Aluehallintovirastot esittävät muutoksia alkoholilainsäädännön säännöksiin. Yksi ehdotuksista mahdollistaisi useamman alkoholiannoksen myymisen kerralla baareissa tai ravintoloissa.

Vastuullinen ja lainkuulias baarimikko voi myydä asiakkaalle viskipaukun vasta sen jälkeen, kun asiakas on kumonnut oluttuoppinsa. Tulevaisuudessa asiakas voisi tilata juomat samalla kerralla, mikäli aluehallintovirastojen ehdotus menee läpi, Yle Uutiset kertoo.
Aluehallintovirastojen raportissa esitellään yhdeksän eri muutosta alkoholilainsäädäntöön. Yksi oleellisimmista muutoksista on ravintoloille annettava mahdollisuus myydä useampi alkoholiannos kerralla – esimerkiksi iso olut ja viskin ostaminen kerralla olisi mahdollista.
Etelä-Suomen aluehallintovirastojen ylijohtaja Minna Karhunen perustelee muutoksia valvonnan mahdottomuudella.
- Jos säännöksiä ei voi valvoa, se heikentää yleistä lainkuuliaisuutta. Emme usko, että määräyksillä, joihin esitämme muutoksia, olisi vaikutusta ihmisten alkoholin käyttöön, Karhunen sanoo.
Nykyään anniskeluravintolat voivat myydä useamman annoksen alkoholia ruokailun yhteydessä. Lisäksi seurue voi ostaa pullon pöytään. Jo kaksi henkilöä lasketaan seurueeksi.
Toinen aluehallintovirastojen ehdottama muutos on pienpanimoiden oikeus myydä keskiolutvahvuisia tuotteita suoraan panimolta, ilman nykyistä vähittäismyyntilupaa.
Lue myös:
Tässä ovat maailman kalleimmat kaupungit juoda olutta – Suomi mainittu!