Yleisradion esiraati: tuottaja Hannu Karisto, äänisuunnittelija Jyrki Häyrinen, toimittaja-dokumentaristit Annika Sylvin-Reuter ja Pauliina Motturi valitsivat yhdeksän teosta shortdox -kilpailun kansalliseen finaaliin. Kymmenes finalisti valittiin yleisöäänestyksellä. Kansallinen finaali käytiin 26.1.2016. Katso täältä tulokset.
1. Ari Leino: Pienet ihmiset
Olen 55v mies Tampereelta. Teen musiikkia, sävellyksiä ja sanoituksia. Radio kiinnostaa erityisesti.
Äänikoosteen nimi on Pienet ihmiset. Ajatuksena on tämän hetken pakolaisten liikkuminen versus oma matka töihin ulkomaille. Mikä liikuttaa ihmistä? Siinä se. Keitä me olemme?
2. Iines Korhonen: Seinät
Olen 24-vuotias helsinkiläinen kolmannen vuoden tv- ja radiotuotannon opiskelija Metropolia AMK:ssa. Perinteistä journalismia ja mediamaailmaa enemmän minua kiinnostaa kuitenkin teatteri, kirjallisuus ja taide yleensä, ja koenkin radio- ja äänitaiteen tarjoavan minulle väylän päästä toteuttamaan sisäistä luomisen paloani.
Audioruno Seinät sai alkunsa lueskeltuani viime keväänä kirjoittamiani runoja ja tajutessani, että nyt on tilaisuuteni päästä kokeilemaan audiorunon tekemistä. Seinät käsittelee ahdistuneen ihmisen mielenmaisemaa, kun tuntuu siltä, että jotain pahaa on saatava sisältään ulos. Kuulija voi itse tulkita, millä tavalla runon kertoja lopulta hallitsee ahdistustaan ja kasvavaa paniikkia.
3. Juuso Oksala: Odotuksia
Olen Juuso Oksala, 27 vuotta, tamperelainen äänisuunnittelija ja puolivuotiaan lapsen isä.
Teokseni on muisto lapsuuden leikkien luomista tulevaisuuden odotuksista ja oletuksista.
4. Kiia Kullberg: Vastaa
Kiia Kullberg on 24-vuotias televisio- ja radiotuotantoa Metropoliassa opiskeleva nuori nainen.
”Teokseni on protesti nyky-yhteiskunnan puhelinriippuvuutta vastaan. Kuinka monesti olet istunut metrossa kaivamatta puhelintasi esiin? Kuinka monesti olet odottanut bussia pläräämättä Instagram feediäsi? ”
5. Mervi Leino: Kaksi senttiä
Ääni ilman kuvaa on vapauttava monella tapaa. Sekä tekijälle että kuulijalle. Radiodokumentista tuli intohimoni tiedotusopin opintojen myötä. Se tapahtui kertalaakista ja olin myyty.
Lyhytdokumenttini Kaksi senttiä kertoo tarinan, jota todistin junassa matkustaessani. Tarinan, jonka näin mutta en kuullut. Kahden toisilleen ventovieraan ihmisen välillä oli äärettömän vahva, sanaton yhteys ja vetovoima, eikä tapahtuma jättänyt kanssamatkustajiakaan kylmäksi.
6. Musta Pasi: Marraskuu
Nimimerkin Musta Pasi kontribuutio shortdox -kilpailuun on Marraskuu eli laulu maailmanlopun vaikutuksista Lapin matkailubrändille. Tai sitten ihan vaan Marraskuu.
7. Roope Mäenpää: Status
Tamperelainen 25-vuotias säveltäjä ja muusikko Roope Mäenpää opiskelee äänisuunnittelua Lapin yliopistossa. Audiodokumentti Status käsittelee modernia viestintää sen raadollisimmassa ilmenemismuodossa.
13.11.2015 Benjamin Cazenoves päivitti Facebook-profiilinsa hätähuudon keskeltä Pariisin terrori-iskua. Cazenoves kertoi olevansa panttivankina ja todistavansa terroristien teloittavan ihmisiä yksitellen – un par un.
8. Tiina Miinalainen: Pikku prinsessani
Tiina Miinanen opiskelee Laajasalon Opistossa cross-mediaa. Ääni ja äänet ovat hänen intohimonsa.
”Dokumentti Pikku prinsessani kertoo äidin tunteista pikku prinsessaa kohtaan lapsen ensi hetkinä.”
9. Mats Lemström: Spolning
Mats Lemström är 35 år och har sysslat med ljud och elektroniks musik den 20 senaste åren.
"Vessan är sugen på kemikalier och sörplar i sig dem, medan människan vaknar upp och gör sitt bästa för att rädda Östersjön. Spolning är fakta och fiktion. Ljudvärden som är fiktivt uppbyggd stöder berättarrösten som håller sej till aktuell fakta."
10. Anu Yli-Nikkilä: Yksin (valittu yleisöäänestyksellä)
Olen media-alaa opiskeleva nuori nainen, jolle yksinäisyys on tuttua. Tartuin aiheeseen koska halusin tuoda sen esille. Yksinäisyys kun koskettaa niin monia ikään tai sukupuoleen katsomatta.