Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Runotyttö ja muusikkopoika

inhimillinen tekijä, yle tv1
Toimittaja Anne Flinkkilä, kirjailija Kaija Pispa ja muusikko Jaakko Löytty keskustelevat elämän kipupisteistä. inhimillinen tekijä, yle tv1 inhimillinen tekijä

TV1 keskiviikkona 16.12.2015 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 19.12. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden.

Muusikko Jaakko Löytty seilasi vauvana Afrikkaan lähetystyöntekijävanhempiensa kanssa. Kirjailija Kaija Pispa taas kasvoi Ylöjärvellä Tampereen kupeessa ison suvun ympäröimänä.

Kumpikaan ei tuntenut kuuluvansa mihinkään ja kun he, kaksi outolintua, kohtasivat, kaksi maailmanparantajaa löysi toisensa.

Toimittaja Anne Flinkkilän kanssa he pohtivat elämänsä kulkua, tärkeitä asioita ja kovia kipupisteitä.

Lapsuuden loppu

Jaakon varhaislapsuus Ambomaalla Lounais-Afrikassa oli villiä ja vapaata. Lapsuus loppui leikaten, kun tuli aika lähteä sisäoppilaitokseen kauas kotoa.

Pienen pojan koti-ikävä oli raastava ja Jaakko sanoo kantaneensa turvattomuuden ja myös katkeruuden tunteita aina aikuisikään asti.

Masennuksen siemenet

Kaija puolestaan kertoo, että vaikka oma suomalainen lapsuus oli toisenlainen, hän tunnistaa juuri turvattomuuden tunteet.

Perhe muutti muutamaksi vuodeksi Helsinkiin ja Kaija sanoo jälkikäteen tajunneensa, että elämänmittaisen seuralaisen eli masennuksen siemenet kylvettiin silloin.

"Lapsen masennusta ei siihen aikaan kyllä mitenkään noteerattu", hän sanoo.

Monta asiaa opeteltavana

Jaakko oli 12-vuotias, kun perhe palasi Suomeen. Jaakko joutui opettelemaan monta asiaa alusta, nuorisokulttuuri vaatteineen ja musiikkeineen, puheet, liikkuminen oleminen, kaikki.

Jaakkoa kutsuttiin koulussa Amboksi. Pienikokoinen, mutta kiivasluonteinen poika joutui tappeluihin.

Jaakolla on aina ollut voimakas oikeudenmukaisuuden tajua ja vääryyksien näkeminen sai hänet jo koululaisena toimimaan - joskus nyrkeilläkin.

Musiikki oli koko ajan mukana kuvassa ja Jaakosta tulikin pikku hiljaa nuorten hengellisen musiikin eli gospelmusiikin keskeinen vaikuttaja.

Tärkeät sanat

Kaijasta tuli sanojen käyttäjä jo nuorena, ensimmäisen runonsa hän muistaa kirjoittaneensa 8-vuotiaana, se oli omistettu mummolle.

Kaijan elämässä oli kuitenkin aika, jolloin sanoja oli vähän. Serkkutytön kuolema vaiensi aikuiset ja lapset joutuivat käsittelemään menetystään keskenään.

Siksikin sanat ovat hänelle tärkeitä.

Kohtaaminen vaikeutui

Kaija ja Jaakko menivät nuorina naimisiin. Jaakon mukaan heidän taustoillaan avoliitto ei tullut kysymyksenkään ja muutenkin heillä oli halu lähteä elämään omannäköistä elämää.

Jaakon muusikonura alkoi saada ilmaa siipiensä alle ja aluksi Kaija kävi mukana keikoilla. Ristiriidat kuitenkin alkoivat nostaa päätään, kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi ja Jaakko edelleen kiisi maanisesti keikoilla, oli kotonakin poissaoleva.

Molemmat ovat sitä mieltä, että ei oikein kohdattu ja myös masennus alkoi nostaa päätään, molemmilla.

Senegalilaiset opettivat

Perhe teki irtioton ja lähti 80-luvun puolen väliin lähetystyöhön Senegaliin. Yksi tärkeä motiivi oli halua paikata haavoja ja elää yhdessä perheenä.

Jaakko sanoo, että hänen vanhemmillaan oli voimakas kutsumus lähetystyöhön, kutsumus, joka ajoi kaiken muun edelle. Hän ja Kaija eivät tuollaista kutsumusta tunnistaneet, mutta ajattelivat, että Senegaliin lähdettiin oppimaan.

Oppia tulikin. Itsetietoiset, taustastaan ylpeät senegalilaiset opettivat jäyhät suomalaiset nauramaan itselleen ja jopa kävelemään oikein, niin ettei hiekka pöllyä.

Apua terapiasta

Senegal oli parantava kokemus ja siksi paluu Suomeen pahimman laman keskelle oli ankea ja harmaa. Kaijan masennus syveni jopa itsetuhoajatuksiin asti ja Jaakko teki sitä mitä osasi, lähti taas keikoille.

Kaija sai apua terapiasta, mutta huomasi, että samaan aikaan Jaakko oli ajamassa itseään työuupumukseen. Unettomuus ja ärtyisyys olivat jatkuvia seuralaisia ja Jaakon oli vaikea myöntää olevansa heikko.

Jaakko kiittää kuitenkin pitkää terapiaa, hän oppi ymmärtämään omia kiivaita tunteitaan paremmin, jopa käsittelemään niitä. ”Niin, etteivät kitarat enää lennä seinään”, Kaija huomauttaa.

Parempaa ymmärrystä

Vielä oli tehtävä yksi reissu.

Jaakko ja Kaija palasivat Jaakon lapsuusmaisemiin Namibiaan. Se oli rankka matka lapsuuden traumoihin ja Kaija sanoo pelästyneensä Jaakon painajaisten voimaa.

Jonkinlainen ympyrä tuolla matkalla kuitenkin sulkeutui, tuli ehkä sovinto, ehkä rauhakin.

Kaija ja Jaakko arvelevat, että samanlaiset arvot ja samanlainen maailmankatsomus ovat auttaneet heitä tukemaan toisiaan ja onneksi myös masennusvaiheet ovat tulleet vähän vuorotellen.

Seesteistä elämä ei ole vieläkään, mutta keskinäinen ymmärrys on parempi.

Keskellä hienoutta

Heille molemmille on tärkeä kappale Kahden maan kansalainen, johon Kaija on tehnyt sanat ja Jaakko sävelen. Melodia on kuin kansanmusiikissa, se ei lopu ja siihen voi yhtyä mistä kohdasta hyvänsä.

”Vaikka kristityllä on kaipuu taivaaseen, silti hän myös ajattelee, että parhaimmillaan jo tässä tavallisessa elämässä ollaan keskellä sitä hienoutta, mikä taivaassakin odottaa”, Kaija sanoo.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä