Hyppää pääsisältöön

Palojärven perhe sai täydellisen joulusiivouksen

Marja Hintikka Live etsi syksyn ajan Suomen karmeinta lapsiperheläävää. Kuvakisan voittajalle oli luvassa MHL:n supersiivoustiimin isku juuri ennen joulua. Kisan voitti äänestyksessä lapsiperhe, jonka koti oli kaaoksessa muuton jäljiltä. Päivässä kaikki kuitenkin muuttui.

Sara Palojärvi osallistui Marja Hintikka Liven "Karmein lapsiperheläävä" -kisaan vitsillä.

– Aluksi en todellakaan halunnut mihinkään kilpailuun, vaan laitoin kuvan meidän kauheasta kämpästä ihan vertaistuen vuoksi.

MHL:n toimituksesta otettiin yhteyttä, kun kuva pääsi kisassa jatkoon. Sara alkoi miettiä asiaa uudelleen.

– Olishan se tosi kiva kun meillä siivottais, hän ajatteli.

Kun Palojärven koti voitti nettiäänestyksen, Saran ensimmäinen tunne oli häpeä.

– Miten meillä voi olla niin hirveä sotku? Tunsin itseni jotenkin huonoksi äidiksi. Päätin kuitenkin päästää kuvausryhmän kotiimme, koska tarvitsimme oikeasti siivous- ja järjestelyapua, kertoo Sara.

Marja Hintikka Live, MHL Cribs, Ehtoisa emäntä
Voittoisa kuva Marja Hintikka Live, MHL Cribs, Ehtoisa emäntä ehtoisa emäntä

Sara Palojärvellä on monta rautaa tulessa. Hän opiskelee unelma-ammattiinsa tekstiilisuunnittelijaksi, toimii yrittäjänä, tekee neulesuunnittelua, on aktiivinen kestovaippayhdistyksessä ja pyörittää kestovaippalainaamoa. Lisäksi hän suoritti juuri autokoulun ja pitää blogia. Perheen lapsi Oiva on kohta puolitoistavuotias taapero, ja järjestää vanhemmilleen tekemistä myös öisin.

– Oiva heräilee vielä muutamia kertoja, ja imetän häntä öisin. Rankinta tässä vaiheessa elämääni ovat 1,5 tunnin koulumatkat, mutta muuten paketti pysyy suunnilleen kasassa, Sara selittää.

cribs
Palojärven perhe cribs Kuva: Yle/Mikko Kilpinen marja hintikka live

Palojärven perhe muutti vastikään uuteen, isompaan asuntoon, ja muuttolaatikot jäivät muiden kiireiden vuoksi purkamatta.

– Purkamattomat laatikot aiheuttivat meissä jopa lamaannusta. Pieneen keittiöön oli vaikea tottua, ja tiskit alkoivat kasaantua. Näin tämä läävä syntyi, Sara selittää.

Nykyään Sara voi hyvin ja on onnellinen, mutta kun Oiva syntyi, hän sairastui masennukseen.

– Jo raskausaika oli vaikea. Oksensin ensin monta kuukautta, ja sitten alkoivat ennenaikaiset supistukset. Henkisesti se oli vaikeaa aikaa. Lisäksi synnytys oli tosi rankka. Epäilen, että nämä kokemukset yhdessä altistivat masennukselle. kertoo Sara.

cribs
Sara Palojärvi cribs Kuva: Yle/Thomas Hagström marja hintikka live

Vauvana Oivalla oli vaikeita koliikkioireita, ja jatkuva valvominen pahensi Saran tilannetta. Masennus huomattiin Oivan neuvolakäynnillä.

– Lääkäri kiinnitti huomiota uupumukseeni ja sain apua. Aluksi keskusteluapua ja lopulta myös lääkehoitoa. Lääkkeet auttoivat pahimman yli, ja nyt pärjään ilman, Sara iloitsee.

Palojärvet olivat ystäväpiirissään ensimmäisiä, jotka saivat lapsen.

– Tiesin jo teininä, että haluan saada lapset nuorena. Kun lukion jälkeen sain haluamani jatko-opiskelupaikan, päätin että nyt on sopiva hetki, Sara kertoo.

Samassa elämäntilanteessa olevia ystäviäkin löytyi nopeasti erilaisista perhekerhoista.

cribs
cribs Kuva: Yle/Thomas Hagström marja hintikka live

Marja Hintikka Liven supersiivoustiimin poistuttua Sara on tyytyväinen järjestyksessä olevaan, puhtaaseen ja siistiin kotiinsa.

– Ihanaa, kiitos kun teitte tämän!

Mitä kaikkea Palojärvien kotona tehtiin? Katso kuvat ennen ja jälkeen, sekä ammattijärjestäjän vinkit ja arviot siivousurakkaan!

Rämmitkö ruuhkavuosissa? Armollinen ja syyllistämätön Marja Hintikka Liven Facebook-ryhmä rientää avuksesi - liity meihin!

Lisää ohjelmasta

Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.