Miten työ ja perhe yhdistyvät? Joustolla ja tuurilla, kertovat vanhemmat

Kun vanhemmat vastaavat Marja Hintikka Liven kyselyyn työn ja perheen yhdistämisestä, lauseissa vilahtelee kunhan. Perhe ja työ mahtuvat samaan elämään, kunhan on joustavuutta työajoissa, kunhan lapset eivät joudu korvatulehduskierteeseen, kunhan ei tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle, kunhan tyydyn vaatimattomampaan palkkaan.

Erityisesti työssäkäyvät äidit joutuvat tasapainoilemaan toiveiden ja paineiden heilutuksessa. Jatko-opiskelu tuntuu välttämättömältä, mutta riittävätkö rahkeet? Mitä jos minun edellytetään työssä matkustelevan paljon?

Äidit kokevat alisuorittavansa kotona ja töissä ja silti kokonaispaketti käy yli voimien. Osalle alisuorittaminen on tietoinen valinta, osa ei väsymyksen takia pysty parempaan. Ensimmäisenä lähtevät viikonloppu- ja yötyöt, kun perhe alkaa vetää.

En ole halunnut hakea vaativampia töitä / esimiesasemaan lasten ollessa pieniä.

Olen freelancer ja työni voisivat olla missä päin Suomea tahansa. En ole raaskinut ottaa töitä kovinkaan kaukaa kotoa.

En sitoudu täysillä työelämään, koska sitoudun perheeseemme puolentoista vanhemman edestä.

Eräs äiti kuvailee osuvasti: Olen joutunut etsimään vähiten vahingollisen ratkaisun perheellemme.

Nähdäänkö työelämä siis lähtökohtaisesti perhe-elämän vahingoittajana, jonka aiheuttama tuho yritetään minimoida? Ainakin vanhemmat nakuttavat kovaa tahtia. Paljon tai valtavasti kiirettä elämässään kokee 73% vastaajista. Vain 5% ei koe itseään lainkaan kiireiseksi.

Arjen haastavuus hillitsee tehokkaasti kunnianhimoa

Osa äideistä kertoo haaveilleensa ulkomaankomennuksesta. Unelma eli vielä odotusaikana, mutta lapsiperheen realiteetit tuhosivat ajatuksen. Kyytiä saa myös jatko-opiskelu, koska se vaatisi liikaa perheen kustannuksella. Joskus lapsiperhearki on niin kuluttavaa, että työn toivotaan toimivan palautumisen lähteenä:

Palattuani noin 5,5 vuotta sitten äitiyslomalta töihin olin lastenhoitamisesta henkisesti niin loppu, että halusin monta vuotta tehdä mahdollisimman yksinkertaisia ja selkeitä työtehtäviä, toisin sanoen ei vastuuta eikä urakehitystä. Halusin levätä töissä! Vasta nyt kun lapset ovat 6 ja 8, tunnen voimieni ehtyneen niin, että voisin ottaa vastaan vaativampiakin työtehtäviä. Mutta pelkään pahoin, että niitä minulle ei ehkä koskaan ole enää tarjolla.

Vanhemmat kokevat syyllisyyttä kotona ja työpaikalla. Univelka tuntuu leikkaavan ajattelusta terävimmän kärjen ja pelko työpaikan säilymisestä vainoaa. Pienten lasten vanhemmat kokevat olevansa heikoilla yt-neuvottelutilanteessa, elämäntilanteensa vuoksi. Monilla onkin kokemuksia siitä, miten arvo työpaikalla on laskenut lasten myötä:

Sekä odottaessani esikoista että hänen synnyttyään olin ehdolla muutamiin koulutustani vastaaviin kiinnostaviin tehtäviin, joihin olisin ollut oiva valinta mutta minua ei kuitenkaan valittu. En keksi mitään muuta syytä kuin sen, että ekalla kerralla olin raskaana ja toisella kerralla pienen lapsen äiti/potentiaalinen toisen lapsen pian saava. Nyt se toinenkin lapsi on sitten saatu ja aion jatkossa kertoa avoimesti, että lapset on nyt tehty ja saada työpaikkoja. Ehkä sterilisaation hankin piakkoin ja näytän sitä todistusta työhaastatteluissa! #tasa-arvo #jotaeiole.

Määräaikaiset työsuhteet on laitettu päättymään siten, että seuraava päivä on ensimmäinen äitiyslomapäivä. Eikä työsuhteen jatkosta ole koskaan annettu takeita.

Paljon puhutaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, mutta oletusarvona tunnutaan aina pitävän sitä, että vanhemmilla on vakipaikka minne palata ja mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa. Suuri osa nykyisistä kolmekymppisistä on kuitenkin pätkätyöläisiä, jopa asiantuntija-ammateissa. Raskautuminen on tarkoittanut lähipiirissä järjestäen joko työpaikan menettämistä tai jatkuvaa määräaikaisuuskierrettä, jolloin esimerkiksi lyhennetystä työajasta on voinut vain haaveilla. On muutenkin todella rankkaa pikkulapsivaiheessa aloittaa jatkuvasti uudessa työpaikassa. Pahimmillaan on ollut tilanne, että uudessa työpaikassa on yt:t päällä, samalla pitäisi omaksua tämä uusi työ, hakea varuiksi seuraavaa työpaikkaa ja olla äiti ja puoliso.

Vanhemmat ovat huomanneet palkkakehityksensä hidastuneen, verrattuna lapsettomiin kollegoihin. Eräs äiti kertoi, että hänen ammatillinen itsetuntonsa on kärsinyt kotonaolosta. Kyselyyn vastasi myös nainen, joka kertoi työn estäneen perheen hankkimisen kokonaan: Pelkään tuottavani pettymyksen jos hankin lapsia.

Yksi ura kerrallaan

Urallaan edenneet kiittelevät korvaamattomia tukiverkostojaan, erityisesti puolisoa. Kahden vanhemman perheessä työhön satsataan vuorotellen. Yksinhuoltajaperheessä ammatillinen jämähtäminen saattaa olla pysyvää.

Lapset eivät ole estäneet uraani mitenkään, en koskaan ole ollut mikään uraohjus vaan onnekseni olen aina saanut tehdä kiinnostavia töitä ja oppia vuosien varrella paljon uutta. Kahden jo aikuisen lapsen äitinä olen ehkä siinä mielessä poikkeava, että en ole kummankaan lapsen kanssa pitänyt äitiyslomaa neljää päivää enempää. Ensimmäinen oli mukana töissä niin kauan kunnes alkoi kävelemään ja toisen kanssa kotona oli isä. Työn ja perheen onnistuu yhdistämään erittäin hyvin jos vaan on halua siihen.

Olen aloittanut nykyisessä työssäni nuorimman lapseni ollessa 1,5-vuotias. Minä tein lapset ensin ja luon urani perheen ohella. Lapset eivät ole estäneet minua uralla etenemisessä. Tosin puolison tuki ja apu on korvaamatonta. Jos puolisona olisi uraohjus ei tämä olisi minulle mahdollista. Jokaisessa perheessä pitää olla yksi "duunari" joka ottaa välillä isomman vastuun arjen pyörityksessä.

Kursivoidut tekstiosiot ovat vastauksia työn ja perheen yhteensovittamista koskeneeseen kyselyymme. Vastausten kieliasua on hiottu.