Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pimeä historia pääkuva

Onko Ruotsi Suomelle velkaa isonvihan pakolaisista?

Pimeä historia: Viimeisellä rannalla
Pimeä historia: Viimeisellä rannalla Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen pimeä historia: viimeisellä rannalla

En tiedä humanitaarisempaa pakolaisuutta kuin Suomessa armon vuonna 1714. Avuttomat siviilit pakenivat joukkomurhaa ja -raiskausta sekä orjuutta.

Nämä olivat peloista keskitasoa. Kivuliaampina hoputtivat elävältä käristäminen, ”venytys” kurkihirressä ja sokaisu kiehuvalla kynttiläntalilla. Venäläiset kasakat olivat paholaisia vailla ideologiaa. Kidutusta käytettiin ”ihmisavaimena”, jolla löytyivät nälkään nääntyjien viimeiset ruokakätköt.

Naiset, lapset ja vanhukset painelivat parhaansa mukaan karkuun. Useimpien jalat kantoivat ainoastaan korven piilopirttiin. Pohjanlahden ylitys onnistui vauraille säätyläisille, tavallisille ihmisille lähinnä rannikkoseuduilta. Alle 20 000 suomalaista selvisi Ruotsin turviin. Luku oli pienempi kuin Venäjälle orjina vietyjen.

Kuinka esivalta Ruotsissa suhtautui suomalaispakolaisiin, riikinruotsalaisten maanmiehiin? Mahtajat eivät olleet humanitaarisella tuulella. Lämmitelkää hetki, jos johonkin loukkoon mahdutte, mutta eiköhän teistä irtoa vielä hyötyä sodankäynnille. Tuvissa ja lasareteissa ei pidätelty asekuntoisia miehiä. Hävitty suursota piti sotia katkeraan loppuun saakka.

Ikinä eivät ole kaksilahkeiset käyneet yhtä vähiin kuin näinä vuosina. Viimeinen armeija lakosi Napuen pellolle Suomen sotahistorian verisimpänä päivänä 19. helmikuuta 1714. Vihoviimeiset tähteet rahnustivat sittemmin Norjan tuntureille. Perääntyessään ne jäätyivät lumimyrskyssä kalikkakasoiksi.

Väestön evakuointi ei tuntunut vaivan arvoiselta. Ruotsista käsin lietsottiin sissiliikettä menetetyssä Suomessa. Sissit eivät pärjänneet vainolaiselle, mutta rosvosivat siviileiltä pettuleivänkannikatkin. Sotilaallisesti ylivoimainen vihollinen nitisti vastarinnan poltetun maan ja poltettujen ihmisten taktiikalla.

Kaarle XII:n monikansallinen sotajoukko oli voimansa päivinä riehunut samaan tyyliin Venäjänmaalla. Rahvas oli silti syytön Suureen Pohjan sotaan ja omaan apokalypsiinsä. Nämä rangaistukset eivät langenneet Herralta vaan tietyiltä herroilta. Suomeen oli 1500-luvun lopusta saakka kohdistunut armoton sotarasitus. Harvoin se hyödytti oman synnyinseudun puolustusta. Savupirttien rutiköyhät piruparat eivät vapaaehtoisesti vuotaneet vertaan Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla.

Pitäisikö Ruotsin pyytää anteeksi isonvihan pakolaiskriisiä ja Suomen autioittamista vuosisataisilla suurvaltapyrinnöillä? En odota moista. Ajatus kymmenen sukupolven päähän taannehtivasta perintätoimistosta on paukapäinen. Omana aikanaan eläneille ja kuolleille ei voi enää mitään korvata saati kostaa. Ammoiset vääryydet on unohdettu ja tulevatkin unohdetaan kerran. Isonvihan muisto humisee enää Hailuodon hiljaisilla hiekkarannoilla.

Teemu Keskisarja, historioitsija

Kommentit
  • Wiurilan kartanon perintö – vanhaa eurooppalaisuutta ja uutta yrittäjyyttä Varsinais-Suomessa

    Wiurilan kartano linkittyy Ranskan hoviin

    Wiurilan kartano linkittyy historiassa Ranskan hoviin. Euroopan tärkeimpiin diplomaatteihin ja valtiomiehiin kuulunut Maurice de Tallyerand, jo Ludvig XVI:n, sittemmin keisari Napoleon I:n ja kuningas Ludvig Filipin oikea käsi, voidaan jäljittää suomalaisiin Armfelteihin Kuurinmaan ruhtinatar Wilhelminen kautta. Gustaf Mauritz Armfelt ihastui tähän kauniiseen neitoon ja he saivat tyttären, Gustavan eli "Vavan", joka asettui Wiurilaan. Hänen tuomansa ranskalaisvaikutteet kukoistavat edelleen 1830-luvun sisustuksessa kartanon pääsalongissa. Wiurila on ollut Armfeltin aatelissuvun omistuksessa vuodesta 1787 lähtien – ja on edelleen, vaikka sukunimi onkin vaihtunut Aminoffiksi. Maatalouskartanosta tila on muuttunut innovatiiviseksi matkailukohteeksi, jossa historia saa vapaasti hengittää.

  • Metsään pysähtynyt juna – Matti Johannes Koivun sukellus modernin Suomen historiaan

    Matti Johannes Koivun kehityskertomus päättyy.

    Modernin Suomen tarina on ihmeellinen, mutta se on aina kesken. Valtavalla sinnikkyydellä ihmiset ovat yrittäneet luoda järjestystä ja hallittua yhteiskuntaa, mutta aina jokin pilaa järjestyksen. Keskeneräisyyden historia päättää Matti Johannes Koivun esseesarjojen trilogian. Mutta miksi muusikko ryhtyi selvittämään mammuttimaisia kysymyksiä? Matti Johannes Koivu kertoo.

  • Hakoisten kartanon perintö – juurevasti moderni maatalousyrittäjyys

    Hakoisten kartanon perintö on vastuullinen.

    Hakoisten kartanon historia Janakkalassa juontuu jo 1200-luvulta. Linnavuorella sijaitsi ilmeisimmin Birger-jaarlin toisen ristiretken aikainen puulinna, jota novgorodilaiset piirittivät. Nykyinen kartanon päärakennus on 1700-luvun lopusta. Rosenbergien suku on omistanut Hakoisten kartanon vuodesta 1935. Nuori isäntä Max Rosenberg saattoi kartanon toiminnan eettiseen luomuun vuonna 2015. Hereford-lihakarjaa pidetään hyvin ja vastuullisesti. Kartano on aina ollut yritteliäs maatalouskartano, joka on myös vaikuttanut paikallisesti alueen kehitykseen. Suomen kartanot ovat toimineet paikallisina vaikuttajina, mutta myös kansainvälisten vaikutteiden tuojina maahamme. Tapaamme Hakoisissa sekä vanhemman isännän Björn Rosenbergin että nuoren isännän Max Rosenbergin ja edustavan otoksen Hereford-karjan rouvapuolisista edustajista.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Pimeä historia