavallista auton ostajaan epäilemään, että kyse on auton arvoa laskevasta lunastuksesta.

Myyjän suukin pysyi kiinni

Otin myös yhteyttä kahteen isoon autoliikkeeseen selvittääkseni, mitä myyjä kertoo auton lunastuksesta puhelimessa ja paikan päällä.

Kuvakaaappaus autoliikkeen ilmoituksista
Kuvakaaappaus autoliikkeen ilmoituksista Kuva: Kuvakaappaus J. Rinta-Joupin ja Kamuxin myynti-ilmoituksista/kuvankäsittely YLE lunastusautot

J. Rinta-Joupin Helsingin myymälä mainosti kolarikorjattua Kia Piacantoa. Lunastuksesta ei kerrottu netti-ilmoituksessa eikä puhelimessakaan, kun soitin liikkeeseen ja kerroin tulevani katsomaan autoa.

Myyjä ei kertonut lunastuksesta silloinkaan, kun esitteli autoa.

Paikallisjohtaja Jarmo Pääkkönen J. Rinta-Joupista toteaa, että lunastustiedon puuttuminen johtuu inhimillisestä virheestä.

Lunastustiedon puuttuminen johtuu inhimillisestä virheestä― Jarmo Pääkkönen, J. Rinta-Jouppi
.

- Tällä kertaa ajoneuvon lisätietokenttään on jäänyt syöttämättä tieto ajoneuvon uudelleen rekisteröinnistä, ja tieto ei ole välittynyt hintalappuun, nettiin eikä muulle henkilökunnalle, sanoo Pääkkönen.

Hänen mukaansa ostaja olisi kuitenkin saanut tiedon Kian lunastuksesta ennen kaupan tekemistä.

Kamuxissa kävi samalla tavalla kuin J. Rinta-Joupilla. Liike mainosti korjattua Volkswagen New Beetleä, mutta tietoa lunastuksesta ei löytynyt nettimainoksesta – eikä lunastuksesta kerrottu soittaessani liikkeeseen eikä silloinkaan, kun autoa minulle esiteltiin.

Konsernijohtaja Juha Kalliokoskikin vakuuttaa, että lunastuksesta olisi kerrottu ennen kaupan tekoa.

Kalliokosken mukaan osa Kamux-ketjun liikkeistä ei ole kertonut lunastuksesta autojen nettimainoksissa. Käytäntö muuttuu nyt.

- Johtoryhmä on päättänyt, että ne tiedot laitetaan nettiin, sanoo Kalliokoski.

Kolaroitu auto
Kolaroitu auto Kuva: YLE lunastusautot

Asiakas voi vaatia hyvitystä

Joskus auton ostaja ei saa missään vaiheessa kaupankäyntiä myyjältä tietoa lunastuksesta. Silloin kyseessä on tiedonantovirhe. Tällöin ostaja voi vaatia jälkikäteen hyvitystä, kuten hinnanalennusta.

Lunastuksesta ja siihen liittyvästä kolarista ei voi kertoa asiakkaalle autoliikkeen ammattikielellä, kuten termillä ”kaksikilpinen”.

Hinnanalennus voi olla enimmillään 30 prosentin luokkaa.

Tarvittaessa autoliikkeen on todistettava esimerkiksi kirjallisin dokumentein, että lunastustieto on annettu asianmukaisesti.

Vaikka korjaukset olisi tehty erinomaisesti, lunastus lähtökohtaisesti laskee auton arvoa. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuissa on tyypillisesti suositeltu 10 – 30 prosentin hinnanalennusta, jos lunastuksesta ei ole kerrottu.

Hinnanalennus riippuu esimerkiksi auton iästä. Parin autoliikkeen mukaan lunastuksesta johtuva hinnanalennus voi olla enimmillään ainakin 30 prosentin luokkaa.

Näin tarkistat onko auto lunastettu:

  • Tilaa ajoneuvon historiatiedot esim. Trafilta.
  • Lunastukseen johtaneesta kolarista kertoo maininta vaurioituneena poisto ja vakuutusyhtiön nimi omistajien joukossa.
Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.