Hyppää pääsisältöön

Elinympäristöt

kuva pilvistä jotka heijastuvat järven pintaan
Pilviä, jotka kuvastuvat tyyneen järven pintaan. kuva pilvistä jotka heijastuvat järven pintaan Kuva: Yle/ Seija De Rybel pilvet,järvet

Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä? Näillä sivuilla voit katsella ja kuunnella ohjelmia suomalaisista metsä- ja suotyypeistä. Tutustu myös keväiseen saaristoon ja kaupunkiin elinympäristönä.

Järvi

Suomen järvet ovat tyypillisesti karuja ja ruskeavetisiä. Järvimaisema on monelle suomalaiselle kaunein ja tärkein osa luontoa. Suomessa on laskettu järviksi noin yli 188 000 vesialuetta, joista 56 000 on pinta-alaltaan yli hehtaarin. Suurimmat järvet ovat Saimaa, Inari ja Päijänne.

Järvimaisemissa
Vesistöjen jäätyminen

Kaupunki

Kaupunkien ja taajamien monimuotoisuuden havaitsee hyvin, jos aluetta pääsee tarkkailemaan hieman korkeammalta. Kaupungissa ei ole pelkkiä rakennuksia ja katuja, vaan joukkoon mahtuu monenlaisia elinympäristöjä.

Kaupunki elinympäristönä
Kaupunkiluonnossa

Maaseutu

Vanhojen kyläteiden varsilla on helppo aistia luonnon monimuotoisuus. Tiet mutkittelevat maalaismaisemissa erilaisten elinympäristöjen kuten viljelysten, ketojen, laidun- ja hakamaiden halki perinteisten kulkureittien mukaisesti.

Häntälän notkojen perinnemaisema
Pihattonavetta
Pohjanmaan lakeuksilla
1950-luvun maatilalla

Metsä

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsillä on Suomessa ollut kautta aikojen ratkaiseva merkitys asutukselle ja ihmisten toimeentulolle. Metsiä on hakattu, metsäautoteitä rakennettu ja metsämaata muokattu välittämättä metsien kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Silti jäljellä on vielä ripaus koskematontakin metsämaata, jonne voi paeta hetkeksi arjen paineista. Mutta sen osuus hupenee edelleen uhkaavasti.

Hämäläisessä harjumaisemassa
Metsän siimeksessä
Metsäpalot muuttavat maisemaa
Talvisessa Vaara-Suomessa

Meri

Itämeri on merkittävä ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vesialue. Sen tekee poikkeukselliseksi murtovetisyys ja mataluus, sekä pirstoutuneen rantaviivan ja saariston rajaamat suojaisat poukamat.

Murtovesirannalla
Itämeri ei voi hyvin

Saaristo

Saariston kasvi- ja eläinlajisto on monimuotoista ja rikasta. Usein saaristo jaetaan maan ja veden keskinäisten suhteiden mukaan sisä-, väli- ja ulkosaaristoon. Mitä ulommaksi mennään, sitä karummaksi luonto käy. Meren ja sisävesien saaria on Suomessa yhteensä peräti 179 584 kappaletta.

Kesäreissu saaristomerelle
Ahvenanmaan omaperäinen luonto
Isokarin majakkasaari
Saariston kevät

Suo

Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Kolmannes Suomen maapinta-alasta on alun perin suota. Suot muodostavat elinympäristön suurelle joukolle kasvilajeja ja eläimiä. Soita on myös hyödynnetty intensiivisesti ja soiden käyttöhistoria ulottuu satojen vuosien päähän.

Elämää suolla
Soilla on suuri kansantaloudellinen merkitys
Suomen eri suotyypit

Erilaisia elinympäristöjä

Sarjassa tutustutaan Suomen elinympäristöihin. (Yle Areena).

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Juhlapäivät

    Juhlapäivät.

    Juhlapäivät ovat kirkollisia, valtiollisia tai muuten vain vakiintuneita päiviä, joita juhlistetaan monin tavoin.

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Elinympäristöt

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä?

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä? Näillä sivuilla voit katsella ja kuunnella ohjelmia suomalaisista metsä- ja suotyypeistä. Tutustu myös keväiseen saaristoon ja kaupunkiin elinympäristönä.

  • Hyönteiset ja muita selkärangattomia

    Tutustutaan suomalaisiin hyönteisiin.

    Tiesitkö, että muurahaiset pitävät kirvoja kotieläiminään? Entä montako jalkaa tuhatjalkaisella todellisuudessa on? Tutustu näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin pikku ötököihin.

  • Kalat, matelijat ja sammakkoeläimet

    Suomessa elää kolme sammakkolajia

    Melkein kaikki suomalaiset tunnistavat ahvenen, mutta tiedätkö miltä näyttää nieriä tai kuha? Vakituisesti vesissämme uiskentelee noin 70 kalalajia, joista 20 lajia on kalastajan melko helppo saada pyydettyä. Suomessa elää vakinaisesti kolme sammakkolajia rupikonna, sammakko ja viitasammakko. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja ne tulevat toimeen sekä maalla että vedessä.

  • Linnut

    Tutustutaan suomalaisiin lintuihin.

    Mikä se oli, vilahti niin nopeasti? Millainen nokka, minkämuotoiset siivet, entä väritys? Lintuja on kaikkialla, tarkkaile niitä. Aina ei edes tarvitse tunnistaa lajia, kun voi päätellä paljon niiden elämästä ja elintavoista.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Nisäkkäät

    Tutustutaan Suomen nisäkkäisiin.

    Tiesitkö että, hirvi oli vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia? Tai piisamin olevan kotoisin Pohjois-Amerikasta. Oppimisen sivustolla tutustut näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin nisäkkäisiin.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista.

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.

  • Yhteinen ympäristö

    Yhä useampi ympäristökysymys on maailmanlaajuinen.

    Yhä useampi ympäristöön liittyvä kysymys on maailmanlaajuinen. Myös vastuu maapallon tulevaisuudesta on kannettava yhdessä. Kuormitus tarkoittaa luonnonvarojen kuluttamista ja jätteen tuottamista. Kestävän kehityksen tavoitteleminen vaatii näiden molempien vähentämistä.