Hyppää pääsisältöön

M1

Merkkisarja on nimi moottoritielle Lontoosta Leedsiin, mutta myös Ylen tiloissa Pasilassa toimiva pinta-alaltaan Suomen suurin musiikkistudio. Tila on ollut merkittävä erityisesti suomalaiselle jazzille ja on kokonsa puolesta ainutlaatuinen maassamme. Vuonna 2016 studio puretaan. Sen myötä päättyy yksi kappale suomalaisessa kulttuurihistoriassa.

Yleisradion radiotoiminta oli vuosikymmeniä hajautettuna pitkin pääkaupunkiseutua. Parhaimmillaan eri osoitteita oli yli 80. Toiminta haluttiin keskittää ja vihdoin joulukuussa 1977 vietettiin Pasilassa uuden Radiotalon harjannostajaisia. Taloon mahtuivat niin lähetysyksiköt ja eri toimitukset kuin ohjelmatuotantoakin.

Rakennuksen suurtuotantosiipi kätkee sisäänsä kaksi helmeä: musiikkituotantoihin suunnitellut studiot M1 ja sen kaksonen M2. Molempien pinta-ala on 275 m2, joka melkein riittää sinfoniaorkesterin äänittämiseen. Laajennetun big bandin ja puna-armeijan kuoron kumpikin studio imee kyllä sisuksiinsa.

Tilojen ero on akustiikassa. M1 tehtiin kevyen musiikin tuotantoja silmällä pitäen ja sen kaiunta-aika on 0,9 sekuntia, kun taas M2:n kaiku on säädettävissä 1,2 sekuntiin saakka. Jälkimmäinen suunniteltiin taidemusiikin tarpeisiin. M1-studio otettiin virallisesti käyttöön 23.4. 1982 ja M2 elokuussa edellisenä vuotena. Toimintaa niissä oli ollut jo aiemmin.

Sibelius-Akatemian oopperastudio ja -orkesteri äänittävät Tuomo Pylkkäsen "Varjo"-oopperaa 22.4.1981 M2-studiolla.
Sibelius-Akatemian oopperastudio ja -orkesteri äänittävät Tauno Pylkkäsen Varjo-oopperaa M2:ssa 22.4.1981. Sibelius-Akatemian oopperastudio ja -orkesteri äänittävät Tuomo Pylkkäsen "Varjo"-oopperaa 22.4.1981 M2-studiolla. Kuva: Håkan Sandblom / Yle Kuvapalvelu musiikkitekniikka

Studio asuinrakennustontilla

2005 paikkeilla Pasilan alueelle laadittiin uusi yleiskaava, jossa osa aluetta kaavoitettiin toimisto- ja osa asuinrakennuksiksi. Radiotalon suurtuotantosiipi on ollut asuinrakennustontti siitä lähtien. Tästä johtuen tontilla sijaitsevasta tuotantokäytössä olevasta rakennuksesta Yle maksaa korotettua kiinteistöveroa, mikä Ylen tuotannosta ja tekniikasta vastaavan johtajan Janne Yli-Äyhön mukaan tarkoittaa vuositasolla miljoonakustannuksia. Suurtuotantosiiven tontin omistaa Ylen eläkesäätiö, joka on myynyt maapalan.

Seinien pitäminen on siis kallista puuhaa. Lisäksi Ylellä on Pasilassa paljon tilaa - myös muita tuotantotiloja. Yli-Äyhö jatkaa: “Tämä yhdistettynä säästön tarpeisiin johti siihen, että on taloudellisesti järkevää poistaa talo käytöstä.”

Tontilla on uusi omistaja ja talo lähtee.

Mitä M1-studiossa on tapahtunut ja miten se on maineensa ansainnut? Muuttuuko suomalaisessa musiikkituotannossa jokin sen myötä? Miten musiikkituotanto jatkuu Ylessä? Otetaan ensin katsaus studion vaiheisiin.


M1-studio 25.9.2015



M1-studio 25.9.2015
Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle Kuvapalvelu
äänitekniikka

Sovelias viihde ja kantanauhat

Yleisradio rakensi käyttöönsä kaksi musiikkistudiota, koska 1970-luvun lopulla omaa tuotantoa haluttiin lisätä. Päämääränä oli monipuolistaa radion musiikkitarjontaa sekä nostaa äänilevyteollisuuden katveeseen jääneitä genrejä. Laskettiin, että oli kannattavampaa omistaa studio kuin vuokrata ulkopuolisia tiloja.

“Lisäksi kuulijoille tuli tarjota soveliasta viihdettä. Ylellä oli tuolloin kasvatuksellinen rooli”, naurahtaa musiikkituottaja Veli-Pekka Heinonen. Heinonen oli osa Radio 2:n viihdeosaston tuotantoryhmää, joka koostui erityyppisistä musiikkituottajista.

Hän on tehnyt töitä M1:ssä sen käyttöönotosta alkaen eläköitymiseensä marraskuuhun 2015 saakka. Tämä tekee hänestä yhden studion pitkäaikaisimmista työntekijöistä.

“Studiosta muodostui minulle kotipesä”, Heinonen kertaa. “Tulin ikäänkuin jazz-miehenä Yleisradioon. Työtehtäviini on sisältynyt jazz-tuotannot studiossa sekä konserttituotannot ja jazz-festivaalit talon ulkopuolella. Lisäksi UMO:n taltioiminen on ollut iso työmaa.”


M1-studion logeja



M1-studion logeja
Kuva: Yle / Lauri Leskinen
muistiinpanot

Toinen studioiden rakentamiseen vaikuttanut tekijä oli kantanauhojen tuotanto, jolla myös tähdättiin ohjelmiston rikastamiseen. Kantanauhoja tehtäessä muusikoille maksetaan tuplapalkka, jonka jälkeen äänite on käytössä Ylen sisällä ikäänkuin omana äänilevynä. “Ajatus oli, että moderneissa studiotiloissa saadaan tehtyä viimeisen päälle teknisesti hyvää kantanauhalaatua. Olemassaoleva varasto on todella mittava. Erityisesti suomalaisen jazzin muisti löytyy sieltä”, Heinonen tiivistää.

Yle on harjoittanut kantanauhatuotantoa 1930-luvulta lähtien.

Periaate on tukea kotimaista musiikin tekemistä kaikilla tasoilla. Ylen tekemiä ja hankkimia kantanauhoja löytyy yhteensä noin 28 600 musiikkikappaletta.

M1:ssä niistä on äänitetty hieman yli 500. Todellinen määrä voi olla suurempikin, koska kaikkien nauhojen tarkkaa äänityspaikkaa ei ole kirjattu. Jazzia näistä on n. 150 kappaletta ja loput ulottuvat kansanmusiikista pop/rockiin ja lastenlauluista viihdemusiikkiin.

Kantanauhoja tehtiin muuallakin. Kysymys ei ollut teknisestä laadusta, vaan siitä, “millainen ympäristö kullekin muusikolle sopi”, Erkki "Unde" Lehtola, Heinosen kollega 1980-luvulta, tarkentaa. Asiaa lähestyttiin siis myös parhaan taiteellisen lopputuloksen näkökulmasta. ”Silloin kun tiedettiin, että tehdään varmasti kantanauha, tehtiin mahdollisimman huolellisesti. Tuotin esimerkiksi Markku Johanssonin erään äänityksen, josta tiedettiin tulevan kantanauha. Hänen toivomuksesta mentiin heti Finnvoxille, koska hän oli tottunut siellä työskentelemään.”

Ylen musiikkikokoelman julkinen kopio löytyy osoitteesta fono.fi, josta voi hakea kantanauhoja esimerkiksi termillä "Yleisradion äänite".

Heinosen mukaan 80-luvulla kantanauhatuotanto oli vilkasta ja 70-luvulla vielä vilkkaampaa. Musiikkityylejä tallennettiin laidasta laitaan: “Jonain päivänä oli mustalaismusiikkia ja seuraavana päivänä saattoi olla Edward Vesala soittamassa kantanauhalle erittäin kokeellista free jazzia. Monipuolisuuden perusta luotiin silloin, kun Henrik Otto Donner oli Radio 2:n viihdepäällikkö 70-luvun alussa.”


Yleisradion Musiikkistudio M1 (kevyen musiikin studio) otettiin käyttöön vuonna 1979. Asennustyöt vielä käynnissä.



Yleisradion Musiikkistudio M1 (kevyen musiikin studio) otettiin käyttöön vuonna 1979. Asennustyöt vielä käynnissä.
Kuva: Håkan Sandblom / Leif Öster / Yle Kuvapalvelu
äänistysstudio

Tekniikan kilpajuoksu

Teknisesti M-studiot olivat valmistuessaan huippuluokkaa. Nykypäivänä kelluvat rakenteet ovat standardi, mutta 70-luvulla studioita suunniteltaessa näin ei ollut. “Olisi hauska mennä katsomaan rakennuksen purkamista. Kun katepillari osuu studion rakenteisiin, niin siinä menee kallista betonia”, Heinonen vitsailee.

Studioihin äänipöydiksi valittiin kotimaiset Kajaani Oy:n tuotteet, jotka edustivat alan kärkeä. 80-luvulta asti kärjessä on pysynyt toinen kotimainen äänilaitevalmistaja. Genelecin kaiuttimia studioilla on käytetty alusta saakka. Ensimmäiset nauhurit olivat Studereita ja Telefunkeneita.

M1-studion tarkkaamossa Kajaanin äänipöydän ääressä äänittäjä Kaj Chydenius 1.10.1985
Kajaanin äänipöydän ääressä äänittäjä Kari Chydenius 1.10.1985 M1-studion tarkkaamossa Kajaanin äänipöydän ääressä äänittäjä Kaj Chydenius 1.10.1985 Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle Kuvapalvelu äänitarkkaamo

M1 aloitti 16-raitastudiona, mutta M2:ssa tyydyttiin aluksi stereofoniseen tallennukseen. “Koettiin, että klassisen musiikin tekeminen on tuotantoteknisesti toisenlaista. Tehtiin ikäänkuin liveottoja ja päällekkäisäänityksiä ei tarvittu”, kertoo Heinonen.

Kun M1 valmistui, isoimmat tuotannot keskitettiin sinne. 16 raitaa ei aina riittänyt. Näin kävi, kun Erkki Lehtola tuotti 1983 Eero Koivistoisen säveltämän Ultima Thule -teoksen. Sen esitti jazz-yhtye, jota säesti “pienen sinfoniaorkesterin tyyppinen kokoonpano”. Se oli tuottajan mukaan erikoistuotanto ja suurin, jonka hän on suurtuotantosiivessä tehnyt.


M1-studiologi



M1-studiologi
Kuva: Yle
ultima thule

“Tarkkaamossa oli 16-raidan analoginen pöytä ja äänityskone. Äänittäjien kanssa todettiin, että se on liian vähän. Lopulta saatiin tuplakoneistus ja kahdella 16-raitakoneella äänitettiin. Se on jäänyt sen takia mulle mieleen, että tila jossa koneet olivat, oli kuuma paikka. Alkoi tulla ongelmia siinä, että koneet pyörivät samaan tahtiin. Jos pienikin ero olisi ollut, niin vireongelmasta olisi tullut valtava.”

Koivistoinen lunasti lopulta äänityksen itselleen ja julkaisi levyn omalla Pro Records -levymerkillään.

Tekniikan eturintamassa pysyminen ei ollut itsestäänselvää ja Veli-Pekka Heinonen kuvaileekin sitä kilpajuoksuksi: “Muistan, kun me käytiin Maikkarilla katsomassa studioita ja ihmettelemässä automaattista miksauspöytää 80-luvun puolivälissä. Silloin todettiin, että aletaan olla kierros jäljessä muita.”

Tilannetta pahensi 90-luvulla se, että studion toiminta oli vaakalaudalla. Tilojen vuokraamista kokonaan ulkopuoliseen käyttöön harkittiin vakavasti ja Ylen johdon papereihin oli merkitty, että M1:en ei enää sijoiteta rahaa. Tämä pysäytti laitehankinnat ja kiristivät studiolla työskentelevien hermoja.

Tuottajalle on kiusallista, jos laitteita joutuu tinailemaan kesken session.

“Kajaanin pöydät alkoivat loppuvaiheessa hapantua käsiin. Esimerkiksi lohkot saattoivat sammua ja sitten niitä jouduttiin potkimaan käyntiin samalla, kun muusikot odottivat. Tuottajalle on kiusallista, jos laitteita joutuu tinailemaan kesken session. Isoja tuotantoja vähän pelkäsikin tämän takia”, muistelee Heinonen nyt jo rauhallisin mielin ja hymyilee: “Soittajat oppivatkin jossain vaiheessa siihen, että nyt tulee vartin kahvitauko ja suhtautuivat siihen hyvin.”

Vuosikymmenen kuluessa näkemykset oman studion tarpeesta muuttuivat ja konekanta päivitettiin. Automaattipöydät vihdoin saatiin ja 24:stä raidasta siirryttiin kovalevytallennukseen.

2000-luvulla toiminta vilkastui jälleen. Viimeisin M1:n tarkkaamoremontti käynnistyi kesällä 2006 ja täysdigitalisoitu studio otettiin käyttöön 2007.

M1-tarkkaamossa Andy Snellman 16.9.2015
M1:n äänipöytä siirtyy Musiikkitaloon 2016 M1-tarkkaamossa Andy Snellman 16.9.2015 Kuva: Yle / Lauri Leskinen tarkkaamo

Heinonen niittaa loppuun painavan kommentin: “Kun puhutaan studioista, on hirveän tärkeää muistaa ne ihmiset, jotka siellä tekevät töitä: äänittäjät. Jos on puukorvainen äänittäjä, ne laitteet eivät pelasta yhtään hetkeä.” Hän jatkaa, kuinka M1 on ollut tärkeä ammattitaidon hankkimisessa: “On päässyt tekemään töitä vaativissa olosuhteissa. Tila on tosi iso ja täällä äänittäminen vaatii omaa ajattelutapaa. M1 on kouluttanut tosi monta hienoa äänittäjää, joista osa on ostettu kaupalliselle puolelle töihin. On osattu arvostaa, että täältä tulee hyviä äänittäjiä.”

Kun puhutaan studioista, on hirveän tärkeää muistaa ne ihmiset, jotka siellä tekevät töitä: äänittäjät. Jos on puukorvainen äänittäjä, ne laitteet eivät pelasta yhtään hetkeä.

80-luvun isosta viihteestä 90-luvun rockiin

80-luku M1:ssä oli isojen tuotantojen aktiivinen kausi, jolloin tehtiin paljon viihdettä. Studion lattiaa kuluttivat sen ajan tähdet kuten Ami Aspelund, Junnu Wainio, Maarit, Pepe Willberg, Sakari Kuosmanen ja Carola. “Eniten sitä käytti Radio 2:n viihdetoimitus. Käyttötarkoitus oli, että siellä yritetään tehdä niin suuri osa kunkin kauden äänityksistä kuin voi”, Erkki Lehtola kertoo.

Yhtyeet ja solistit ottivat usein yhteyttä toimitukseen ja tarjosivat musiikkiaan ohjelmiin. Radion tuotantoryhmä kokoontui kerran viikossa kokoontui ja päätti ehdotuksista. Projekteille määrättiin tuottaja, joka ratkaisi, mihin studioon mennään. Vaikka M1 oli käytössä, tuotantoja tehtiin myös muissa lokaatioissa.

Pekka Pohjola 30.9.1982
Pekka Pohjola Pekka Pohjola 30.9.1982 Kuva: Leif Öster / Yle Kuvapalvelu bassokenraali

Poikkeuksellisen hyvin Lehtola muistaa tuolta ajalta hyvin Pekka Pohjolan M1-session, sillä hän joutui keskeyttämään sen. “Ensimmäinen päivä meni hyvin, mutta toisena päivänä hän ei saapunut studioon. Pohjolalla oli tuolloin juomakausi meneillään”, huokaa Lehtola. “Se oli poikkeuksellista. Minulla oli hirveä odotus, koska Pekka oli hieno muusikko ja hänen kanssa oli tehty aiemmin upeita hommia mm. The Groupin kanssa. Tuli sellainen myötähäpeä häntä kohtaan, kun homma keskeytyi.” Tuotannosta ei jäänyt dokumenttia. Materiaalinauhat ajettiin työjärjestyksen mukaan yli, koska ne tarvittiin uudelleen käyttöön.

M1-studiossa äänitetiin paljon instrumentaalimusiikkia, jota tuotti mm. Jake Nyman. “Tehtiin kantanauhoja lähinnä Radio Suomen käyttöön. Niitä kuulee käytössä vieläkin. Usein tuottamani studiobändin nimi oli Ratio ja sen solisteina kävi huippunimiä kuten Olli Ahvenlahti. Tai Esa Pulliainen soitti rautalankaa heidän kanssaan.” Iso osa studion käyttöä oli myös erilaisten ulkopuolella tehtyjen tallenteiden miksaaminen.

90-luvun alussa Radio 2:n tuotantoryhmä hajotettiin ja musiikin tuotanto muuttui. Esimerkiksi Radiomafia käytti studiota paljon, usein Jukka Hakokönkään johdolla ja painopiste siirtyi pop/rockiin. Osa lähetyksistä oli suoria, toiset tallennettiin ja toteutustapa vaihteli unplugged-sessioista täyssähköisiin bändeihin. Monet näistä äänitteistä päätyivät Mafian kantanauhoiksi ja osa julkaistiin myös levyinä.

Levyiksi päätyneitä tuotantoja olivat mm. Matkan varrelta (levyllinen Juha Wainion lauluja) ja Saa uskaltaa / Eteenpäin - Vorwärts!.

M1:ssä kävi Mafian vieraina artisteja kuten Tuomari Nurmio, Poverty Stinks, Rinneradio, Supperheads, Donits-Osmo Experience, Cool Sheiks, Havana Black ja Krakatau. Myös The Byrdsin perustajajäsen Roger McGuinn äänitti Back From Rio -levyn promokiertueellaan studiossa.

Yksi tunnetuimmista 90-luvun M-studioiden levytyksistä on Leningrad Cowboysin Happy Together, joka julkaistiin kaupallisena äänitteenä.

Oman tuotannon perinne jatkui myöhemmin YleX:ssä. YleX:n sessiot 2010 tehtiin Veli Kauppisen musiikin erikoisohjelmaa varten. Joka bändiltä äänitettiin neljä biisiä ja yhteen kuvattiin myös video. Mukana olivat mm. Delay Trees, Topi Saha, French Films sekä Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet.

TV saapuu studioon

Televisio aloitti säännöllisen ohjelmanteon M1:ssä 2010. Vuosittain tehtiin 6-8 sessiota. Niiden ajatus myötäili kantanauhatuotannon periaatteita: “Tilattiin sellaista musaa, jota ei ole olemassa”, kertoo TV-tuottaja Juha-Pekka Sillanpää. “Tehtiin mm. Veikko Lavin biisejä tai kansanmusiikkiversioita päivän pop-hiteistä.”

2013 ohjelmien nimeen otettiin mukaan studion nimi, esimerkiksi M1-studiossa Jarkko Martikainen. M1:stä muotoutui puolivahingossa brändi TV-ohjelmien kautta. Niiden vaikutuksella studio koki nousukauden ja tuli suuren yleisön tietoisuuteen. Kaikki M1-studiossa -ohjelmat löytyvät Yle Areenasta kuten myös toinen studiossa tehty sarja Mikaelin naiset.

M1-nimeä kantavien TV-tuotantojen lähtöidea oli se, että laadukkaita tallenteita täytyy löytyä tuleville sukupolville katsoviksi. Ylen toiminnasta haluttiin jättää jälki. Genreprofiili myös TV-ohjelmissa on laaja - folkista jazziin ja pop-rockiin. Ohjelmissa ovat esiintyneet mm. Timo Lassy, Anssi Kela, Honey B & T-Bones, Dalindeo, Pekko Käppi, Jonna Tervomaa, Tuomo, Pauli Hanhiniemi, Verneri Pohjola ja Mopo. “Sellaista, mitä ei saa talteen festareiden päälavoilta”, tiivistää Sillanpää. “Esimerkiksi ollaan huolehdittu, että tämän ajan kovimmat jazz-tyypit saadaan talteen.”

Sillanpään mieleen on jäänyt erityisesti ensimmäinen M1-studiossa -taltiointi: Edu Kettunen. “Sillä keikalla on todella hienoja hetkiä.”

Taltiointitavaksi valittiin live-esiintyminen musikaalisen ympäristön takia. “Kaikki soittajat tyylilajista riippumatta aina kehuu, että M1:n soittohuoneessa on mielettömän hyvä soundi ja siellä on hyvä soittaa”, Sillanpää selventää. Hänen mukaansa ajatuksena oli tehdä TV-tuotantoja, joissa laitetaan paljon painoarvoa soundille:

Äänitetään studiokamoilla ja miksataan pieteetillä. Se on sen salin arvo - se on tosi hyvin tehty studio. Siellä on hyvä taltioida, koska se soundaa niin älyttömän hyvältä.

Soittotilan suitsutus ei ole yksiäänistä. Sillanpään näkemykseen painokkaan vasta-argumentin antaa Erkki Lehtola.

Äänitystavat ja -tekniikat ovat toki muuttuneet 30 vuoden aikana, mutta musiikkituottaja kertoo, ettei ollut tilasta kovinkaan innostunut. “Se sopi parhaiten pientuotantoihin. Se on akustisesti hankala, jos siinä on iso bändi, kun se on niin laatikkomainen. Korkea ja tasapaksu tila muodostaa ongelmia mm. viiveiden takia. Siellä olisi minun mielestä pitänyt olla eri tasoja ja eri tavalla pystyä eristämään instrumenttiryhmiä toisistaan. Rumpukopillahan tehtiin 80-luvun keskivaiheilla äänen eristyksiä, mutta se vie rumpalin pois bändistä ja ei ole välttämättä maailman paras tapa saada kokoonpanon yhteissoundia parhaaksi.”

M1-studio 1.10.1985
Rumpukoppi studion vasemmalla seinustalla 1985. M1-studio 1.10.1985 Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle Kuvapalvelu yleisradion toimitilat

Suomalaisen jazzin kehto

“Jazz on kulkenut punaisena lankana kaiken aikaa siellä. Vaikka ajat ovat olleet välillä tiukat ja tuotantoja on myllätty, niin jazzin tekeminen on pysynyt hengissä. Joko se on unohdettu tai se on ollut jossain erikoissuojeluksessa”, Veli-Pekka Heinonen hymähtää.

Kuva 1.10.1979. M1 otettiin käyttöön vuonna 1979 ja UMO (Uuden musiikin orkesteri) on harjoittelemassa Kari Kompan musiikkia. Kapellimestarina Heikki Sarmanto. EBU:n jazzkonsertin harjoitukset.
Kun studiossa tehtiin vielä koeäänityksiä 1980, UMO käytti sitä harjoittelutilana Kuva 1.10.1979. M1 otettiin käyttöön vuonna 1979 ja UMO (Uuden musiikin orkesteri) on harjoittelemassa Kari Kompan musiikkia. Kapellimestarina Heikki Sarmanto. EBU:n jazzkonsertin harjoitukset. Kuva: Håkan Sandblom / Yle Kuvapalvelu heikki sarmanto

Tuotantomäärä on vähentynyt vuosien mittaan tasaisesti, mutta arkisto on kaikesta huolimatta valtava. Heinonen kertoo tuottaneensa pelkästään UMO:n konsertteja 500-600, joiden päälle studiosessioiden määrää hän ei uskalla arvioida. “Satamäärin niitäkin on.” Viimeisen viiden vuoden aikana jazzia on tehty studiolla 10-15 sessiota vuodessa. M1:n alkuaikoina suhde oli kaksinkertainen.

“Tänä päivänä tuotannon laadun pitää olla yhtä huolellista kuin tehtäisiin äänilevyä, vaikka tehdäänkin ohjelmasisältöä. Minulla on aina ollut hyvin tiukat aikataulut tuotannoissa ja siksi ne tehdäänkin usein puolihiessä. Ainoastaan masterointia ei tehdä täällä, meillä ei ole sellaisia laitteitakaan.”

M1-studion merkitys Suomen jazz-kulttuurille on huomattava. Sinne ovat suomalaiset jazz-muusikot päässeet tekemään äänitteitä, joita levy-yhtiöt eivät ole kokeneet kannattaviksi tehdä.

Ja niitä on tehty paljon. Yle on yksittäisenä toimijana suurin Suomen jazz-kentällä.

“Leuhkimatta voin sanoa, että siellä on äänitetty enemmän jazzia kuin missään muussa suomalaisessa studiossa”, Heinonen toteaa naama peruslukemilla.

Studiolla on ollut jazz-muusikoille työllistävä vaikutus myös oman genren ulkopuolella. He ovat olleet liikkuvaa työvoimaa ja tehneet paljon esimerkiksi viihdeäänityksiä:

Osaamisen taso on ollut sellainen, että eteen on voinut laittaa minkä tahansa nuotin.

90-luvulta alkaen Ylen politiikka on avautunut ja nauhoitetun materiaalin ostaminen helpottunut. Jazz-yhtyeet ovat usein tätä mahdollisuutta hyödyntäneetkin. “Minulla on ollut hyvin paljon sellaisia tilanteita, että bändit ovat todenneet session jälkeen: ‘Hyvää yritettiin, mutta priimaa tuli’ ”, Heinonen summaa.

Kesken haastattelun hän avaa työhuoneensa kaapin, jossa on pinossa CD-levyjä. “Pelkästään tuossa on ainakin 40 levyä, jotka on julkaistu kaupallisesti.” Studion alkuvaiheessa lunastaminen oli huomattavasti vaikeampaa ja siihen piti saada lupa radion johtajaa myöten.

Keitä jazzareita M1-studiossa on käynyt? Heinonen toteaa, että on helpompi kysyä, keitä siellä ei ole käynyt. Studiossa on vieraillut koko suomalaisen jazzin ammattikaarti. Eero Koivistoinen, Jukka Perko, Jukka Linkola, Juha Björninen, Peter Lerche, Timo Lassy, Trio Töykeät, Severi Pyysalo, Antti Sarpila, The Five Corners Quintet ja Emma Salokoski ovat jäävuoren huippu.

Ollaan yritetty Markus Partasen (Ylen jazz-toimittaja) kanssa aina haarukoida tietyn hetken esiintyjistä mielenkiintoiset uudet ilmiöt ja saada ne heti studioon..

Kansainvälistyminen on ollut suomalaisen jazzin voimakas piirre. Sen myötä M1:ssä on nähty soittajia maailman huipulta. Muiden muassa Anthony Braxton, Steve Lacy, Tom Harrell ja Gregory Porter ovat näyttäytyneet Pasilassa. “Ne tuotannot ovat olleet haasteellisia ja ainutkertaisia. Usein monikansalliset bändit ovat hajonneet session ja kiertueen jälkeen. Ainoa dokumentti, joka niistä jää, on jäänyt meille”, Heinonen kertoo.

Tuottaja muistaa erityisen hyvin mm. David Liebmanin vierailun 2013.

“Liebman oli erinomainen ja vaativa muusikko studiossa. Siinä ei ollut tuottajalla ja äänittäjällä varaa tehdä mitään kämmejä. Hän osasi vaatia kovaa ammattitaitoa myös kaikilta hänen ympärillään. Sen vaistosi heti, että tässä on syytä olla tarkkana”, Heinonen muistelee.

“Ottoja editoitiin lennossa. Liebman oli myös hyvin impulsiivinen ja improvisaatiokeskeinen. Hän innostui välittömästi studion valtavasta gongista. Sitä hyödynnettiin sitten levytyksellä. Soundia työstettiin ja sitä soitettiin tosi kovaa. Lopputulos päätyi The Gong Song -kappaleen introksi: semmoinen muutaman minuutin juttu, johon ei ennaltakirjoitettuja nuotteja tarvittu ja siitä tuli todella hieno.”

“Gongiin liittyy myös ns. muusikkolegenda ajalta ennen M1:ä. Led Zeppelin oli keikalla Kulttuuritalolla ja tarvi käyttöönsä gongin. Sellainen lainattiin Yleltä. Keikan jälkeen bändin henkilökunta ei muka muistanut, että kyseessä oli lainasoitin ja pakkasi sen yhtyeen kamojen mukaan. Sitten oli huomattu, että Zeppelin on menossa Tukholmaan keikalle ja gongi oli satamasta pelastettu takaisin Ylelle. Kommentit olivat kuulemani mukaan olleet sellaisia, että ‘meiltä unohtui tämä, sori vaan’. Mahtaako sellainen soitin noin vain unohtua?”, Heinonen myhäilee.

Yle Live: M1-studiolla Edu Kettunen. Kuvausaika 19.2.2013
Gongi näkyy Edu Kettusen takana M1-taltioinnissa Yle Live: M1-studiolla Edu Kettunen. Kuvausaika 19.2.2013 Kuva: Jussi Nahkuri / Yle Kuvapalvelu gongi

“Se on hurjan kallis. Sen tiedän, että kun japanilainen myyntimies oli ollut Suomessa niitä kauppaamassa, niin hän sai kaksi gongia myytyä ja oli ollut sitä mieltä, että olipa kannattava reissu! Soittimen hinnalla ostaa pienen henkilöauton.”

Studion viimeiseistä vuosista Heinoselle muistuu mieleen “megatuotanto”, joka havainnollistaa M-studioiden kokoa, monipuolisuutta ja suorituskykyä erinomaisesti. Tiloja on vuokrattu myös ulkopuoliseen käyttöön ja 2012 sen teki TUM Recordsin Petri Haussila.

Sessiossa oli M1:n puolella soittamassa laajennettu big band: “2 rumpalia, 2 basistia, täydet puhallinsektiot ja niin pois päin”. Studiot pystyy yhdistämään, joten M2:ssa oli jousiryhmä ja niiden välissä apustudiossa Johanna Iivanainen laulamassa. “Se oli Otto Donnerin tuotanto. Kysyin paria kuukautta myöhemmin äänittäjä Niko Paakkunaiselta, missä vaiheessa se menee. Niko vastasi, että ensi viikolla ruvetaan miksaamaan yhdessä Oton kanssa. Tämä ei koskaan toteutunut, sillä Otto menehtyi samalla viikolla.”

M1 lopettaa huipulla

Mitä sitten, kun studiota ei enää ole? Mikä muuttuu? Jääkö jotain puuttumaan? Miten toiminta jatkuu? Rakennuksen purkaminen aloitetaan 2016, todennäköisesti keväällä.

Heinosen mukaan monelle 80-luvulta saakka studiolla työskennelleille muusikoille nostalgia hiipii pintaan nyt, kun tajutaan, että rakennus puretaan. Siihen liittyy niin paljon pitkää historiaa. Myös Heinonen myöntää tuntevansa samoin:

Viimeisen äänityksen studiolla tein Perkon ja Linkolan kanssa. Molemmat ovat tehneet siellä töitä 80-luvulta saakka ja kun kahvitauolla tajuttiin, että tämä todella loppuu tähän, niin kyllä siinä haikea tunnelma tuli.

Muusikot ovat Heinosen mukaan osanneet pitää itsestäänselvyytenä, että Ylen pitää tuottaa kevyen musiikin eri genrejä. Yleä on pidetty Suomen suurimpana kulttuurilaitoksena, “mitä se on aikoinaan ollutkin.” Sen rooliin on kuulunut ja kuuluu musiikin tuottaminen. Jos määrärahoja on supistettu, muusikoiden piirissä se on aiheellisestikin aiheuttanut pientä närää.

“Rahasta on ollut aina Ylessä tiukkaa. Ei tämä tilanne, jossa nyt eletään, ole minun perspektiivistä mitenkään poikkeuksellista. Mutta aina niistä on selvitty”, Heinonen pohtii.

Sekä musiikkituottaja Veli-Pekka Heinonen että Ylen tuotannon ja tekniikan johtaja Janne Yli-Äyhö ovat yhtä mieltä siitä, että tilanteessa ei ole mitään uutta, vaan tontti otetaan nyt kaavan mukaiseen käyttöön.

Heinonen kertoo huomanneensa jo kymmenisen vuotta sitten Helsingin Sanomissa jutun, jossa kaavoitussuunnitelma esiteltiin. “Se toteutuu, mikä kaavaan on merkitty, ellei joku omana aikanaan olisi siitä valittanut. Olen viime aikoina suhtautunut näihin asioihin hyvin realistisesti. En ole seiniin tai tilaan yltiöpäisesti rakastunut.”

Painavin lause Heinosen suusta tulee lopuksi:

Tärkeintä on se, että musiikkituottaminen jatkuu Ylellä vähintään samassa voluumissa, mitä se M1:ssä on ollut ja hyvissä olosuhteissa. Se on kaikkein tärkein pointti. Lisäksi se, että meidän omien äänittäjien osaamista pystytään hyödyntämään jatkossa..

Miten musiikkituotanto Ylessä sitten jatkuu?

Janne Yli-Äyhön mukaan klassisen musiikin pääpaikka tulee olemaan Musiikkitalo. “Sinne ollaan parhaillaan rakentamassa uutta tarkkaamoa, johon siirretään M1-tarkkaamon tekniikka. Tämän on tarkoitus olla käytössä alkuvuodesta 2016.” Tämän lisäksi on tutkittu tallennusmahdollisuuksia mm. Sello-salissa, Nya Paviljgonenissa ja Helsingin konservatoriossa. Käytännössä näissä paikoissa äänittäminen tapahtuisi ulkotuotantokalustolla.

M2-studio 25.9.2015
Klassisen musiikin studio M2 syksyllä 2015 M2-studio 25.9.2015 Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle Kuvapalvelu m2

Kevyen musiikin osalta Yli-Äyhö kertoo, että Ylen Studiotalon 4-studioon rakennetaan mahdollisuus tehdä myös musiikkituotantoja. Yksinkertaisesti: TV-studiosta tehdään monikäyttöinen tila, joka soveltuu kevyen musiikin tekemiseen. Yli-Äyhön mukaan “tätä valmistellaan parhaillaan.”

TV:n musiikkiohjelmien kannalta järjestelyssä on kiistaton etu, sillä paikalla on valmiiksi kuvaustekniikka. Siinä missä M1:en kamerakalusto piti kantaa erikseen, tulevaisuudessa kaapelit, lamput ja kamerat odottavat valmiina.

Juha-Pekka Sillanpää suhtautuukin television musiikkituotantojen tulevaisuuteen positiivisesti, vaikka hetkellisesti kotipesä katoaa. “2016 testataan eri juttuja. Tehdään pari sessiota TV-studioilla. Helsinkiin on rakenteilla klubi, jossa Muusikkojen liitto ja Gramex ovat mukana ja jota Ylekin on ollut suunnittelemassa. Syksyllä kuvataan siellä. Jossain vaiheessa Studiotaloon valmistuu M1:n korvaava tila ja sitten mennään totta kai tekemään sinnekin.”

Sillanpään mukaan “M1:n perintö tulee kummittelemaan mukana. Esimerkiksi seinien akustointielementtejä käytetään tulevien lavasteiden osana.” Hieno kunnianosoitus ja hatunnosto vanhalle studiolle.

M1:n perintö tulee kummittelemaan mukana. Esimerkiksi seinien akustointielementtejä käytetään tulevien lavasteiden osana.

4-studiolla talon rakenteisiin ei tulla tekemään muutoksia. Sen sijaan studiolle 3, jonne sijoittuvat esimerkiksi kuunnelmastudiot, rakennetaan kelluvat lattiat. Siellä ne ovat tekniikasta ja tuotannosta vastaavan johtajan mukaan välttämättömät.

Musiikki-instrumentit eivät kuulu studion 4 vakiokalustukseen. Tämä on sääli, sillä ammattimaisen musiikkistudion yksi määrittävä tekijä on hyvä soitinkanta, kuten M-studioilla. Niiltä periytyvät pienet soittimet (esim. kitaravahvistimet ja kosketinsoittimet) päätyvät studioille 4 ja 3. Jälkimmäisessä on tätä varten varastotilaa. Ehkäpä saadakseen tulevaisuudessa käyttöön Hohnerin D6-klavinetin, Hammond-urut, Wurlitzerin tai Fender Twinin, täytyy laite hakea kaapista. Jalkatyön määrää se hieman lisää.

Roland Jupiter-4 M1-studiolla
Roland Jupiter-4 on osa M1:n kalustoa Roland Jupiter-4 M1-studiolla Kuva: Yle / Lauri Leskinen kosketinsoitin

M-studioissa on majaillut myös flyygeleitä. “Pari niistä on kunnostettu ja ne menevät Musiikkitalon pooliin, josta Ylekin voi niitä käyttää. Kolme flyygeliä myydään”, kertoo Yli-Äyhö. Gongi on jäämässä Yleen ja se on ajateltu sijoitettavaksi 4-studiolle. Patarumpuja on kaavailtu Musiikkitalon harjoitussaliin.

Flyygeli M1-studiolla 25.9.2015
Flyygeleitä on pidetty M-studioilla sekä 440 hz että 442 hz -vireessä Flyygeli M1-studiolla 25.9.2015 Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Kuvapalvelu steinway & sons

Musiikinystävää keskeinen viesti ilahduttaa: Kaikille ehjille soittimille pyritään löytämään paikka, jossa niitä soitetaan.

Yli-Äyhö toteaa, että M1 on aikanaan tehty perusteellisesti musiikkikäyttöön, mutta tuolloin tarjonta nauhoituspaikoista on ollut rajallista. Nyt johtajan mukaan tarjontaa ja vaihtoehtoja on enemmän, minkä lisäksi Ylellä on liikkuvaa kalustoa. Ajat muuttuvat.

Tuotannon ja tekniikan johtaja myöntää kumminkin tosiasiat:

Sanotaan näin, että yhtä täydellistä asetelmaa (kuin M1) ei saada, mutta tarpeeksi lähelle. Olennaista kumminkin on, että saadaan lopputulos aikaiseksi.

Tähän kuuluu Yli-Äyhön mukaan se, että musiikkia täytyy tallentaa myös Ylen ulkopuolella eri paikoissa. Mikä siis muuttuu? Toimintakykyinen musiikkistudiokaksikko häviää ja sen mukana pala historiaa. Se on totuuden toinen puoli.

Jo ennen M1:n valmistumista Yle on käyttänyt ulkopuolisia studioita - Erkki Lehtolan mukaan “useimmiten Finnvoxia”. Myös M1:n aikana Yle on käyttänyt ulkopuolisia studioita tarpeen mukaan. Luvattu on järjestää uudet tilat nykyiselle tuotantomäärälle ja tekemisen on luvattu jatkuvan. Ne ovat hyviä lupauksia.

Anssi Kela harjoittelee M1-taltiointia 16.9.2015
Anssi Kela musiikkiharjoituksessa 16.9.2015 Anssi Kela harjoittelee M1-taltiointia 16.9.2015 Kuva: Yle / Lauri Leskinen tv-tuotanto

TV siivitti M1-studion sen viimeiseen ja näkyvimpään nousukauteen. Näin ollen studio puretaan sen ollessa maineensa huipulla. Viimeiset sanat on paikallaan jättää siis Sillanpäälle:

Hieno tila lähtee pois alta, mutta ei se meidän toimintaa pysäytä. Tärkeintä on, että jatketaan tallentamista - sehän on meidän duuni. Pitää vaan löytää hyvät mestat, missä tallentaminen jatkuu.

Yle Live: Viimeinen ilta M1-studioilla, tiistaina 15.12. klo 19.30. Yle Teema