Anni Alatalo
Yle
Hänellä oli ura. Hän halusi myös lapsen, mutta epäröi kertoa haaveestaan työpaikalla, koska pätkäsopimukset, ylennykset, urasuunnitelmat ja palkkakehitys. Kun lapsen tulo kävi ilmi, hänet ohitettiin koulutussuunnitelmissa. Hänet unohdettiin kutsua palaveriin. Kun hän jakoi huolensa urakehityksestä tulevan kotona olon tähden, hänelle sanottiin, että vuosi on lyhyt aika työelämässä.
Vanhemmuusvapaiden jälkeen hän aloitti työt. Hänen kehityssuunnitelmassaan ei lukenut muuta kuin edellisen vuoden tavoite: jää hoitovapaalle. Hänen eläkelaskelmassa oli kuoppa. Kun joku kysyi hänen työsuhteensa pituutta, hän joutui miinustamaan vanhemmuus- ja hoitovapaakuukaudet työvuosista. Hänen CV:stään puuttui vuosi.
Vuosi kotona oli opettanut hänelle ennakoinnin ja aikatauluttamisen taidon. Työpäivän oli loputtava ennen kuin päivähoito meni kiinni. Iltatyö vaati perheen toisen aikuisen joustamista.
Työpaikalla häneltä kyseltiin, kuinka pieni ihminen pärjää jonkun muun kuin oman vanhempansa hoidossa.
Koska hän oli hankkinut yhden lapsen, hänen odotettiin saavan myös toisen – ehkä piankin. Siksi häntä ei otettu viisi vuotta kestävän kärkihankkeen johtoon, vaikka hän olisi ollut täysin pätevä siihen.
Hän jäi kollegoitaan useammin sairauslomalle järjestämään hoitoa sairaalle lapselle. Toisinaan hän myöhästyi aamupalaverista uhmaikäisen raivarien takia. Hänen kauluspaidastaan löytyi räkätahra ja läppärin välistä maissinaksu.
Ja koko ajan hän tunsi olevansa väärässä paikassa – lapsen kanssa ja ilman.
Oliko tarinan "hän" mies vai nainen?
Lisää ohjelmasta
