Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pasi Toiviainen pääkuva

Ilmastosopimus. Nyt. – Hyvät ja huonot uutiset

Tutkijoiden pressitilaisuus Pariisin ilmastoneuvotteluissa.
Tutkijat arvioivat uusimman sopimusluonnoksen sisältöä. Tutkijoiden pressitilaisuus Pariisin ilmastoneuvotteluissa. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen

Täällä Pariisissa tekeillä olevan maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen viimeisin luonnos lupailee, että maapallon lämpeneminen pysäytetään selvästi alle 2 asteen ja pyrkimyksenä on jopa pysyä 1,5 asteen rajoissa. Jos tämä teksti jää lopulliseen sopimukseen, sitä voitanee pitää läpimurtona. Se merkitsisi, että maailma on vihdoin tullut järkiinsä ja ilmastotieteilijöiden viesti on, paitsi kuultu, myös ymmärretty. Toisaalta tarkemmat tulkinnat tämänhetkisen paperin onnistuneisuudesta vaihtelevat.

Hyvät uutiset

Aloitetaan hyvistä uutisista. Niihin kuuluu ilman muuta jo tuo yllä toteamani maininta, että tavoitteeksi tulisi – vastoin kaikkia odotuksia – pysäyttää lämpeneminen, ei pelkästään 2 asteeseen, vaan jopa selvästi sen alle. Tämä kielii siitä vakavuuden asteesta, jolla ilmastokriisiin vihdoin kansainvälisessä politiikassa suhtaudutaan.

Hyväksi uutiseksi on ehdottomasti laskettava myös se, että sopimusluonnos on saatu hyvin putsattua ylimääräisistä hakasuluista, joilla merkitään erilaisia, neuvottelun alla olevia tekstivaihtoehtoja. Tässä mielessä se vaikuttaa erittäin määrätietoiselta ja käytyjä keskusteluja tehokkaasti kiteyttävältä esitykseltä. Toki neuvoteltavia kohtia vielä riittää, ja ainahan puheenjohtajamaan ehdotus voidaan pistää vaikka kokonaan uusiksi. Joka tapauksessa käsissä on nyt selkeä paperi, johon on uskoakseni helppo ottaa kantaa ja viedä sitä eteenpäin (tai huonommassa tapauksessa taaksepäin).

Mielenilmaus Pariisin ilmastokokouksessa 2015.
Mielenilmaus tiukan ilmastosopimuksen puolesta. Mielenilmaus Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen
Se taas, että luonnoksessa ei ole millään lailla korotettu maiden jo kokoukseen tultaessa antamia lupauksia siitä, kuinka suuria kansallisia päästövähennyksiä ne aikovat vuoteen 2030 mennessä tehdä, on minusta täysin ymmärrettävää. Täällä kokouspaikalla on käynyt päivänselväksi, että tässä asiassa ei varmastikaan saavuteta merkittävää edistystä ennen kuin päästöleikkausten laskentatavat saadaan kansainvälisesti yhtenäisemmiksi ja samalla – ja ehkä ennen kaikkea – ”oikeudenmukaisemmiksi”. Tai tarkemmin sanoen sellaisiksi, että niiden oikeudenmukaisuudesta voitaisiin saavuttaa edes jonkinlainen yhteisymmärrys.

Uskoakseni tiedemaailman seuraava tärkeä haaste ilmastopoliittisen tutkimuksen saralla onkin kehittää erilaisia laskentamalleja, joiden perusteella päästöleikkausten oikeudenmukaisuutta voidaan sitten arvioida. Loppupeleissä kyse on tietysti moraalisista tulkinnoista, mutta niiden pohjaksi voidaan varmasti tarjota erilaisia laskentatapoja, joiden avulla asiaa pohtia. Yksi helppo esimerkki olisi vaikkapa jakaa valtion päästöt väkiluvun mukaan ja sitten edetä kunkin ihmisen henkilökohtaisen päästökiintiön kautta. Tämäkään ei tosin ole mikään aukoton laskentatapa, koska eipä holtintonta väestönkasvuakaan voi lähtökohtaisesti pitää kestävän kehityksen mukaisena. Jotakin muutakin tarvitaan.

Pieni kyynisyyskin kyllä astuu kuvaan mukaan, sillä olen tänään saanut oppia, että kaipailemiani oikeudenmukaisuuslaskentoja on itse asiassa tehty jo parikymmentä vuotta. Silti koko kenttä on tältä osin yhä sekaisin. Joka tapauksessa, tulkintani mukaan tämä on se seuraava asia, joka on saatava kuntoon. Nyt Pariisissa tällainen päästövähennysten oikeudenmukaisuustarkastelu on myös ensi kertaa tyrkyllä kirjattavaksi itse ilmastosopimukseen.

Huonot uutiset

Tänään perjantaina kenties intensiivisin tunnelma on tähän mennessä vallinnut tiedotustilaisuudessa, jossa sopimusluonnosta arvioi joukko arvovaltaisia ilmastotutkijoita. Tämän session viesti oli yhtenäinen ja selvä: Asetettu tavoite on hyvä ja kunnianhimoinen, mutta luonnosta vaivaa paha sisäinen ristiriita. Luvatut vuoteen 2030 asti ulottuvat päästövähennystoimet eivät nimittäin riitä tavoitteeseen pääsemiseen eikä edessä vääjäämättä odottavalle hiilidioksidipäästöjen nollaamiselle ole asetettu minkäänlaista aikarajaa. Johan Rockström (Stockholm Resilience Centre) tiivistikin vallitsevan ristiriidan ”tutkijan näkökulmasta turhauttavaksi”.

Ristiriidan oikomiseksi tutkijajoukko vaati, että jos ja kun sopimukseen jokin lämpenemisen rajoitustavoite kirjataan, tämän saavuttamiseen tähtäävät toimet on mitoitettava sen mukaan. Professori Kevin Anderson (Tyndall Centre for climate change research) teki selväksi, että aivan sataprosenttisen varma mahdollisuus pysyä 1,5 asteen rajoissa on jo mennyt. Tavoitteen suhteen pelataankin riskipeliä ja lasketaan todennäköisyyksiä. Tässä suhteessa Andersonia täydensi Joeri Rogelj (IIASA), joka totesi, että noin 50/50-mahdollisuudella 1,5 asteen tavoitteen mukainen hiilibudjetti on käytetty loppuun jo kymmenessä vuodessa. Muutoksen olisi siis alettava heti. Lisäksi tämä tosiasia tarkoittaa sitä, että usein kuultu vaatimus, jonka mukaan 1,5 asteessa voitaisiin pysyä kunhan globaalit päästöt nollattaisiin vuoteen 2050 mennessä, on niin sanottu ylilyöntiskenaario (aivan kuten toissapäivänä uumoilin). Se siis vaatisi vuosisadan loppupuolella maailmalta negatiivisia päästöjä eli hiilen imemistä pois ilmakehästä – tavalla tai toisella.

Karu todellisuus astuu esiin myös jo vanhanaikaiseksi jäämässä olevan 2 asteen tavoitteen kanssa. Sen suhteen todettiin, että kohtuullisella todennäköisyydellä 2 asteessa pysymiseksi maailman ilmastopäästöt pitäisi nollata vuoteen 2070 mennessä. Edes tästä ei kuitenkaan ole luonnoksessa mainintaa. Ja lisäksi: myös tämä on ylilyöntiskenaario. Ilman jonkinlaisen planetaarisen hiili-imurin kehittämistä nollaraja tulee 2 asteenkin suhteen vastaan paljon ennen vuotta 2070.

Negatiivisten päästöjen – eli tuon esittämäni ”hiili-imurin” – realistisuuden suhteen tutkijat ottivat varovaisen kannan. Esimerkiksi Rockström huomautti, että haasteelliseksi voi osoittautua jo se, että maapallon nykyisetkin hiilivarastot, kuten metsät ja meret, pysyvät hyväkuntoisina ja elinvoimaisina. Hän varoitti, että tosiasiassa ne näyttävät pikemminkin jo nyt ”alkavan olla helisemässä”. Negatiivisten päästöjen varaan laskemista pidettiin yleisesti ottaen riskipelinä.

Samoin tutkijat varoittelivat tekstissä käytetystä hiilineutraaliuden käsitteestä. Heidän mukaansa se vaikuttaa toimivan sumuverhona, jonka turvin erilaisilla hiilinieluja lisäyksillä – kuten vaikkapa metsitysprojekteilla – pitkitetään niiden todellisten päästöleikkausten aloittamista.

Toimittajia työssään Pariisin ilmastokokouksessa 2015.
Toimittajia tutkijoiden madonlukuja kuulemassa. Toimittajia työssään Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Kuva: Yle / Pasi Toiviainen pasi toiviainen
Lopulta kaikkein tylyimmän arvion nykyisestä luonnoksesta antoi Anderson, joka totesi, että teksti on itse asiassa heikompi kuin kuusi vuotta sitten laadittu Kööpenhaminan julistus. Hän huomautti, että nyt sopimuksesta on esimerkiksi pudotettu pois lentoliikenne ja meriliikenne, joiden osuus päästöistä on kuitenkin merkittävä. Paine olisi pikemminkin saada kaikki mahdolliset päästöt sopimuksen piiriin, eikä suinkaan heikentää tilannetta entisestään.

Kylmää vettä kuulijoiden niskaan heitti myös Hans Joachim Schellnhuber (Potsdam Institute for Climate Impact Research), joka totesi, että aiempien ilmastokokousten historian perusteella tyypillisesti juuri nytkin käsillä oleva toiseksi viimeinen sopimusversio on ollut parempi kuin millaiseksi se lopullinen aikaansaannos on sitten muotoutunut.

Yhteenvetäen

On erinomaista, jos sopimukseen kirjataan aidosti kunnianhimoinen, jopa selvästi alle 2 asteen tähtäävä tavoite. Tämän jälkeen ei ainakaan jää enää epäselväksi, etteikö päästöjen vähentämisen pidä alkaa heti ja voimallisesti. Vaikka nyt Pariisissa aikaan saatava sopimus jäisi tavoitteseen tähtäävien toimenpiteiden suhteen vajavaiseksi, paine tulee tästä eteenpäin vain kasvamaan. Sikäli tärkeää on, että sopimukseen kirjattaisiin riittävän tiivis tahti, jonka mukaan päästöleikkauksia jatkuvasti tarkistetaan ja kiristetään.

Huomenna tiedetään taas enemmän. Kuten odotettua on koko ajan ollut, virallisen kokousajan puitteissa sopimusta ei kasaan saada.

Kommentit

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede