One Direction jäi pitkälle tauolle. YleX kokosi directionereille ideoita, miten ilman bändin aktiivista läsnäoloa voi selvitä.
One Direction on jäänyt määrittelemättömän pitkälle tauolle. 1D esitti History ja _Infinity -_kappaleet Britannian X Factor -finaalissa sunnuntaina 13. joulukuuta. Fanit jäivät ikävöimään bändiä, mutta tauosta voi myös selvitä.
Directioner, kokeile esimerkiksi näitä keinoja.
1. Katso miljoona kertaa putkeen One Directionin viimeinen esiintyminen ennen taukoa X Factorissa.
2. Älä hiero surua naamaasi. Hoe kuin mantraa, ettei tämä vielä ollut tässä.
3. Toteuta massiivinen kimppahali ystävien kanssa, joka lohduttaa teitä kaikkia.
4. Ryhdy kirjoittamaan fanifiktiota. Vain mielikuvitus on rajana.
5. Keksi jo nyt valmiiksi faniyllätyksiä tuleville keikoille. Miten yllättäisit kundit, jos he tulisivat uudelleen Suomeen?
6. Anna mahdollisuus myös jollekin muulle bändille tai artistille eli käy tauon aikana jonkun muun keikalla.
Giphy: Justin Bieber voi auttaa suruun
7. Järjestä 1D-miittejä muiden directionereiden kanssa. Muistelkaa yhdessä bändin tähän asti parhaita juttuja, kappaleita, keikkoja ja videoita. Järjestäkää 1D-levyraati, jossa voi antaa pisteitä omille suosikkibiiseille.
8. Seuraa kundien meininkiä edelleen sosiaalisen median kautta.
9. Kuuntele kaikki levyt aikajärjestyksessä putkeen. Tee niistä soittolistoja erilaisilla teemoilla ja eläydy musiikkiin.
Lue myös:
Esiintyikö One Direction eilen viimeisen kerran livenä?
Suomalaisfanit saivat oman One Direction -emojin
Bieberiltä ja One Directionilta uusi albumi samana päivänä - kumpaa levyä fanitetaan enemmän?